Olin edeltävänä päivänä pakannut suurimman osan kamoista. Päivällä lähdettiin Wiltsun kanssa kauheiden tavarakasojen kera Vantaalle. Jasu tuli hakemaan meidät sieltä. Jasminen Luna oli mun seurana takapenkillä, Capo etupenkillä, Nita, Noomi ja Wil sitten takakontissa. Mökki oli Iittissä, sinne oli siis hieman matkaa, muttei kuitenkaan mitenkään hirvittävän pitkä. Matka taittui ihan mukavasti. Pysähdyttiin kaupalla ja jatkettiin. Oltiin perillä illalla. Mökki oli tosi ihana. Ylempänä yksi ja muutaman metrin päässä toinen mökkerö ("alakerta"). Mökki oli järven vieressä. Koirat juoksivat melkein heti uimaan. Wil kuitenkin pidättäytyi siitä huvista.
W juoksenteli ulkona suurimman osan. Aluksi sitä jänskätti uudet koirat, mutta innostui sitten riehumaan ja teki paljon aloitteita. Eniten se tykkäsi leikkiä Capon kanssa. Painia ja hippaa. Lauma juoksenteli sukkula-Noomin perässä kuin viimeistä päivää, muttei kukaan saavuttanut sitä. Wiltsukin innostui jahdattavaksi ja sitäkin jahdattiin ympäri pusikkoja. Se oli siitä hurjan mukavaa.
Purettiin tavaroita, syötiin, hengailtiin ja pelattiin paljon korttia. Mökkiviikonlopun avainsana taitaa ollakin Järvi.
Seuraava päivä kulki samoissa merkeissä. Kävästiin koirien kanssa illalla pellolla.
Pölliet.
Wiltsu oppi nopeasti epätoivotun tempun. Sillä on paha tapa kerjätä, nyt se meni liiallisuuksiin. Se nosti etutassut pöydälle. Käskettiin se aina alas ja kun se teki sen, niin palkattiin. Se huomasi sen, että jos se tekee jotain tarkoituksella väärin ja sen jälkeen oikein, hän saa palkan. Sitten se lopulta johti siihen, että se steppas edestakaisin ja odotti palkkaa. Siihen loppui palkkaaminen ja lopulta se Willinkin steppaaminen loppui.
Katteltiin loppuillasta Step up 2 ja osittain Napapiirin sankarit. Nukahdin kesken kaiken :D....
Sunnuntaina heräsin jo puoli kahdeksalta. Laitettiin Lindan kanssa puita takkaan, kun oli aika vilpoista. En saanut kyllä enää unta, joten menin ulos istuskelemaan.
Koska sunnuntaina täytin vuosia, syötiin suklaakakkua ennen kuin alettiin tiskaamaan viikonlopun tiskit ja pakkailemaan kamoja kasaan. Jasu oli ihanasti ostanut kakkuun kynttilöitäkin :D
Ennen lähtöä otettiin koirapoppoosta kuva!
Noomi, Nita, William, Luna ja Capo.
Paluumatka meni nopeammin. Torkuin välillä, väsytti ihan tajuttomasti. Päästiin Vantaalle ja hipsuttelin kamojen + Willin kanssa suoraan bussipysäkille.
Kun päästiin himaan Sagur kömpi melkein mun syliin onnesta. Se kanssa pusutteli Wiltsun kanssa, jonka jälkeen W kömpi äidin syliin iloissaan.
Oli tajuttoman mahtava vkl!
Lisää kuvia täällä. Kaikkien kuvien Jasmine L.
Sunnuntaina on sitten rallykisat. Jänskättää nyt jo. Täytyy tarkasti katsoa ettei se vapauta itseäänsä mihinkään, tulisi sitten taas hylly ja kylläpäs se vituttais.
Tunnisteet: kaverit
Aloteltiin tosiaan tiistaina agikurssi. Sitä on kymmenen kertaa, joista 6 ulottuu toukokuu-kesäkuu välille ja loput on sitten kai heinäkuun lopulla tai elokuussa tjsp. Tiistaina piti olla teoriaa, koirat jätettiin kotiin. Siitä infottiin aika huonosti, eli joillain oli kuitenkin koiria mukana. Meidän ohjaaja jäi töistäänsä kiinni, joten kuunneltiin sitä apuohjaajaa 1,5h.
Tänään ohjaaja Tapani Turunen pääsi kuitenkin kivasti paikalle ja oli kyllä tosi kivaa! Ekaksi se vähän selitti mitä tarvitsee kun tulee treenaamaan, mikä tapa palkata on hyvä, miten paljon ohjaaminen merkitsee koiralle ja mihin koira kiinnittää huomiota treenatessa. Siihen meni 45min ja lopulta sitten meille rakennettiin suora, mikä muodostui kahdesta aidasta ja yhdestä okserista. Kaikkien piti ottaa se hihnassa. Ryhmässä on aivan aloittelijoista jatkokurssinkin käyneisiin, joten se talent skaala on suuri, mutta hirveen hyvin kaikki teki. Aluksi tehtiin toi suora kahdesti vasemmalta ja kahdesti oikealta, niin koira tottuu siihen, että ohjaaja voi olla kummalla puolella tahansa. Oli kyllä niin kankea olo olla koiran oikealla puolella ja yrittää ohjata sitä :D lenkeillä tietenkin noin, mutta oli niin hullunkurisen tuntuista muuten. Sagur veti aluksi okserin niin, että se astui siihen väliin, nosteli vain jalkojaan ja kipitti siististi yli. Kun lähdin pieneen juoksuun, niin hyppäsi sitten.
Tuon jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään. Meidän miniryhmässä oli 5 ja siinä toisessa 4, Tapani ohjasi meitä. Otettiin aluksi ihan yksittäistä aitaa vapaana. Sen jälkeen kun koira hyppäsi luo, niin lähetettiin se itsestä pois päin, koiran täytyy hypyn jälkeen kiertää takaisin ohjaajan luokse. Sitä tehtiin myös vasemmalle ja oikealle, jälleen kerran jäinen olo, mutta hyvin meni. Sitten meille laitettiin kaksi aitaa. Toinen eteen ja toinen sivulle. Ohjaaja menee seisomaan keskelle, koira hyppää ohjaajaa päin ja ohjaaja lähettää sen suoraan hyppäämään uuden aidan itsestään pois päin. Sekin meni oikein buenosti ja sitäkin tehtiin molemmille puolille. Lopulta piti ottaa juoksuaskelia koiraa tavallaan "vastaan". Tuli kieltämättä jalkapallotreenit ihan mieleen jotakin :D kaikki ne liikkeet (rintamasuunta tänne ja kun koira tulee niin jalka eteen ja jousta näin jajajaja) ja ne samat hokemiset kuten "mene vastaan" :D.
Huomenna mennään Wiltsun kanssa sitten sinne Jasun mökille med Nita, Noomi, Capo ja Luna ja sit tietenkin med Jasu ja Linda viettämään sweet sixteeniä sitten.
Tunnisteet: agility
Lauantaiyönä lähdettiin Lindalle aika extemporena. Meidän piti mennä vasta aamulla, mutta aateltiin kattoa pari leffaa, niin suunnitelmat muuttuivat. Bussissa oli yllättävän paljon väkeä. Matka taittui ihan kivasti, vaikka lauantaihörhöjä liikkuikin Helsingin alueella aika paljon.
Wil oli oikein pätevä! Se ei ollut päivälenkin jälkeen tehnyt yhtään tarpeitaan. Olin ihan varma siitä, että yön aikana pääsee vahinko, mutta ei tullut. Askel sisäsiisteyteen mä luulen.
Aamulla sitten herätys. Jasu tuli pakulla Capon kanssa meitä hakemaan. Sagur ja Capo eivät valitettavasti tulleet hirvittävän hyvin juttuun. Tarkoituksena olisi ensi viikolla lähteä viettämään mun synttäreitä mökille samalla kokoonpanolla (+Luna), mutta Sagur taitaapi jäädä kotiin, kun ei Kapteenia pahemmin sietänyt.
Oli oikein mukavan näköinen nurmikenttä, jonne oli istutettu suojelutreeneihin tarkoitettuja piiloja, tottisesteitä ja mukavasti myös tokoeste! En edes muista millon ollaan Saksan kanssa viimeksi otettu tokoestettä. Oli ihan win olo, kun pääsi pitkästä aikaan sitäkin kokeilemaan.
Ennen riekkumista, otin Wiltsun ulos autosta ja toimittiin häiriönä Nitalle. Willin kanssa otettiin perusasentoa, sivulletuloa, minimaalisia askeleita seuraamista, paikallaoloa ja sellaista. Oli todella kuuma, joten pidin treenituokion lyhyenä. W:n kanssa leikittiin paljon ja pirtsakkanahan se pomppikin kuumuudesta huolimatta. Se on aivan rakastunut tuohon Sagurin saamaan leluun. Williamista otettiin vielä posekuvia. Toisesta korvasta putosi paino, niin on vähän tasapainottoman näköinen.
W takaisin autoon ja Sagur mukaan. Otettiin Saguristakin posekuvat.
Harmittaa niin vietävästi, etten ilmoittanut sitä pääerkkariin :p ehkä sitten ensi vuonna.
Sagurin posetusten jälkeen reenailtiin. Otin jotain pientä, sillä ulkona oli oikeasti todella kuuma ja tuollaisen turkin kanssa läkähtyy helposti. Otettiin pätkä vapaana seuraamista käännösten kera ja liikkeestä maahan.
Meillä olis noi rallykisatkin tässä ihan pian :D kamala jänskätys päällä. Sagur on tehnyt tajuttoman hyvin ja musta tuntuu, että toi vois oikeasti mennä hyvin. Pitäis vaan kattoa ettei toi merkkaa taas tai alan halkomaan hiuksia.
Ja sit treenattiin hyppyä! Aattelin ottaa ihan alusta, kun en uskonut tuon muistavan hypystä enää mitään (ei sen puoleen, en muista mäkään mihin viimeksi jäätiin). Mutta Sagur yllätti! Se ei heti hypännyt pelkällä käskyllä, vaan samalla piti antaa käsimerkki. Yhden toiston jälkeen se sit oli tosi hyvä ja muisti selkeästikin mitä pitää tehdä! Yhdessä vaiheessa meinasi hypätä vielä takasin ja meinasi lähteä ennen käskyä. Hyppiminen on niin hubaa, mutta jakso sit malttaa ja peruuttaa takaisin sivulle.
Tokoeste ei ollut ihan säkää, yksi lauta pois = alle säkäkorkeuden, jättää kys. lauta = yli säkäkorkeudn. Otettiin nyt sitten alle. Hienosti muisti jäädä paikoilleen ja kääntyi rintamasuunta muhun päin. Tapitti kunnes toisin ohjattiin. Mä itse mokasin ja unohdin antaa käskyn seiso, pitäisi nyt muistaa se. En voi käsittää näitä jäätymisiä.
Sitten juoksutettiin vielä koiria. Sagur pääsi viileään ja varjoisaan autoon hengailemaan. Wil innostui hieman ravaamaan Nitan ja Capon perässä. Pikkumiehelle kävi hassusti, kun se juoksi niiden perässä, koirat hyppäsivät veteen ja Wil ei ilmeisesti tainnut tajuta, että siellä oli vettä :D puoli koiraa täysin märkänä. W katsoi aivan depiksissä ympärilleen. Viilensi kuitenkin kivasti, oli taas vähän enemmän puhtia.
Kipastiin sitten mäkkärissä ja sen jälkeen ajeltiin Petikkoon. Kaikki kentät olivat täynnä, joten jäätiin tien varteen ja lähdettiin tsuppailemaan jonnekin. Oli todella kaunista ja vihreää! Wiltsu huomasi Capon ihanuuden ja seurasi tätä alituisesti ympäriinsä, siinä ne jotain pientä leikkikin.
Pörröpallero.
Wil, Nitan jalka, Capo ja Nita.
Kuvista kiitoksia Jasmine L ja Linda T. Lindan ottamissa kuvissa vesileima, muut Jasun ottamia. Lisää löytyy täältä.
Ihan heti pitää iloita sitä, että saatiin Sagurin kanssa paikka agilityn alkeiskurssilta!
Meidän mölleistä on videota, mutta se tulee myöhemmin. Olen tapellut sen videon toimimisen kanssa kohta vuorokauden ja edelleen näyttää keskisormea mulle. Mutta en luovuta.
Eilen Nina tuli Hekan ja Lukan kanssa tänne moikkaamaan. Mentiin manskarille treenaamaan. Otettiin aluksi pennut.
Wiltsun kanssa treenailtiin ihan sitä, että kun vapautan sen, niin se tulee myös luokse. Aluksi ei meinannut kiinnostaa ollenkaan tai tuli erittäin hitaasti luokse. Luka ja Heka + Saksa-isä on aivan liian kiinnostavia. Parin toiston jälkeen se alkoi kuitenkin tulemaan ja vauhdilla. Leikittiin paljon sen rakkaalla Kerttu-kettulelulla. Se lelu näyttää niin raadolta, kun W teki sille kirurgisen operaation hampailla. Kerttu on nyt töpö. Harjoiteltiin kanssa sivulle kiepsahtamista ja otettiin minimalisia seuraamis pätkiä. Mä nyt oon ajatellut opettaa tolla ihan eri tavalla ton seuraamisen, ollaan jo vähän aloiteltu himassa, sillä se alku on kovaa rakettitiedettä mulle. Tarttis vaan nyt oikeasti käyttää tuota naksutinta, jotenkin se aina unohtuu :D. Tosiaan pyrkimyksenä olisi saada W pitämään tassuja jonkun esineen päällä ja pyöriä sitä ympäri molempiin suuntiin. Jossain vaiheessa menen itse eteen ja se pysähtyy se pyöriminen mun jalkaan ja lopulta sit vaadin siinä istumista etc, mitä oon videoita kattellut ja kuullut, niin toi on ihan huippu tapa opettaa! Oon aika varma, et toi tapa olis just ideaalinen Williamille.
Sen jälkeen treenivuoroon tuli miekkoset. Sagurin kanssa vedeltiin aloliikkeitä. Pidin huolen siitä, ettei ennakoi yhtään missään kohdassa. Eikä ennakoinutkaan!
Sagurin piinaava odotus. Milloin mä heitän lelun.
Liikkeestä maahan meni kivasti ja nopeasti. Pysyi tattina, ei ennakoinut, ripeä maahanmeno ja seuraaminen oli jeez.
Seuraaminen. Otettiin jonkin verran käännöksiä, juoksuseuraamistakin otettiin ja semmosta. Sagur seuraa kivasti, mutta juostessa se vähän jätättää.
Miekkosten kanssa otettiin vielä paikallamakuuta. Sagur makasi putkeen varmaan reilu kolme minuuttia, mutta välillä vippasin palkkaa. Heka ja Nina ottivat samaa meidän vieressä ja muutaman kerran leikkivät kepillä. Oli todella hyvää häiriötä, että joku leikkii ja riehuu siinä vieressä, kun toinen makaa. Sagur muutaman kerran vilkuili, muttei kummempaa. Lähdin kanssa jossain vaiheessa kävelemään sikin sokin. Pysyi hyvin edelleen.
Ennen kuin poistuttiin hiekkakentältä, otettiin pikaisesti kuvat pöhköistä.
Ikää 6kk 1vk.
Sagur en sijaan 6v 6kk. Karvaa tulee taas! Voisi katsoa jossain vaiheessa Sagurillekin näyttelyitä, kun nakuilukausi alkaa hiljalleen olla ohi.
Mentiin sitten lenkille. Pennut paini ihan kikseissä ympäri pusikkoja, oli kova meno päällä.
Yhdennäköisyyttä havaittavissa.
Kaikkien kuvien Nina H, paitsi Sagurin pääkuva. Lisää löytyy täältä
Oltiin pitkästä aikaa möllitokossa Tiltun koirakoululla (viimeksi oltiin kai joulukuussa). Aluksi ilmoitin Sagurin siihen mölliluokkaan, mutta käsitinkin niin, ettei liikkeiden välissä saa palkata ja siksi vaihdoin jälleen nakkilelu luokkaan. Ensi kerralla sitten mölliluokkaan, kun liikkeiden välissä saakin palkata :D teki mieli vaihtaa taas, mutten enää kehdannut.
Mä olin aivan kuollut, katsoin Euroviisuja ja valvoin vielä vähän myöhempää tyhmyyttäni + aamulla oli aikainen herätys = ei hyvä. Espoossa oli satanut ja maa oli märkä, siellä myös tihkutti kun käveltiin sinne ja tihkutti vielä kun mölli alkoi, ei siinä mitään, koira toimii, tuli vain yllättävän vilpoisaa!
Olin siellä puoli tuntia etuajoissa johtuen siitä, että jos olisin mennyt myöhemmin, olisin myöhästynyt hyvin suurella todennäköisyydellä. Mölli järjestettiin ulkona, kun mätsäri oli ahdattu sisälle ja puoliksi ulos.
Yritin nostaa virettä leikkimällä, mutta oli ihana Lara nahka vieressä, eikä mikään leikkiminen voinut kiinnostaa. Hyvä vire oli onneksi koko ajan. Se sit kanssa alkoi selkeästikin joissain kohdissa yliyrittämään, tunki sivulle ja pienistäkin liikkeistä oli jo ihan menossa, otin pieniä seuraamispätkiä ennen meidän vuoroamme, aattelin jospa rauhottuisi ja olisi tarkempi, mutta eipä oikeastaan.
Luoksepäästävyys -- 10
Paikalla makaaminen -- 10
Seuraaminen -- 10
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä -- 10
Luoksetulo -- 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä -- 9
Estehyppy -- 9
Kokonaisvaikutus -- 9
149/160p. ALO1 1/4
Luoksepäästävyydessä ei ollut mitään, kivasti tönötti perusasennossa ja tuijotti mua, tuomari tuli näpräämään, pysyi aloillaan ja antoi ihan avoimesti näprätä.
Paikallamakuu oli se 30sek. Alussa annoin käskyn turhan hiljaa ja meni puoliksi maahan mutta pysyi kuitenkin perusasennon tapaisesas asennossa, sanoin maahan kovempaa ja sitten meni. Tuomari ei tätä huomannut ja siksi ei sakottanut. 10 ei ansaittu, mutta kun tuomari ei huomannut niin ei mahda mitään. Hienosti meni muuten! Pysyi, vaikka vierestä lähti nopeasti dobermanniuros ja toiselta puolelta aika pian sen jälkeen cavaljer. Sagur näytti ruumiinkielellään, ettei sillä ole aikomustakaan nousta, eikä sen ilmeestäkään näkynyt mikään muu kuin ilo ja tarkkaavaisuus.
Seuraaminen kytkettynä oli lyhyt, sen olisi voinut ottaa myös vapaana, mutta kaksi lapparia rähisi aika ikävästi siinä kehän laidalla, niin en viitsinyt, vaikka olisi varmasti pysynytkin. Siinä ei ihmeempää.
Maahanmeno liikkeestä oli Sagurilla nopea, vaikka se yleensä kavahtaakin märkää maata, koira oli kuitenkin jo niin märkä, ettei sitä varmaan pahemmin jaksanut enää kiinnostaa. En täysin kuunnellut ja kävelin liian kauas, mutta eipä siinä mitään :D kuullemma ihan ymmärrettävää, mutta tuomari joka samalla liikkuroi ei ehtinyt vaan reagoida ajoissa.
Luoksetulo on aivan hajalla ja yllätyin, että meni edes noin hyvin. Se on selkeästikin sekaisin rallytokon ansiosta tuota sivulletuloa, tuli luoke ja jäi eteen, sitten kun käskin sivulle niin se kääntyi vasemmalle (ajatteli "koukata" itsensä sivulle) mutta kääntyikin äkisti oikealle ja lopulta kiersi minut ympäri. Toi on ollut meidän yksi vahvimmista liikkeistä, mutta nyt se on päin pärsettä. Täytyy hioa tuota nyt paljon, ettei raasu mene pahemmin sekaisin. S jäi hieman vinoon edessä ja sivulle myös.
Seisominen seuraamisen yhteydessä oli bueno muuuten, mutta se saamari ennakoi sen perusasennon. En voi käsittää, luulin että nää ennakoimisjutut on jo ohi, se ei ole ennakoinut aikoihin ja nyt sit. Mut tosiaan seuraaminen hyvä, jäi kuin seinään eikä ottanut askelia tai muutakaan.
Estehyppy otettiin niin, että koira seuraa, annan hyppykäskyn koira hyppää yli ja seuraaminen jatkuu siitä suoraan kunnes saadaan lupa lopettaa. En halunnut ALOmaista hyppyä siksi, koska viimeksi ollaan kai joskus elo-syyskuussa treenattu estehyppyä. Olin tosi pessimistinen tämän liikkeen suhteen, se on kussut edellissäkin mölleissä, mutta mun hieno mies hyppäsi korkean esteen yli. Ennakoi taas pienesti :p Este oli aika korkea, Sagur oli niin sillä rajalla, että otetaanko yksi lauta pois vai annetaanko olla :D se mitattiin sitten siinä ja aateltiin et no antaa mennä. Säkäänsä korkeamman sitten hyppäsi komeasti. Mulle se oli jo tarpeeksi suuri voitto, vaikka se loppu siitä liikkeestä kusikin. Ei sillä ole väliä miten hyvin toi agiesteitä hyppää, mutta tokoeste on noissa mölleissä ollut jotenkin aivan idioottimainen Sagurin mielestä, että hän ei hyppää ja alkaa heittämään jääräksi. Nyt sit kuitenkin ponkas hienosti ja komeesti jee
Kokonaisvaikutus oli 9. En pahemmin muista enää mitä tuomari sanoi, mutta kivan näköistä, oloista ja koira osaa, antoi neuvoja tuohon ennakoimiseen ja muuta.
Ens kuussa todennäköisesti sitten uusiksi, pitäisi nyt saada tuosta hypystäkin loput kuntoon, niin sitten ei pitäisi liikkeissä olla mitään ongelmaa.
Tuommoisia Sagur sitten repäs. Kaksi luuta ja yhden kruunusolmuilla muodostetun vetolelun, missä on jotain karvaa päällä. Kyseiset luut eivät kelvanneet miekkoselle ollenkaan, onneksi on Wiltsu joka syö vaikka pieniä kiviä jos sille tarjotaan.
Loppupäivä meneekin näissä tunnelmissa. Saguria hymyilyttää ja väsyttää. Meni nukkumaan Jeppe-jääkarhun kanssa sitten sängylle. Itsekin menen lepuuttamaan silmiäni.
Tunnisteet: möllitoko
Olimme tsemppaamassa Williamin kanssa Riittaa ja Fiilistä collieiden tokomestaruudessa. Wiltsu tuli totuttelemaan hälinään ja muuhun. Käyttäytyi ihan mukavasti. Siltä katsottiin siru, mikä oli Willille jännä juttu, malttoi olla paikallaan. Sitä kanssa näprättiin ihan tulevaisuutta ajatellen. Hieman sähläsi, meinasi useasti heittä leikiksi Fiiliksen kanssa, mutta onnistui hillitsemään itsensä jotenkin useiden kehotuksien jälkeen. Siinä sivussa pienesti leikittiin. Niin, että Wiltsu tottuu leikkimään ja keskittymään muhun hälinässä, mutta myös niin, ettei se häiritse kokeessa olevia.
Katteltiin silmät tarkkana collikkoja.
Torstaina oli hakutreenit, Sagur pääs piiiiiitkästä aikaan maastoon. Se oli meille täysin uusi paikka. Tallominen vähän venyi toiselta puolelta, mutta ainakin oli paljon tilaa! Olin maalimiehenä monelle ja mukavaa oli kyllä. Sagurin kanssa otettiin suorapalkkausta, eli ei tarvinnut ilmaista, vaikka Sagur pian alkoikin vapaaehtoisesti haukkumaan, kun hetken päästä muisti mitä pitikään tehdä. Maalimiehet olivat aika hyvin piilossa puskissa/puiden takana ja välimatkaa noin 30m, semmoisessa maastossa se oli oikeasti suht paljon. Sagur ei ensimmäisen luokse oikeen tajunnut mennä, etenkään kun meillä oli pitkä tauko maastotreeneistä, maalimies oli ihan tuntematon ja kys. maasto oli täysin uusi. Se lähti huonosti ja kääntyi takaisin. Katsoi kovin kysyvästi minua, mentiin sitten lähemmäksi, lähemmäksi ja lähemmäksi. Lopulta se sit hokas et "aa nii tää!" ja meni palkattavaksi maalimiehen luokse. Toisen luokse se meni jo paremmin, mutta vauhti oli nopeaa ravia. Selkeästikin sen verta kujalla oli vielä, ettei laukannut (niinkuin yleensä) maalimiehen luokse. Hienosti kuitenkin löysi ne sieltä, etenkin kaksi viimeistä. Hienosti teki töitä ja todella tyytyväinen olen miekkoseen!
Meillä on sunnuntaina möllitoko, samanlainen nakkilelu luokka, kuin ne aikaisemmatkin. Kesäkuussa mennään jo seuraaviin ja kokeillaan sitten sitä palkatonta ja astetta vaikeutetumpaa. Haluan nyt nähdä kuinka hyvin tämä menee, että tiedän kuinka hyvin pystyn siellä tosi häiriöalttiissa huoneessa sitä ohjaamaan.
Tunnisteet: haku
Mentiin poikien kanssa torstaina Pukinmäessä tervehtimässä Ninaa, Hekaa ja Lukaa.
No matka ei sujunut ihan niin kuin piti. Astuin väärään junaan väärästä ohjeistuksesta (tuttu sanoi että "kyllä se K juna sinne menee" joo ei mennyt).
Ruuhka-aikana oli vähän hankala kikkailla kahden koiran kanssa, mutta muuten ihan muksa matka. William on jo vanha tekijä ja Sagur no.. se on vanha tekijä. Nina oli asemalla vastassa ja sit lähedttiin käppäilemään Ogelin suuntaaan. Tarkoituksena oli tarjota mun pehkopalloille uimismahdollisuutta. Sagur on saanut eteensä kerran aikaisemmin sellaisen, muttei tarttunut siihen. William tykkäsi pentuna lillua kupissaan, mutta sitä lukuun ottamatta ei ole koskaan ollut yhteyksissä veteen, paitsi juomismuodossa.
Käveltiin tovi. Sagur oli pitkällä liinalla ja muut vapaana. Yhdessä vaiheessa joutu pitämään molempia hihnassa, kun pyöriä sinkosi joka puolelta. Kahden koiran taluttaminen saman aikaisesti on ihan kamalaa, etenkin jos se toinen vetää toiseen suuntaan ja toinen vetää vierustovereita päin ja meinaa heittää leikiksi + sotkeutuu hihnaan ja lopulta hyppii kuin kenguru ympäriinsä ja meinaa kuristua (hihnakäytös Williamilla 10+!). Sitten päästiin aika rauhalliseen paikkaan ja pystyi pitämään vapaana koko ajan.
Saavuimme kivaan kohtaan, mikä oli kalliokukkula sekotuksen alapuolella. Heka oli ainut joka hyppäsi veteen, pennut eivät viitsineet, vaikka Luka onkin konkari uimisessa, niin ei viitsinyt hypätä niin korkealta (10-20cm vedestä maanpinta). Saguria ei voinut kiinnostaa uiminen tai muukaan yhtään. Se oli alituisesti äärimmäisen kiinnostunut Lukasta, sen haisteleminen kiinnosti paaaaljon enemmän kuin joku epämiellyttävä lilluminen.
Pikkumiehet juoksentelivat ympäriinsä.
W lopulta kävi tutkimassa vettä ja totes et no hyi!
Saksaa vaan hymyilyttää. Kova hymypoika. Junassakin yksi vanhempi naishenkilö hoki, miten iloiselta koirani näyttää ja "se näyttää nauravan! Sillä on varmaan hauskaa!"
Wil on hirvee tosikko. Ei naurata yhtään nih.
Koska tuo kohta Vantaanjoesta ei ollut niin ideaalinen polskutteluun, kiipesimme kalliolle ja ajattelimme löytää paremman paikan. Sagur onnessaan seikkaili ympäriinsä. Leikki lapsostemme kanssa hirveästi hippaa ja innostui painimaan. Sitä kyllä vähän ärsytti, kun Luka ei suostunut alistumaan sille, mutta tyytyi sitten satunnaiseen tönimiseen. Hekalle heitettiin keppiä, kun se on semmonen keppiholisti.
Sagur näki tokaa kertaa Lukaa. Edelleen se on siitä yhtä maaginen otus.
Käveltiin sitten rannalle päin, jonne koiria ei saanut tuoda, mutta tarkoituksena oli jatkaa matkaa siitä eteen päin. William oli ohittanut mukavasti ihmisiä, pyöräilijöitä ja koiria, mutta nyt osui kova haaste. Siinä oli koripallo kenttä siinä rannan vieressä. Ei siinä muuten mitään, mutta aivan siinä reunalla pomputteli mies palloa. Mies ilmeisesti liikkui niin kivasti W:n mielestä ja pallo piti kivaa ääntä ja lenteli, että oli pakko mennä lähemmäs. Kutsuin takaisin, mutta se oli menettänyt korvansa kokonaan. Se yllätyksekseni pysähtyi kuitenkin niin, ettei ollut itse koripallokentällä, eikä se juossut miehen luokse, vaan jäi ehkä metrin päähän. Siinä se heilutteli korvia ja häntä heilutti ruumista. Mies hymyili ja oli loistava, koska ei ottanut pentuun pahempaa kontaktia ja huikkasi vain että söpö pentu. Kutsuin pentua edelleen ja lopulta se sinkosi ohjuksena mun luokse. Vaikka se menikin katsomaan pomputtelua, niin ei kuitenkaan mennyt luokse tai muutakaan säätämään ympärille, mikä on iso plussa.
Pojilla oli hurjan kivaa, harmi että suurin osa yhteiskuvista ja leikkikuvista epäonnistuivat.
Pääsimme hyvään kohtaan, missä Nina oli aikaisemminkin uittanut koiriaan. Siinä oli mutapohja, mikä tietenkin sotki ja vastaavaa, mutta mitäpäs se haittaa. Luka kipaisia uimassa ja Heka roikkui siellä vedessä ekstaasissa. Sagur aluksi sähläsi ja huusi että hitot on menossa tonne. Lopulta se kuitenkin kävi kahlaamassa ja oli yllättävän syvällä! Sagur ei pidä vedestä, mutta ilmeisesti Lukan perässä piti edes hieman mennä. Eturintaa myöten oli vedessä ja siinä tyytyväisenä seisoskeli.
William oli utelias, mutta silti varovainen. Se ei mennyt muiden mukana. Leikin sen kanssa kepillä ja heitin sen siihen kohtaan mistä vesi alkaa. Leikin sen kanssa lisää ja heitin hiljalleen syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta keppi oli niin syvällä, ettei pennulla pitäisi ylettyä jalat enää pohjaan. Silloin tuli stoppi, se selkeästikin halusi, muttei uskaltanut. Pitää joku kerta tehdä niin jossakin, että itse pulahtaa, niin kyllä ne koiratkin sinne tulee.
W on juuri kääntymässä ympäri, että voisi palauttaa kepin minulle.
Minulla oli suht kiire lopulta kotiin, aikakin meni niin nopeasti. Käveltiin sitten asemaa kohti. Otettiin pikaisesti lopuksi kasvukuvat pennuista. Luka on nyt 4kk 3vk ja William on 5kk 3vk. Pikkumiehillä on ikäeroa yksi kuukausi.
Jalkakautta pukkaa, karva on muuttumassa selkeästikin aikuiskarvaksi. Selän päällä on aikuiskarvaa, hännässä myös ja hieman olkien päällä. Muuten vielä höttöpallo. Ja ei, kaulus ei oikeasti ole harmaa, sitä se mutavesi teettää.
Kaikki kuvat on ottanut Nina H. Lisää kuvia löytyy täältä. Minulla itselläni ei ole muutamaan päivään tuo fantazija.kuvat.fi toiminut (ei näytä mitään kuvia) mutta toivottavasti näkyy kuitenkin teille.
Tunnisteet: kaverit