Hyllyllylylylylyly.

Keuhkoputkentulehdus on jumalatonta yskää lukuunottamatta päihitety. Ja koska ei ollut muuta kuin yskää jäljellä, niin tsuppailtiin Tehis cuppiin Riitan kanssa. Tuomarina oli Matti Levanto. Monet ovat hehkuttaneet Levannon helppoja ratoja, mutta nämä eivät kyllä olleet sitä :D Haastetta tuotti meille ihan liikaa, vaikka treeneissä ollaan paljon monimutkaisempia ratoja ja pätkiä vedetty.

Käytiin kaksi starttia MAXI-mölleissä. Molemmissa joitain ok kohtia, mutta katastrofaalista meininkiä silti. Ensimmäiseltä radalta kävelin ulos. A veti puoleensa aivan käsittämättömän voimakkaasti, vaikka putki oli tarjolla. Lopulta C ei katsonut enää edes ohjausta vaan meni sinne A:lle kaikesta huolimatta. Kolmesti jaksoin yrittää, mutta ei.
Mulle huomautettiin, että mun rintamasuunta oli peräti kahdesti A:lle päin ja yhdessä vaiheessa otin jopa askeleen sen suuntaan. Ei siis ihmekään, että koiraa hämmensi! Itse en ole noin tarkkasilmäinen :D
Tokalta mulle tuli ihan kummallisia ohjausvirheitä, koira unohtui ja kielsi tavattoman monta kertaa.
Mölli-MEDI ulkopuolisena käytiin myös, kun halusin saada jonkinlaisen hyvän viban tekemiseen. Ihan käsittämätöntä säätöä oli edelleen, mutta ainakin muistin radan! Kieltoja tuli tuhat, kun mun ohjaus on aivan katastrofaalista :D Ihan oikeasti jos vielä aijon mennä kipeänä mölleihin tai mihinkään karkeloihin, niin sitokaa mut tuoliin nippusiteillä.
Siniseen putkeen lähetys oli tollainen liru. Ja koska musta ei lähtenyt ääntä, niin en mitään erityisempää osannut koiralle sanoakaan.

Videomateriaalia 1. radalta, MEDI-mölleistä ja MEDI-kisaavista


Riitta meni Fiiliksen kanssa luonnollisesti kisaaviin, joiden alkamista saatiinkin odotella. Rata näytti tosi kivalta, joten päätin ilmoittautua Cecilin kanssa MEDI-kisaaviin ulkopuolisena jotta päästäis vähän kokeilemaan tylsyyttämme toista rataa ja mä pääsisin palkkaamaan kontakteista. Kepit olis ollu tarjolla, mutta muutin rataantutustumisessa rataa niin, että vedän kasilta suoraan yhdelletoista. Olin suunnitellut jotain todella sujuvaa, mutta toteutus ei ihan toiminut :D Oletin enkä ohjannut.

Mutta joo, toivottavasti treeneissä menis perjantaina paremmin. Parit treenit tässä onkin jäänyt välistä!

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.