Kipastiin viime viikolla Purinalla MAXI kisaavien möllirata. Tuomarina ja radan suunnittelijana Ville Liukka. Palkintona oli Ville Liukan koulutus, joten se houkutteli paikalle paljon ihmisiä!

MAXI supermöllien piti alkaa 20.00, mutta paikalle saavuttuamme Maijan kanssa huomasimme, että vasta MINI kisaavia palkittiin. Omaa vuoroamme saimme odotellakin sitten reilusti pidemmän tovin.

c. Ville Liukka
Rata oli hieman vaikea. Etenkin keinu - keppi asetelma minua huolestutti, sillä ei pahemmin olla treenattu ohjauksia keinulta eikä otettu kisatilanteessa keppejä "väärältä" puolelta.

1. startti alkoi joskus 23.30 ja se oli aluksi hyvän tuntuinen. Maijakin totesi, että se meidän meininki näytti aluksi tosi varmalta ja semmoselta että "nyt hei tehään tää", mutta jostain ihmeen syystä aloin epäröimään - sähläsin käsillä jotain ja koira tuli välistä pois. Otettiin kepit uudelleen ja ne menivät sitten hyvällä vauhdilla ja puhtaasti.

En tiedä mistä se johtui etten oikein ohjannut loppurataa. Mulla ei oikein pyörinyt päässä mikään ja koiralla oli aivan törkeästi virtaa. En suoristanut ennen puomia ja Cecil osui siihen jotenkin huonosti, mistä syystä se sitten "menetti otteensa" puomilla eli puomin ylöstulovaiheessa siltä lipesi jalka hyvin ruman näköisesti ja meinasi pudota alas. Juuri ja juuri Cecil sai tasapainonsa takaisin ja pääsi puomille.
Lipeäminen näytti kuitenkin sen verta pahalta, että en jatkanut rataa, vaan lähdimme radalta pois eli tuloksena hyl. Katsoin heti koiran polvet ja liikutin koiraa. Mikään ei näyttänyt olevan koiralla onneksi vialla.

2. startti alkoi joskus 00.10 :D Olin aivan tavattoman väsynyt, mutta lähdin todella hyvillä fiiliksillä. Silleen että nyt en hermoile keppejä tai muutakaan ja oon hereillä ja ohjaan. Ihan helppoa!

No mä onnistuin heilauttamaan kättä kun heilauttelin hyttysiä pois, niin Cecil otti tämän lähtölupana ja tuli. Käännyin ympäri niin koira oli jo 1-2 välissä. En tiedä mikä ihme mulle tuli kun jatkoin rataa. Tiesin kyllä sen, ettei Cecil koskaan varasta lähdöissä, mutta olisi mun silti pitänyt palauttaa se koira paikoilleen. Olihan siellä joo pimeää ettei koirakaan varmaan kunnolla nähnyt. Mutta silti!

Keinu meni paremmin, mutta kepit stiplasivat rajusti. Lähetin koiran varmaan 6 kertaa kepeille (eli tuloksena hyl), mutta se jäi vaan haukkumaan ja pyörimään siihen eteen. Koitin saada koiraa käteen, mutta se jäi vaan haukkumaan. Virtaa oli aivan liikaa ja mulla tahtoa suorittaa liian vähän. Meni väärästä välistä, mutta jatkoi hirveällä vauhdilla keppejä eteenpäin mun kutsuista huolimatta. Rauhoitin koiran keskittymään ja jatkoimme rataa. Tässä vaiheessa mulle iski aivan mieletön epävarmuus ja harmitus, kun me ollaan nyt niin paljon treenattu keppejä ja ne menee treeneissä hyvin. Vaikeatkin keppikulmat.

Kuten arvata saattaa niin loppurata ei ollut ollenkaan kivan näköistä. Koko loppurata meni niin sohien, koska en vaan päässyt siinä tilanteessa yli siitä harmituksesta. Lisää pettymyksiä tuotti se, että Cecil kielsi puomin. Kaipa se sen verran oli kerännyt sitten painetta keppien lukuisista uusimista ja säikähtänyt sen verran sitä liukastumista mikä tapahtui ekalla startilla. Otettiin puomi sitten uusiksi eikä siinä mitään. Siinä väsymyksen kourissa mulle alkoi jo olemaan ihan samaa. Loppurata nyt meni hyvin, kun siinä ei mitään kummosta ollut.

Lopputuloksena kyllä itsetutkiskelun paikka. Maijakin totesi, ettei voi edes vitsillä sanoa, että "kyllä se treeneissä osaa" sillä se on ihan erilainen tilanne. Kaipa jotenkin liian naiivina tuudittauduin siihen ajatukseen, että kaikki kisatilanteet menevät yhtä hyvin kuin aikaisemmatkin möllit tai viime kisat.

Mun pitäisi ehdottomasti itse muistaa aina vaikka miten harmittais ja väsyttäis, et kilpaileminen on ihmistä varten - koiralle riittää kiva touhuilu yhdessä.

Koiralla nyt onneksi oli kivaa ja radan jälkeen kävin sen kanssa muutamat kepit tekemässä. Mössö sai superpalkkaa jokaisen jälkeen ja sit lähdettiin Maijan kanssa jäähdyttelemään koiria.


Oon majaillut äidin luona nyt viikon, joten päätin mennä treenaamaan 19.7 koko porukalla. Riitta tuli mukavasti mukaan ja kuvasi koko homman. Otin kolmikon kanssa tokoa ja ihan aavistuksen verran aksaa.

Jotain tommosta valmista radanpätkää kierreltiin. Cecilin kepit olivat tosi makeet ja hienosti teki vaikka varmasti jo väsytti sillä toistoja tuli paljon. Puomia varmistelin ihan kybällä ja teinkin sitten sitä, että siellä oli targetti tai vaihtoehtoisesti menin sitä paijaamaan. Lopussa sitten kun otti reippaasti, niin vapautin nopeasti ja heitin eteenpäin. Oikein onnistuneet treenit mielestäni! Vauhti oli tosi jeessiä.
Cecilin toko oli hyvin pienimuotoista. Mulla nyt pointtina oli saada sitä intoa takaisin, koska se on ollut niin masentavan näkönen elukka tokon parissa. Nythän se painais eteenpäin tuhatta ja sataa. Parasta on, että häntäkin heiluu korkealla! Ei oikeasti voisi lämmittää enempää sydäntä. Toi edistäminen on toki ongelma, et siihen pitää jossain välis keksiä jotain.

Williamin toko ja agi oli kyllä eeppistä. En muista milloin viimeksi olisin sen kanssa edes agia ottanut :D Toko sujui ihan jees! William kesti keskittyä tosi hyvin, vaikka välillä haahuili. Sit vähän imutin nappuloilla sitä. Jääviä harjoiteltiin ja muisti todella hienosti! Seuraamisen heitin aikalailla tahallani läskiksi, koska pääasia on että Wiltsulla on superhauskaa.
Agi oli aika söpöä! William oli aivan kikseissä! Se yritti epätoivoisesti etsiä U-putkesta sisääntuloa vaikken sitä mitenkään ohjannut mihinkään, vaan laskin rimoja alemmaksi. Kyllä se hyvin muisti putket ja veteli niitä ihan vinksin vonksin vailla huolia.

Joku ehkä vaikeempi juttu oli se focus eteenpäin. Pentuna ja nuorena ton kanssa tein paljon erilaisia pyörityksiä, niin eihän se katso eteensä yhtään. Pitäiskin sit jatkossa kun käydään treenaamassa niin ottaa ehdottomasti ihan jokaiseen välikköön etäpalkka.

Sagurin toko ja agi oli tyypilliseen tapaan pienimuotoista. Lähinnä pyysin ihan muutamia käännöksiä ja lyhyitä seuraamispätkiä ja sit taas leikittiin viis minsaa. Jäävät tehtiin jälleen hienosti ja jotain häärättiin. Agi taas koostu siitä, että rimat oli tietenkin pois ja että Sagur pääsi juoksemaan mutkaputkesta kahden siivekkeen läpi. Ei jäbä olis voinut olla onnellisempi!

Kuten olette toivoneet niin Sagurin ja Williamin puuhailuista on nyt hieman videota. Ikävä kyllä mulla ei ole mitään piuhaa mukana täällä äidillä, niin en voi siirtää koneelle, mutta niitä on vuorossa varmasti lähiaikoina.