Nina ja Krista tulivat Hekan kanssa piipahtamaan. Pääs tällä kertaa molemmat jätkät mukaan. Aateltiin hieman tokottaa Sagurin ja Hekan kanssa. Wil pääs mukaan hengailemaan, vaikka otettiin me senkin kanssa jotakin pikkasta.

Täältä löytyy lisää kuvia. Huomenna tulee varmaan lisää.

Ulkona oli käsittämättömän kuuma. Mulla ei edes ollu hirveesti vaatetta päällä. Toppi, huppari ja tuulihousut, sulin ihan kunnolla.
Mentiin tosiaan mettään. Wil pääsi heti vapaaksi kun päästiin ihmisrykelmistä pois. Siellä ne Hekan kanssa hääräs hiekkakentällä. Sagur oli pitkällä wiltsun hihna + sagurin hihna kombolla ja pääsi liikkumaan neljä metriä aika mukavasti.

Reenailtiin hieman. Sagur oli kiinni mötykässä ja huusi siinä kateellisena Williamille rumuuksia. Sen aikaa Wil hääräs mussa kiinni ja tehtiin kaikkea kivaa. Imuttelin ja otin muutamia käännöksiä. Sitten perusasentoa ja leikittiin paljon sen uudella lelulla, minkä olin ostanut sille Nutrosta. Valitettavasti se ei ole Williamista yhtä ihku kuin se kettulelu, joten hääräsin sitten kettulelun kanssa. Leikistä ja imuttelusta on videota, mutta valitettavasti en saa sitä toistaiseksi millään toimimaan, joten sitä tulee joskus.


Wil tiivisti luoksetuloa. Opetan sen tulemaan eteen ja siitä sivulle.


Posea vielä Nutropalkintojen kanssa.

Sitten Wiltsu pääs möhkylään kiinni ja huus kateellisena rumuuksia Sagurille.

"Ohoho jeahhh, tokoa!"

Sagurin kanssa leikittiin just tolla Wiltsun lelulla. Roikku hyvin kiinni ja veti hulluna. Leikkiminen on parantunut huomattavasti. Otettiin jotain kaks seuraamispätkää hihnassa. Hihnaseuraamisessa on hirveen iso hajurako. Hyvä kontakti ja paikka, mutta mun makuun turhan kaukana. Otettiin kansa yks lyhyt paikallamakuu silleen, että hihna lepäs koirassa kiinni. Sagur oli hyvin hanskassa, niin päästin sen vapaaksi. Leikittiin paljon lisää! Heittelin sille sitä lelua. Se haki sitä ihan into pinkeenä ja oli muutenkin iloinen. Sagurinkin treenistä ja leikeistä on videota, mutta samalla lailla epätoiminnassa kuin Wiltsunkin.
Otettiin pari seuraamispätkää käännösten kera. Linda kivana oli opettanut mua kääntymään ilman että sotkeudun omiin jalkoihini, joten nyt se ei näytä enää niin kämäseltä. Täykkäri voisi olla vielä vauhdikkaampi. Mietin että jos opettais sen kokonaan saksalaisena, jospa sais siihen vähän vauhtia sillä tavalla. Pitää kattella. No mut kuitenkin, seuras kivasti! Musta kontakti ja paikka on hyvät, eikä kontakti tippunut kertaakaan, jaksaa seurata pitkiä jaksoja ja muuta.


Vapaana seuraamista. Ja joo, mun lempikengät meni rikki pohjasta.

Otettiin liikkeestä seisomista kahdesti. Ei olla reenitty aikoihin, niin kävellessä heilautin vienosti käden sen kuonon eteen, stoppas kun seinään. Otettiin myöhemmin uusiksi, ilman mitään apuja, sanoin "seis" ja pysähtyi kuin seinään. Otettiin kanssa liikkeestä maahan. Ekalla kerralla jäi istumaan. Palasin tyynesti koiran luokse, tehtiin liike uusiksi ja meni sitten mukavasti maahan. Toi ennakoiminen on myös nyt loppunut. Oon sekotellut paljon ja tehnyt erilaisia juttuja noihin väleihin ja palkannut eri tavoilla, niin se ei enää nouse ilman käskyä. Oon tosi tyytyväinen! Luoksetulon vauhti on parantunut. Hyppyä ei harmi kyllä pystytty tekemään, kun ei ole estettä. Jossain välissä pitäis oikeesti alkaa askartelemaan.


Sit iloissani kaappasin koiran syliin. Ei pistänyt pahakseen, vaikka aluksi näyttikin pitkää naamaa.

Hengailtiin hetken vielä ja sitten mentiin kävelemään. Oltiin kallioilla. Sagur fiilisteli ihan kunnolla. Se yhdessä vaiheessa innoistui sitten juoksemaan Williamin kanssa ympäriinsä. Hirveellä vauhdilla ne siellä heilui.


Jossain vaiheessa ne väsyivät juoksemiseen ja tyytyivät tönimiseen.



Sagurin todellinen luonne näkyy kun se innostuu. Aluks juostaan sivistyneesti, mut sit pompitaan hullun kiilto silmissä.




Heittelin kanssa keppiä. Sagur oli aivan innoissaan. Wiltsukin roudas mulle keppiä, mikä oli varmaan 1/7 osa sen elopainosta. Itsepintaisesti se sitä kuitenkin roudasi.

Sitten mentiin vielä lenkkeilemään ympäri mettää, juteltiin punkeista ja perhosista. Oli tosi kivaa, kiitoksia molemmille!

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.