On hieman hiljaista ollut, kun ylioppilaskirjoitukset vievät kaiken valveillaoloajan. No okei, ehkä vähän liioiteltua. Osaa kirjoista en ole avannutkaan ja alkaa iskemään paniikki. Muuttolaatikotkin tulivat tänään ja pakkaaminen on jo aloitettu.

Asiaan. Rata oli hurjan kiva! Me ei keppejä osana rataa oteta vielä niin vedettiin kutoselta suoraan seiskalle.

Jäin lähdössä kolmosen siivekkeen viereen, kutsuin koiran kohti ja tein pienen liikkeen vasemmalle, että koira otti kakkosenkin. Sit vaan törkee peruuttelu, koira kolmosen yli ja karmeen täysiä menoksi. Cecil haki puomin todella hyvin, vaikkei se suoralla linjalla ollutkaan.


Oon kuulemma tosi pätevä T: Sössö

Yhdellätoista saksalainen tuotti hieman ongelmia. En kutsunut koiraa päällejuoksuun kauhean voimakkaasti, niin sössö kiersi esteen. Tehtiin ihan putkelta asti, että saatais vähän tekemisen makuakin siihen hommaan :D sit kun se onnistui niin painoin vain eteenpäin. Palkkasin ekalla kerralla ennen keinua, kun on nyt niin monta lentokeinua tullut, etten uskaltanut ottaa osana rataa.
Otettiin keinu kerran itsenäisesti ja sitten esteeltä 13. Rengashan mua ahdisti, mutta Cecil tosi hienosti meni sen oikein(!!!! jee!) ja sit nopee persjättö ja pitäis täysiä painaa putkelle.

Hävisin koiralle ja uuden yrityksen jälkeen tein maailman kankeimman poispäinkäännöksen. Se oli hidas ja koira eteni liian pitkälle. Onnistuihan se, mutta eipä ollut kehuttava. Koitin vielä uudelleen, mutten ehtinyt tarpeeksi keskelle, että se olisi onnistunut. Niinpä pistin Sössön kiertämään vasemman siivekkeen ja siitä uudelleen putkeen. Putkijarrun ajoituksessa saikin olla tarkka, sillä muuten 24 ottaminen oli todennäköistä. Välikkö oli oikeasti todella pieni. Et sit vaan huutaa koiraa ajoissa ja siirtyy 21 taakse. Törkee loppusuorakiire ja se oli sitten siinä!

Saatiin tehtyä tavattoman pitkiä pätkiä ilman virheitä ja vauhti oli loppuun asti hyvä. Tosin sitten kun tehtiin rataa vielä uudelleen, niin mulla alkoi loppusuoralla keinun jälkeen puhti loppua. Tahattomasti löysäilin, vaikka tosissani yritin painaa. Jalat olisivat vielä jaksaneet, mutta kunto ei kestänyt. Saatiin kuitenkin se toinenkin kierros tehtyä.
Pitää kyllä aloittaa uudelleen juoksulenkkeily kirjoitusten jälkeen, eihän kunto kestä enää mitään!

Aamulla lähdettiin Riitan kanssa Nean kyydillä Veikkolaan mätsäriin. Mulla oli mukana vain Sagur, autossa meidän seurana Riitan Fiilis ja Nean Donna, Dusty sekä Iisi. Oli hieman tukalat oltavat välillä, mutta näin ollaan aikaisemminkin suurista tavara- ja koiramääristä selvitty!

Veteraanien ikäraja oli 6 vuotta, joten suurin osa kilpakumppaneista olivat 6-7 vuotiaita. Yksi taisi olla juuri ja juuri 8, eli oikea veteraani kuten Sakkekin. Sagurin ikää kysyttiin ja sen kertoessani tuomari jäi tuijottamaan Sagurin naamaa pidemmäksi aikaa :D En aluksi pahemmin keskittynyt siihen ja luulin tuomarin vaan tutkailevan Sagurin ilmettä, mutta Riitta kertoi tuomarin kurtistaneen kulmiaan epäuskoisesti. Kaipa se sitten yritti etsiä vanhuuden merkkejä.
Hampaat tuomari katsoi kaikilta varoen, eikä sukukalleuksia tutkailtu ollenkaan. Onneksi treeniä noissa Sagur ei ole tarvinnut moniin vuosiin, joten ei haitannut erityisemmin. Tuomari oli kyllä hyvin tarkka koiran kunnosta, joten kroppa tutkittiin milli milliltä painelemalla. Saguria ei tämäkään haitannut, joskin siirteli takajalkojaan välillä. Perusteellinen kopelointi oli kyllä todella hyvää treeniä, kun niin harvat mätsärituomarit jaksavat muutamaa hassua taputusta enempää keskittyä koiraan.

Esiintyminen oli iloista, välillä ehkä jopa turhan iloista kun ei jätkä meinannut malttaa! Nauhakehiä ei ollut, vaan kaikki 6 koiraa arvosteltiin aluksi kokoomakehässä ja sitten yksilöarvosteltiin ja koottiin uudelleen. Sagur osoitettiin ensimmäiseksi pitkän arvostelusession jälkeen, mistä olin tavattoman hyvilläni ja yllättynyt, sillä taakse jäi upeita koiria. Palkinnoksi saatiin ääretön kasa nameja, joku Cesarin viilentävä panta, pokaali, ruusuke ja vapaavalintainen palkinto tavarakorista (tarjolla pantoja ja tossuja, nappasin vihreän nahkapannan). Kuvasta puuttuu vihreä nahkapanta ja pari luuta, kun koirat ovat jo vetäneet ne :D


Ulkona otettiin vielä aivan pikaisesti rakennekuvaa, kun sisäkuvat eivät oikein onnistuneet. Kauheasti ajatusta ja aikaa ei asetteluun jaksettu käyttää. Koiralta se kuitenkin näyttää ja hyvillä mielin vois katsoa tälle vuodelle ehkä pari rotukehääkin!



Treenit olivat oikein antoisat, mutta ai että ne oli raskaat! Riitta pääsi tuuraamaan yhtä meidän ryhmäläistä Fiiliksen kanssa, joten autossa oli yhden sijasta kaksi!

Mulla oli mainiona ideana tehdä vitosella persjättö, mutta koira ampaisi joka kerta putkeen. Orenius totesi pakkovalssin olevan paljon järkevämpi tapa ja sitten takaaleikkaus A:lle. Valssasin ennen putkea ja sehän toimi loistokkaasti! 11 tuotti ongelmia, kun harhailin aivan liian kauas, jolloin koira hyppäsi viidentoista. Aluksi koitin siinä ihan muuta kuin persjättöä, mutta pitäähän sitäkin harjoitella ja sillä se näemmä toimi ihan yhtä hyvin :D Ikävä kyllä kauhean kaunista persjättöä en osaa noihin tehdä, mutta ehkä hankitaan ne tyylipisteet myöhemmin!

Mulle sanottiin varmaan tuhat kertaa, että harhailen liian kauas. Jankattiin väliä 9-11 tämän vuoksi pienen iäisyyden. Vaikkei koira olisikaan heittäytynyt esteelle 15, niin vienti kepeille oli kämänen.

Kuudentoista poispäinkäännös oli kyllä semmoinen mistä olen tavattoman ylpeä! Olen aina ahdistunut poispäinkäännöksestä, kun se tuntuu niin pirun vaikealta. Nyt ei oikein parempia ideoita ollut niin mentiin sitten sillä. Eka kerta epäonnistui, kun en antanut tarpeeksi tilaa. Toinen kerta sitten onnistui! Olisin voinut kyllä lähteä kääntymään aikaisemmin.

Eka keinu oli ruma, toinen oli huomattavasti paremmin. Oon nyt kans alkanut hyppelemään ja heilumaan kontaktien välissä, sillä olen liian usein ihan tarkoituksella päästänyt koiran samaan aikaan mun kanssa kontaktilta pois.

Videolla hyvin pieni osa, kuvaajalla oli oma koira mitä piti hakea ja vielä hieman lämmitellä. Treenien alku puuttuu kokonaan, sekä joitain pätkiä välistä! Kiitoksia jälleen hurjasti Riitalle treenien kuvaamisesta!


Huomenna on piiiiitkästä aikaa mätsäriä luvassa. Mukaan tulee mun porukasta vain Sakke!

Hyllyllylylylylyly.

Keuhkoputkentulehdus on jumalatonta yskää lukuunottamatta päihitety. Ja koska ei ollut muuta kuin yskää jäljellä, niin tsuppailtiin Tehis cuppiin Riitan kanssa. Tuomarina oli Matti Levanto. Monet ovat hehkuttaneet Levannon helppoja ratoja, mutta nämä eivät kyllä olleet sitä :D Haastetta tuotti meille ihan liikaa, vaikka treeneissä ollaan paljon monimutkaisempia ratoja ja pätkiä vedetty.

Käytiin kaksi starttia MAXI-mölleissä. Molemmissa joitain ok kohtia, mutta katastrofaalista meininkiä silti. Ensimmäiseltä radalta kävelin ulos. A veti puoleensa aivan käsittämättömän voimakkaasti, vaikka putki oli tarjolla. Lopulta C ei katsonut enää edes ohjausta vaan meni sinne A:lle kaikesta huolimatta. Kolmesti jaksoin yrittää, mutta ei.
Mulle huomautettiin, että mun rintamasuunta oli peräti kahdesti A:lle päin ja yhdessä vaiheessa otin jopa askeleen sen suuntaan. Ei siis ihmekään, että koiraa hämmensi! Itse en ole noin tarkkasilmäinen :D
Tokalta mulle tuli ihan kummallisia ohjausvirheitä, koira unohtui ja kielsi tavattoman monta kertaa.
Mölli-MEDI ulkopuolisena käytiin myös, kun halusin saada jonkinlaisen hyvän viban tekemiseen. Ihan käsittämätöntä säätöä oli edelleen, mutta ainakin muistin radan! Kieltoja tuli tuhat, kun mun ohjaus on aivan katastrofaalista :D Ihan oikeasti jos vielä aijon mennä kipeänä mölleihin tai mihinkään karkeloihin, niin sitokaa mut tuoliin nippusiteillä.
Siniseen putkeen lähetys oli tollainen liru. Ja koska musta ei lähtenyt ääntä, niin en mitään erityisempää osannut koiralle sanoakaan.

Videomateriaalia 1. radalta, MEDI-mölleistä ja MEDI-kisaavista


Riitta meni Fiiliksen kanssa luonnollisesti kisaaviin, joiden alkamista saatiinkin odotella. Rata näytti tosi kivalta, joten päätin ilmoittautua Cecilin kanssa MEDI-kisaaviin ulkopuolisena jotta päästäis vähän kokeilemaan tylsyyttämme toista rataa ja mä pääsisin palkkaamaan kontakteista. Kepit olis ollu tarjolla, mutta muutin rataantutustumisessa rataa niin, että vedän kasilta suoraan yhdelletoista. Olin suunnitellut jotain todella sujuvaa, mutta toteutus ei ihan toiminut :D Oletin enkä ohjannut.

Mutta joo, toivottavasti treeneissä menis perjantaina paremmin. Parit treenit tässä onkin jäänyt välistä!

Ei luoja mä olen tyhmä. Siis ihan oikeasti nyt jos katottais sanakirjaa, niin siellä olis tyhmän kohdalla vaan mun kuva.

Edellisessä postauksessa valittelin flunssaa ja totesin meneväni kentälle perjantaina siitä huolimatta. Kun olihan mulla ihan hieman parempi olo torstaina, niin kaipa sitä voi jo mennä ulos kunnolla? No ei voi.
Ok no perjantaina oli vielä kamalampi olo, mutta halusin niin kovasti päästä tekemään jotain kun olen vaan heilunut sängyn pohjalla niistämässä puolta elopainostani pihalle. Ja kun treenitkin olin luovuttanut muualle, kun enhän mä voi näin pahassa flunssassa mennä agittamaan.

No! Käytiin treenaamassa Roosan ja kumppaneiden kanssa tokoa, ja sitä saakelin agia (ihan vähän vaan eihän se voi ketään haitata eihän?).

Tokoilu nyt oli vaikeaa, kun multa oli jo perjantaina melkein kokonaan ääni pois. Treenattiin ihan jotain pientä, mutta välttelin kaikkea mikä liittyi seuraamiseen, sillä en halua keskittyä enää siihen, kun opetan sen uudelleen. Roosa vähän seuruuti Ceciliä ja intoa riitti, vaikka paikka seilasi Ojangon ja Oulun välillä! Tein myös jotain pientä hassua Roosan Simon kanssa, joka on kyllä hauska tapaus!

Otin Williaminkin kentälle. Ketään ei ollut missään, joten Wipetin oli aika rentoutunut kaveri. En nyt tosissani jätkän kanssa mitään ottanut, seuraamispätkiä ja jääviä. Lähinnä vaan rapsuttelin ja innostin jätkää.

Oli niin sulaa ja tarpeeksi lämmintä, koiratkin oli hyvin lämpätty niin ajattelin että nyt vois treenata keppejä. Rakennettiinhan me Roosan kanssa ihan pieni ja simppeli ratakin, mitä ei tosin Cecilin kanssa vedetty, kun mulla halkes keuhkot. Keskityttiin sitten vaan keppeihin ja ne menee paremmin.

Ei kyllä ehkä olis kannattanut, mutta minkä sille voi kun tekee mieli eikä omaa minkäänlaista itsehillintää :D Illalla olo oli kuin kolmen junan alle jääneellä ja lauantaiaamuna olo oli vielä karmeampi, niin suksimpa sitten päivystykseen.

Nyt on sitten keuhkoputkentulehdus ja antibiootit kourassa. Onneksi sentään oli todella kiva päivä, muuten harmittais vietävästi.

Roosa otti paljon kuvia! Loput nähtävissä täällä! Wilpua vähän jänskätti Simo, mutta innostui sitten lopulta hieman painimaan aina välillä! Reilukerho myös kokoontui -> Simo roikkuu William karvoissa toisella puolella ja Cecil Williamin kyljessä/jaloissa toisella. Ei ole helppoa olla pieni-William!


Sagur pääs iloiseen yhteiskuvaan! Siitä on tavattoman kauan aikaa, kun kolmikosta on viimeksi otettu yhteiskuvaa! Lenkin ajaksi jätin Sagurin kuitenkin autoon, kun olisi inhonnut Simoa varmaan koko sydämestään.






Näin näemmä ainakin Helsingissä! Maa ei ole läheskään joka paikassa märkää, luntakaan ei oikein ole missään ja jopa ahdistava jää on sulanut. Suunnitelmana oli päästää koirat vähän juoksemaan höyryjä pihalle, kun en ole kovan flunssan takia päässyt koko viikkona vippaamaan noita kunnon lenkille. Ajelin Viikkiin ja miittailtiin Cecilin kanssa bordercollie Kaapon ja sheltti Medyan kanssa. Toki Taikakin oli mukana, mutta se oli paljon mielummin rapsuteltavana.
Juoksusession jälkeen kävin äidillä hakemassa Williamin. Huomenna mennään Ojankoon treenaamaan tokoa ja harrastamaan yleistä riehumista! Williamkin pääse piiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa tuollaisiin karkeloihin mukaan!




Ohjatuissa oli Juhan sijasta Jouni Orenius koutsaamassa! En ole ennen Jounin opeissa ollut ja on kyllä pakko päästä uudelleen! Musta on muutenkin kiva olla eri kouluttajien opeissa, kun jokainen näkee eri virheet ja omaa oman tapansa kouluttaa.


Olin suunnitellut aloittavani ihan eri tavalla. Ajattelin mennä kauemmas keskemmälle kakkosen ja ykkösen väliin, mutta Jouni oli todennut aikaisemmalle, että kannattaa vaan asettua samaan linjaan ykkösen kanssa ja olla tekevinään valssia. Tämä toimikin hitosti paremmin ja varmemmin - koira lukitsee ykkösen helposti heti kun nytkähtää vasemmalle, sitten jo kääntyy ympäri ja alkaa pinkomaan kakkosen kautta kolmoselle!

Kolmosella, kuten videolla näkyy, niin mä peruuttelen molemmilla kerroilla. Jouni huomautti tästä, että pitäis vaan heittää se koira sieltä takaa, pitää jalkaterät menosuuntaan, mutta samalla olla hieman kiertyneenä koiraan päin ja vetää se vastakäden kera yli sieltä. Olen liikaa fokusoitunut peruutteluun ja sitä pitäis vähentää keksimällä muuta. Kokeiltiin sitten tota! Yhdessä en vetänyt koiraa tarpeeksi yli ja Cecil kiersi esteen. Muissa sitten jo melkein näytti siltä miltä kai piti. Näistä pätkistä ei ole kuvamatskua.

Aluksi koitin valssata radan joka kohtaan, mutta niistä ei nyt tullut yhtään mitään :D Cecil veti väärille esteille kun Jounin sanoin "kaikki esteet ovat tässä sille tarjolla". Persjättöjä tehtiin sitten urakalla! Videollakin näkyy, että mun linjat eivät ole erityisen puhtaat ja persjätöt ovat aivan liian myöhässä. Jollain ihmeen ilveellä Sössö sieltä tuli kuitenkin niihin ohjauksiin.

Rengaspirulainen taas ongelmana! Maanantaina meni täysin mallikkaasti joka kerta ja on mennyt muuallakin. Orenius selitti sitä samaa mitä mäkin olen miettinyt, että tämän kyseisen renkaan ympärillä on paljon tilaa. Muissa renkaissa on usein jotain remeleitä siinä ympärillä, tossa on ohuet ketjut pystysuoraan eikä muuta. Vaatii vaan näemmä enemmän treeniä, vaikka hurjasti ollaan treenattukin.
Peitettiin sitten reunat siivekkeillä ja otettiin rengas yksin. Cecil hyppäsi renkaan kehikon ja siivekkeen välistä. Kyllä menin vähän hiljaiseksi kun ei uskoisi koiran edes vitsillä punkevan sellaisesta välistä, etenkin kun kokoa Cecililtä kuitenkin löytyy. Sit vaan uusiksi ja meni kivasti! Otettiin hypyn takaa. Sitten putken kautta. Toinen siivekkeistä poistettiin. Ja sitten toinen. Rengas toimi sen jälkeen. Hinkattiin sitä loppuaika. Kyllä on masentavaa kun ei tiedä mitä mieltä tosta pitäisi olla. Ihan törkeästi me ollaan erilaisilla treenattu, mutta ilmeisesti toi on vaan Cecilistä supermälsä.

Oli kyllä hurjan kivat treenit vaikka välillä tuntuikin epätoivoiselta toi liikkuminen. Jouni selitti paljon sitä missä tilanteissa mitäkin ohjauskuviota kannattaa käyttää ja mitä vältellä esim. juuri siksi, ettei koira jatka eteenpäin ei-toivottuun suuntaan. Törkeästi sitä oppi noin lyhyessä ajassa! Cecil teki aivan mahtavasti koko treenin, vaikka keräsikin A:n palautuksista!



Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.