Tiistaina rehvittiin Ninan ja Hekan kanssa. En jaksanut ottaa molempia koiria samaan aikaan, sillä ihmisiä kulki paljon ympärillä ja joudun keskittymään 100% Williamiin silloin. W:n ohittaminen on taas parantunut, mutta en pysty keskittymään kahteen koiraan, jos joudun vahtimaan toista jatkuvasti ettei juokse vieraiden luokse. Monesti on nyt taas täällä heittäydytty maahan ja kutsuttu pentua luokse, vaikka yritän miten ohittaa. Takapakkia siis otettu, mutta paranee taas!
William ei pelännyt Hekaa ollenkaan tai liiemmin edes aristellut. Aivan erilaisilla fiiliksillä nyt kuin silloin tammikuussa. Koirat leikkivät ja juoksentelivat ympäriinsä pari tuntia.
Kaikkien kuvien Nina H. Lisää löytyy täältä.
Sitten otettiin tämä "kasvukuva". Sitä eroa ei itse huomaa, mutta nyt havahduin katsomaan jotain vanhaa seisotuskuvaa. Pentuhan on muuttunut täysin! Sillä ei ole enää sellaista virtahepomaista pyöreää naamaa, eikä se näytä enää niin kömpelöltä kuin ennen.
William 3,5kk. Löytyy jo vähän muodokkaampaa nokkaa ja turkkia on tullut hieman lisää. Se on edelleen tuollaista pumpulipörröä, mutta selkään on muodostunut joitain pidempiä karvoja. Mikä on loistava juttu!
Sitten käytiin meillä. Ulkona oli aika kylmä, joten lämmiteltiin hetki. Katseltiin L&W:tä ja Mashia varmaan tunnin ja lähdimme treenaamaan. Jätin Wilsun kotiin ja nappasin Sagurin messiin.
Treeni meni kivasti, ei olla paljoo mitää tehty Sagurin kanssa koulukiireiden ja yleisen väsymyksen takia. Liikkeestä jäävät ovat parantuneet huomattavasti ja olen niin täysin ylpeä tosta, että liikkeestä seiso toimii! Ei mitään maata mullistavaa otettu, joitain seuraamispätkiä erilaisien käännösten kera + muutama jäävä ja luoksetulo. Sitten vaan juostiin äärimmäisen lumista kenttää ympäri. Tuntui ihan reisissä kun spurttaa upottavassa ja syvässä lumessa. Oli se sen arvoista, mulla ei ole aikoihin ollut treenien pätteeksi näin hyvää oloa.
Oli jo niin pimeä, ettei kuvia saatu treeneistä/Sagurista ja Hekasta.
Tänään Camilla tuli Lee enkunvinttarinarttunsa kanssa käymään. Lenkkiä vedeltiin ympäri mettää hihnassa ja ilman. Sagur innostui juoksemaan Leen kanssa. Menimme sellaiselle alueelle, missä ei pitäisi kulkea ketään, etenkään, kun on arkipäivä ja oli aamu. No mutta ilmeisesti jokainen ihminen ajatteli samalla tavalla :D Leellä ja Sagurilla oli kivaa, tulivat erittäin hyvin juttuun.
Kaikki kuvat olen ottanut, lisää löytyy täältä.
Sagur juoksee täysiä Leen takana, yrittää kovasti saavuttaa.
"Leikitään!!". Sagur näyttää kieltä ehdotukselle.
"No kyl me voidaan vähän leikkiä" Sagur sit totes.
Puspus.
Tunnisteet: kaverit