Käytiin tossa sunnuntaina Elenan ja Riesan sekä Oonan ja Oran kanssa Niinun yksärissä. Maija oli videoimassa, suurkiitos :)!

Linna keskittyi hyvin paljon rytmitykseen ja mun omiin linjoihin, mikä oli niiiin tavattoman positiivista, kun oon itse ihan hukassa edelleen. Treeniaikaa jokaisella oli about 22min, mutta suurin osa ajasta meni höpöttelyyn. Minusta oli todella mukavaa, kun Linna halusi kuulla ajatuksen tietyissä valinnoissa, vaikka mua nyt vähän hermostuttikin vastata mihinkään hänen kysymyksiin, kun olo oli vähän semmoinen ettei päässä pyöri mikään. Puolivaloilla mentiin aikalailla koko treeni, kai jostain uuden kouluttajan jännityksestä :D Videollakin näkyy, että todella laiskan näköistä, vaikkei löysäily ollut tietoista.
Tuntui että tuli vähän niin kuin joka esteellä ongelma :D Edettiinkin paloittain esteelle 18 asti kun jo aika sitten loppui.

Jo kakkosesteen valssi oli epämiellyttävä seuraavista syistä 1) siirryn siivekkeen taakse, jolloin koira kääntyy tarpeettoman pitkään ja 2) en tee minkäänlaista liikettä koiran suuntaan, mikä auttaisi koiraa ennakoimaan käännöksen. Saatiin siitä huomattavasti sujuvampaa ja tiukempaa kunhan ensin jankattiin sitä iäisyys.

Seuraava varsin hämmentävä ongelmakohta oli nelosputki, kun se jostain syystä kääntyi _joka_kerta oikealle, vaikka se selkeästikin näki, että jäin putken vasemmalle puolelle JA huutelin sitä. Ollaan vastaavanlaisia treenejä tehty tavattoman paljon enkä mä vaan voinut käsittää mistä tuo johtui. Niinu kyselikin vähän ton perään, enkä osannut mitään järkevää vastata.
Oli kyllä hurjan kiva, kun Linna tarjoutui palkkaamaan, niin saadaan koira tajuamaan jutun juoni. Ei se kyllä onnistumisenkaan jälkeen muistanut mihin suuntaan pitäisi kääntyä, joten jankattin vielä lisää.

Seuraava jännä kohta olikin sitten vitosen päällejuoksu kun mä peruuttelen ihan koko ajan. Teemu Linna huikkasikin kentän laidalta, että taisin keksiä jonkun uuden agilityliikkeen päälleperuutuksen :---D No joo. Keskusteltiin Niinun kanssa tästä tovi, että miksi mä teen näin. Kysyi, että onko se siitä etten luota koiraan ja annan sille enemmän tilaa tms vai mistä. Mulle se peruuttelu on vaan tullut niin automaattisesti ja mulle huomautettiin siitä vasta joku 2kk sitten, niin siitä on hyvin, hyvin, hyvin vaikea päästä pois, kun sitä on noin tehty melkein vuos. Se on kai tullut maneeriksi niin, että halusin antaa tilaa koiralle ja siksi peruutellut. Ikävä kyllä oon ite huonossa tilanteessa kerkeämisen kanssa, jos mä oon peruuttanut jonnekin - pahimmassa tapauksessa ollaan koiran kanssa samassa pisteessä ja sitä nyt on aika vaikea voittaa.
Superisti piti keskittyä, että tekisin sen oikein. Ajoitus oli kauhean tärkeää ja mun piti lähteä heti liikkeelle kun annan koiralle vapautuskäskyn. Cecil kiersi estettä ahkeraan ja tuli kerran väkisin Linnan ja siivekkeen välistä. Jatkuvilla toistoilla oli selkeä vaikutus koiran vireeseen, olihan toi muutenkin raskasta. Videolla jotenkin tragikoomisen näköistä, kun olen niin tavattoman jäinen, peruutan (??) pari askelta ja sit lähden liikkeelle. Kotiläksyksi saatiin päällejuoksu ja ohjeita siihen.


11-15 kuvio oli aika jännä, etenkin hypyt. Videolla näkyy kokonaan se mun oma säätö siihen ja osittain sitten se korjattu. Siinä en enää ollut rintamasuunta koiraan, vaan nimenomaa sitä estettä, käännökset tehtiin tiukemmin ja aikeisemmin jne. Onnistui aika mukavasti ja näyttikin vähän paremmalta!

Tosi paljon kyllä saatiin apua ja anto paljon ajateltavaa jo ihan valsseihin. Olis tosi kiva käydä Linnalla jatkossakin!

Kärräiltiin sitten Nihtisillan ABC:lle tankkaamaan autoja ja vatsoja Elenan kanssa! Lopulta oli niin suuri houkutus kokeilla ABC:n ympärijuoksua ja tehtiin se! Olis varmaan ollu parempi aika jos ei juuri olisi vetänyt mättöä naamariin.

@ABC:n ympärijuoksijat FB-ryhmä

Jotkut ehkä muistavat, että olen puhunut Spidi-kissastani. Spidi on leikattu maatiaiskissa - ihana ja seurallinen semmoinen. Se vastaa naukuen omaan nimeensä, osaa antaa tassua ja tulee luokse kutsusta. Spidi on 11-vuotias, eli ollut osana elämääni järjettömän pitkään. Jätkä on kuitenkin muuttojeni vuoksi jäänyt äidilleni asumaan välikaikaisesti, mutta tulee todennäköisesti äidilleni jäämään, sillä muuten William jäisi aivan yksin ja hyvinhän se täällä pärjäilee. Rakas se on kuin mikä ja meidän koko perheelle tavattoman tärkeä.

Spidi on myös varmaan kaikista sisäkissoista sisäkissoisin, se ei uskalla valjaissakaan mennä ulos. Spidin ulkoiluun onkin kuulunut vain parvekkeilla hengailu ja siitä se on aina tykännyt. Kesällä on kiva ottaa aurinkoa ja talvella kökkiä lämpimässä ja karvaisessa raapimapuussa haukkaamassa vähän raitista ilmaa. Sille ei ole koskaan tullut mieleenkään aidatulta alueelta poistuminen, sillä aitojen ulkopuolelta löytyy aivan liian iso maailma pienen kissan aivoille.

Tänään yöllä joskus 2 maissa Spidi oli kuitenkin ilmeisesti löytänyt jonkun hiiren tai linnun ja lähtenyt sen perään aitojen ulkopuolelle. Äitini etsi sitä ihan koko yön ja aamulla minä ajoin Paloheinästä avuksi. Äitini kotia vastapäätä on iso rakennusalue ja pelkäsimme Spidin juosseen sinne piiloon, sillä se on oikeasti törkeän vaarallinen paikka pienelle elukalle. Onneksi rakennustyömaalla oli miehiä töissä, jotka lupasivat pitää silmät auki, mikäli kissa näkyy jossain.

Spidi on kerran aikaisemminkin karannut. Vuosi taisi olla 2006, kun muuttomiehet säikäyttivät kissan ja se pääsi livahtamaan jotenkin ulos. Mutta silloinkin Spidi vaan kökki jossain puskassa suoraan talon edessä. Täällä ei ole välittömässä läheisyydessä puskia, minne pääsisi piiloon.

Laitoin Spidistä kuvan Facebookiin ja pyysin jakoja. Heitin myös ilmoituksia Petsieen ja muualle. Ei tainnut mennä kuin 28 minuuttia kun äitini puhelimeen tuli ilmoitus, että Spidin näköinen kissa on löytynyt Viikin löytöeläintalon sivuilta. Tuli jotenkin täydellisen typerä olo, että miten ihmeessä ei tajuttu ottaa sinne yhteyttä. Minä vielä äidille ajaessani ajattelin, että ihan ekana katotaan löytöeläintalot läpi ja sit heitetään Faceen jakopyyntöjä Spidistä kuvan kera. Se nyt jotenkin vaan unohtui :D viestejä tuli vielä tiuhempaan. Ihanaa, että ihmiset ovat olleet hereillä ja näin avuliaita!
Ja totta tosiaan, siellähän oli kuva kauhistuneen näköisestä, lautassilmäisestä kissasta. Kiittelin tekstarin lähettäneitä ja soittelin Viikin löytöeläintalolle.

Sieltä se sitten löytyi. En olisi ikinä uskonut, että näkisin Spidiä. Meinasin purskahtaa itkuun helpotuksesta, kun kissa oli ihan priimakunnossa. Sit vaan kantoboksii, palvelumaksun maksu ja ajo äidille. Äitikin oli herkkänä, kun rakas kissa löytyi elävänä. Olihan ressu 12 tuntia kadoksissa, mikä on noin ulkoaralle sisäkissalle aika vaikea paikka.

Koirat olivat oikein innoissaan nähdessään velipojan. Cecil etenkin, kun se nyt on ihan BFF ton kissan kanssa.


Ei voi siis muuta sanoa kuin että järjettömän paljon kiitoksia sille ihanalle ihmiselle, joka Spidin löytöeläintaloon toimitti. Pohdimme porukalla kyseisen henkilön viitseliäisyyttä. Että henkilö on oikeasti nähnyt yksin heiluvan kissan, uskaltanut lähestyä sitä ja ottaa sen kiinni ja vielä vaivautui toimittamaan sen omalla ajallaan omasta pussistaan löytöeläintaloon. Jos joskus törmään tähän tekstiin, niin olet hieno ja upea ihminen. Kiitos.

On hieman hiljaista ollut, kun ylioppilaskirjoitukset vievät kaiken valveillaoloajan. No okei, ehkä vähän liioiteltua. Osaa kirjoista en ole avannutkaan ja alkaa iskemään paniikki. Muuttolaatikotkin tulivat tänään ja pakkaaminen on jo aloitettu.

Asiaan. Rata oli hurjan kiva! Me ei keppejä osana rataa oteta vielä niin vedettiin kutoselta suoraan seiskalle.

Jäin lähdössä kolmosen siivekkeen viereen, kutsuin koiran kohti ja tein pienen liikkeen vasemmalle, että koira otti kakkosenkin. Sit vaan törkee peruuttelu, koira kolmosen yli ja karmeen täysiä menoksi. Cecil haki puomin todella hyvin, vaikkei se suoralla linjalla ollutkaan.

Oon kuulemma tosi pätevä T: Sössö
Yhdellätoista saksalainen tuotti hieman ongelmia. En kutsunut koiraa päällejuoksuun kauhean voimakkaasti, niin sössö kiersi esteen. Tehtiin ihan putkelta asti, että saatais vähän tekemisen makuakin siihen hommaan :D sit kun se onnistui niin painoin vain eteenpäin. Palkkasin ekalla kerralla ennen keinua, kun on nyt niin monta lentokeinua tullut, etten uskaltanut ottaa osana rataa.
Otettiin keinu kerran itsenäisesti ja sitten esteeltä 13. Rengashan mua ahdisti, mutta Cecil tosi hienosti meni sen oikein(!!!! jee!) ja sit nopee persjättö ja pitäis täysiä painaa putkelle.

Hävisin koiralle ja uuden yrityksen jälkeen tein maailman kankeimman poispäinkäännöksen. Se oli hidas ja koira eteni liian pitkälle. Onnistuihan se, mutta eipä ollut kehuttava. Koitin vielä uudelleen, mutten ehtinyt tarpeeksi keskelle, että se olisi onnistunut. Niinpä pistin Sössön kiertämään vasemman siivekkeen ja siitä uudelleen putkeen. Putkijarrun ajoituksessa saikin olla tarkka, sillä muuten 24 ottaminen oli todennäköistä. Välikkö oli oikeasti todella pieni. Et sit vaan huutaa koiraa ajoissa ja siirtyy 21 taakse. Törkee loppusuorakiire ja se oli sitten siinä!

Saatiin tehtyä tavattoman pitkiä pätkiä ilman virheitä ja vauhti oli loppuun asti hyvä. Tosin sitten kun tehtiin rataa vielä uudelleen, niin mulla alkoi loppusuoralla keinun jälkeen puhti loppua. Tahattomasti löysäilin, vaikka tosissani yritin painaa. Jalat olisivat vielä jaksaneet, mutta kunto ei kestänyt. Saatiin kuitenkin se toinenkin kierros tehtyä.
Pitää kyllä aloittaa uudelleen juoksulenkkeily kirjoitusten jälkeen, eihän kunto kestä enää mitään!

Aamulla lähdettiin Riitan kanssa Nean kyydillä Veikkolaan mätsäriin. Mulla oli mukana vain Sagur, autossa meidän seurana Riitan Fiilis ja Nean Donna, Dusty sekä Iisi. Oli hieman tukalat oltavat välillä, mutta näin ollaan aikaisemminkin suurista tavara- ja koiramääristä selvitty!

Veteraanien ikäraja oli 6 vuotta, joten suurin osa kilpakumppaneista olivat 6-7 vuotiaita. Yksi taisi olla juuri ja juuri 8, eli oikea veteraani kuten Sakkekin. Sagurin ikää kysyttiin ja sen kertoessani tuomari jäi tuijottamaan Sagurin naamaa pidemmäksi aikaa :D En aluksi pahemmin keskittynyt siihen ja luulin tuomarin vaan tutkailevan Sagurin ilmettä, mutta Riitta kertoi tuomarin kurtistaneen kulmiaan epäuskoisesti. Kaipa se sitten yritti etsiä vanhuuden merkkejä.
Hampaat tuomari katsoi kaikilta varoen, eikä sukukalleuksia tutkailtu ollenkaan. Onneksi treeniä noissa Sagur ei ole tarvinnut moniin vuosiin, joten ei haitannut erityisemmin. Tuomari oli kyllä hyvin tarkka koiran kunnosta, joten kroppa tutkittiin milli milliltä painelemalla. Saguria ei tämäkään haitannut, joskin siirteli takajalkojaan välillä. Perusteellinen kopelointi oli kyllä todella hyvää treeniä, kun niin harvat mätsärituomarit jaksavat muutamaa hassua taputusta enempää keskittyä koiraan.

Esiintyminen oli iloista, välillä ehkä jopa turhan iloista kun ei jätkä meinannut malttaa! Nauhakehiä ei ollut, vaan kaikki 6 koiraa arvosteltiin aluksi kokoomakehässä ja sitten yksilöarvosteltiin ja koottiin uudelleen. Sagur osoitettiin ensimmäiseksi pitkän arvostelusession jälkeen, mistä olin tavattoman hyvilläni ja yllättynyt, sillä taakse jäi upeita koiria. Palkinnoksi saatiin ääretön kasa nameja, joku Cesarin viilentävä panta, pokaali, ruusuke ja vapaavalintainen palkinto tavarakorista (tarjolla pantoja ja tossuja, nappasin vihreän nahkapannan). Kuvasta puuttuu vihreä nahkapanta ja pari luuta, kun koirat ovat jo vetäneet ne :D


Ulkona otettiin vielä aivan pikaisesti rakennekuvaa, kun sisäkuvat eivät oikein onnistuneet. Kauheasti ajatusta ja aikaa ei asetteluun jaksettu käyttää. Koiralta se kuitenkin näyttää ja hyvillä mielin vois katsoa tälle vuodelle ehkä pari rotukehääkin!

Treenit olivat oikein antoisat, mutta ai että ne oli raskaat! Riitta pääsi tuuraamaan yhtä meidän ryhmäläistä Fiiliksen kanssa, joten autossa oli yhden sijasta kaksi!

Mulla oli mainiona ideana tehdä vitosella persjättö, mutta koira ampaisi joka kerta putkeen. Orenius totesi pakkovalssin olevan paljon järkevämpi tapa ja sitten takaaleikkaus A:lle. Valssasin ennen putkea ja sehän toimi loistokkaasti! 11 tuotti ongelmia, kun harhailin aivan liian kauas, jolloin koira hyppäsi viidentoista. Aluksi koitin siinä ihan muuta kuin persjättöä, mutta pitäähän sitäkin harjoitella ja sillä se näemmä toimi ihan yhtä hyvin :D Ikävä kyllä kauhean kaunista persjättöä en osaa noihin tehdä, mutta ehkä hankitaan ne tyylipisteet myöhemmin!

Mulle sanottiin varmaan tuhat kertaa, että harhailen liian kauas. Jankattiin väliä 9-11 tämän vuoksi pienen iäisyyden. Vaikkei koira olisikaan heittäytynyt esteelle 15, niin vienti kepeille oli kämänen.

Kuudentoista poispäinkäännös oli kyllä semmoinen mistä olen tavattoman ylpeä! Olen aina ahdistunut poispäinkäännöksestä, kun se tuntuu niin pirun vaikealta. Nyt ei oikein parempia ideoita ollut niin mentiin sitten sillä. Eka kerta epäonnistui, kun en antanut tarpeeksi tilaa. Toinen kerta sitten onnistui! Olisin voinut kyllä lähteä kääntymään aikaisemmin.

Eka keinu oli ruma, toinen oli huomattavasti paremmin. Oon nyt kans alkanut hyppelemään ja heilumaan kontaktien välissä, sillä olen liian usein ihan tarkoituksella päästänyt koiran samaan aikaan mun kanssa kontaktilta pois.

Videolla hyvin pieni osa, kuvaajalla oli oma koira mitä piti hakea ja vielä hieman lämmitellä. Treenien alku puuttuu kokonaan, sekä joitain pätkiä välistä! Kiitoksia jälleen hurjasti Riitalle treenien kuvaamisesta!


Huomenna on piiiiitkästä aikaa mätsäriä luvassa. Mukaan tulee mun porukasta vain Sakke!

Hyllyllylylylylyly.

Keuhkoputkentulehdus on jumalatonta yskää lukuunottamatta päihitety. Ja koska ei ollut muuta kuin yskää jäljellä, niin tsuppailtiin Tehis cuppiin Riitan kanssa. Tuomarina oli Matti Levanto. Monet ovat hehkuttaneet Levannon helppoja ratoja, mutta nämä eivät kyllä olleet sitä :D Haastetta tuotti meille ihan liikaa, vaikka treeneissä ollaan paljon monimutkaisempia ratoja ja pätkiä vedetty.

Käytiin kaksi starttia MAXI-mölleissä. Molemmissa joitain ok kohtia, mutta katastrofaalista meininkiä silti. Ensimmäiseltä radalta kävelin ulos. A veti puoleensa aivan käsittämättömän voimakkaasti, vaikka putki oli tarjolla. Lopulta C ei katsonut enää edes ohjausta vaan meni sinne A:lle kaikesta huolimatta. Kolmesti jaksoin yrittää, mutta ei.
Mulle huomautettiin, että mun rintamasuunta oli peräti kahdesti A:lle päin ja yhdessä vaiheessa otin jopa askeleen sen suuntaan. Ei siis ihmekään, että koiraa hämmensi! Itse en ole noin tarkkasilmäinen :D
Tokalta mulle tuli ihan kummallisia ohjausvirheitä, koira unohtui ja kielsi tavattoman monta kertaa.
Mölli-MEDI ulkopuolisena käytiin myös, kun halusin saada jonkinlaisen hyvän viban tekemiseen. Ihan käsittämätöntä säätöä oli edelleen, mutta ainakin muistin radan! Kieltoja tuli tuhat, kun mun ohjaus on aivan katastrofaalista :D Ihan oikeasti jos vielä aijon mennä kipeänä mölleihin tai mihinkään karkeloihin, niin sitokaa mut tuoliin nippusiteillä.
Siniseen putkeen lähetys oli tollainen liru. Ja koska musta ei lähtenyt ääntä, niin en mitään erityisempää osannut koiralle sanoakaan.

Videomateriaalia 1. radalta, MEDI-mölleistä ja MEDI-kisaavista

Riitta meni Fiiliksen kanssa luonnollisesti kisaaviin, joiden alkamista saatiinkin odotella. Rata näytti tosi kivalta, joten päätin ilmoittautua Cecilin kanssa MEDI-kisaaviin ulkopuolisena jotta päästäis vähän kokeilemaan tylsyyttämme toista rataa ja mä pääsisin palkkaamaan kontakteista. Kepit olis ollu tarjolla, mutta muutin rataantutustumisessa rataa niin, että vedän kasilta suoraan yhdelletoista. Olin suunnitellut jotain todella sujuvaa, mutta toteutus ei ihan toiminut :D Oletin enkä ohjannut.

Mutta joo, toivottavasti treeneissä menis perjantaina paremmin. Parit treenit tässä onkin jäänyt välistä!

Ei luoja mä olen tyhmä. Siis ihan oikeasti nyt jos katottais sanakirjaa, niin siellä olis tyhmän kohdalla vaan mun kuva.

Edellisessä postauksessa valittelin flunssaa ja totesin meneväni kentälle perjantaina siitä huolimatta. Kun olihan mulla ihan hieman parempi olo torstaina, niin kaipa sitä voi jo mennä ulos kunnolla? No ei voi.
Ok no perjantaina oli vielä kamalampi olo, mutta halusin niin kovasti päästä tekemään jotain kun olen vaan heilunut sängyn pohjalla niistämässä puolta elopainostani pihalle. Ja kun treenitkin olin luovuttanut muualle, kun enhän mä voi näin pahassa flunssassa mennä agittamaan.

No! Käytiin treenaamassa Roosan ja kumppaneiden kanssa tokoa, ja sitä saakelin agia (ihan vähän vaan eihän se voi ketään haitata eihän?).

Tokoilu nyt oli vaikeaa, kun multa oli jo perjantaina melkein kokonaan ääni pois. Treenattiin ihan jotain pientä, mutta välttelin kaikkea mikä liittyi seuraamiseen, sillä en halua keskittyä enää siihen, kun opetan sen uudelleen. Roosa vähän seuruuti Ceciliä ja intoa riitti, vaikka paikka seilasi Ojangon ja Oulun välillä! Tein myös jotain pientä hassua Roosan Simon kanssa, joka on kyllä hauska tapaus!

Otin Williaminkin kentälle. Ketään ei ollut missään, joten Wipetin oli aika rentoutunut kaveri. En nyt tosissani jätkän kanssa mitään ottanut, seuraamispätkiä ja jääviä. Lähinnä vaan rapsuttelin ja innostin jätkää.

Oli niin sulaa ja tarpeeksi lämmintä, koiratkin oli hyvin lämpätty niin ajattelin että nyt vois treenata keppejä. Rakennettiinhan me Roosan kanssa ihan pieni ja simppeli ratakin, mitä ei tosin Cecilin kanssa vedetty, kun mulla halkes keuhkot. Keskityttiin sitten vaan keppeihin ja ne menee paremmin.

Ei kyllä ehkä olis kannattanut, mutta minkä sille voi kun tekee mieli eikä omaa minkäänlaista itsehillintää :D Illalla olo oli kuin kolmen junan alle jääneellä ja lauantaiaamuna olo oli vielä karmeampi, niin suksimpa sitten päivystykseen.

Nyt on sitten keuhkoputkentulehdus ja antibiootit kourassa. Onneksi sentään oli todella kiva päivä, muuten harmittais vietävästi.

Roosa otti paljon kuvia! Loput nähtävissä täällä! Wilpua vähän jänskätti Simo, mutta innostui sitten lopulta hieman painimaan aina välillä! Reilukerho myös kokoontui -> Simo roikkuu William karvoissa toisella puolella ja Cecil Williamin kyljessä/jaloissa toisella. Ei ole helppoa olla pieni-William!

Sagur pääs iloiseen yhteiskuvaan! Siitä on tavattoman kauan aikaa, kun kolmikosta on viimeksi otettu yhteiskuvaa! Lenkin ajaksi jätin Sagurin kuitenkin autoon, kun olisi inhonnut Simoa varmaan koko sydämestään.