Ajoin Ojankoon ohjattuihin. Tehtiin takaaleikkausta ekaa kertaa kai. Cecil ei ihan aluks älynny sitä ja lopulta sinne meni avustamaan aidan toiselle puolelle, että se koira ymmärtää irrota kunnolla eteen, vaikka mä jäänkin taakse. Apulainen jäi sitten palkaksi aina leikkimään likan kanssa. Sitten tehtiin kivaa hyppyneliöä, missä vedettii valssilla ja takaakiertoa ja kaikkea kivaa. Putkijarrutusta myös harjoiteltiin niin, että koira jarrutettiin putken suun kohdalle, vetää suoran putken kääntyy vasemmalle ja hyppää aidan -> palaa ohjaajan luokse. Oikealle puolelle tehtiin samaa, mutta siellä ei mitään estettä ollut. Ens kerralla tehdään ensimmäistä kertaa rataa treeneissä.

Ollaan kuulemma kehitytty, mikä oli kiva kuulla! Cecil irtoaa paremmpin ja vauhtia on tullut lisää, myös minuun.

Lähdin tsuppailemaan Tervakoskelle Riitan luokse hetkeksi. Riitta hoiti siellä koiria, niin menin vähän pitämään seuraa, treenaamaan ja hengailemaan.

Kivaahan siellä oli! Käytiin uimassa, pitkillä metsälenkeillä ja nurtsikentällä treenaamassa tokoa.



Williamin älä-seuraa-näin -seuraaminen. Saman pätkän aikana se välillä oli todella kaukana ja välillä nojas niin hemmetisti että polvi hakkas koiraa ihan jatkuvasti. Toistaiseksi en tohon uskalla puuttua, kun William on vähän mitä on. Ettei sillä sitten mene into kokonaan pois ja ala taas ahdistumaan käskyistä. Viime vuonnahan se oli melkein niin, että jos sanoin edes istu niin koira näytti jo niin pelokkaalta ettei mitään rajaa. Musta on kyllä tosi kiva, miten paljon se on piristynyt tässä ja on taas innokas pikku-wipetin.

Riitta ohjaili Wiltsua meidän minimaalisen pienissä näyttelytreeneissä. Hyvää harkkaa, kun hänhän Wiltsun esittää Helsinki KV:ssä. Huomattiin kans jotain jännää, että Williamin "väärä" puoli on oikeastaan parempi puoli, vaikka siinä onkin tuo vähän isompi musta läikkä. Wiltsulla on hassusti valkosta ja vaaleaa naamassa "oikealla puolella" niin pään muoto näyttää vähän eriskummalliselta.

Sagurkin pääsi tietenkin tekemään kaikkea hauskaa! Treenattiin hieman tokoa, otettiin kaikki liikkeet hyppyä ja paikkista lukuunottamatta. Miekkonen oli oikein iloinen. Seuraaminen useammassa kohdassa oli kyllä taas sellasta että koira on viissataa metriä mun edellä. Muutaman palautuksen jälkeen näytti jo normaalilta Sakke -seuraamiselta.


Koska mätsäri oli tiedossa ja hömppänäyttelyjuttuja on kuitenkin kiva treenata, niin tehtiin sitten niinkin. Sagurin kanssa olen nyt jaksanut treenata tota edestä esittämistä, kun se tuntuu parhaiten sille sopivan. Sakke pysy ryhdikkäänä ja jotenkin kummallisesti on opetellut asettelemaan itse itsensä, mikä on ihan käsittämätöntä, kun en ole koskaan sitä opettanut. Luonnonlahjakkuus!


Cecilin kanssa tehtiin kaikki ALO-liikkeet enemmän tai vähemmän putkeen, lukuunottamatta hyppyä. Likalla oli aluksi ihan liikaa energiaa ja edisti pirusti, mutta kyllä sekin siitä sitten. Jäävät on vähän hitaat vielä, mutta muutenhan noi on jo valmiit. Paikkista otettiin Riitan kanssa niin että Fiilis oli reunassa, Fiiliksen äippä Leena keskellä ja Cecil reunassa. Päätin etten käy kertaakaan palkkaamassa, tiedän että se pysyy. Ja niin se pysyikin. Lopussa sitä vaan alkoi ärsyttämään se ympärillä pörräävä kärpänen, mitä se yritti tappaa näykkimällä närkästyneen näköisenä ilmaa.


Superpalkkaaaa! Cecilin lempparijuttu on olla sylissä, niin tää oli kyllä ihan liian kivaa hänestä!
Koska Cecililläkin on näyttely edessä tän kuun lopulla, niin harjoiteltiin tietenkin senkin kanssa hieman säätämistä. Korvat on edelleen ihan hassut, mutta muuten ihan ookoon näköinen! Hieman se on polvikulmia saanut, onneksi!


Käytiin me mätsärissäkin. Oli jännä tunkea 5 koiraa Golfiin ja 4 kevaria, but we did it! Sagur esiintyi ensimmäistä kertaa mätsärissä veteraaneissa. Meidän parina oli Fiiliksen mamma Leena ja joku englanninspringerspanieli. Sagur sai joukosta sinisen nauhan ja sijoittui toiseksi! Sagurin tulos siis SIN2.



William esiintyi kivasti, mutta oli hyvin huonovointinen. Wiltsu oli ollut jo hieman aikaisemmin selkeästikin huonovointinen. Se joi vettä maanisesti ja puklasi osan ulos kehästä. Normaalilta se muuten vaikutti toistaiseksi. Wiltsun tulos oli PUN ei sij.


Cecilillä oli myös hyvin huono olo, mutta löysä vatsa sillä oli ollut ensimmäistä kertaa ja tätä oli jatkunut hetken. Hirveät liisterilöllöt tuli ennen kehää.
Hienosti kuitenkin esiintyi, tuomarilta tosin tuli kommenttia Cecilin keveistä korvista, mikä ei ollut ihmekään, sillä ulkomuototuomari oli kyseessä ja vielä collieihin löyty arvosteluoikeudet. Cecil SIN ei sij.

Mutta tähän eläinlääkäriasiaan. Tuntuu että kaikkea typerää ja huolestuttavaa sattuu koko ajan :(

Wiltsu alkoi myös sitten oksentelemaan ja näin, Cecilinkään vatsan tilanne ei tuntunut oikein helpottavan. Lähdin sitten aikaisin eläinlääkäriin ja siellä sitten tehtiin perustarkastus.

Cecilissä ei ole mitään epänormaalia, edes sen käytöksessä. Kaikki oli normaalia, paino oli hyvä, kunto oli hyvä, eikä Cecil ollut kuivunut ripuloinnista huolimatta (ihopoimut palautuneet normaalisti, limakalvot kosteat ja vaaleanpunaiset), vatsaontelossakaan ei ollut mitään epämääräistä eikä aristanut koskemista.
Ei mitään kummallista. Lämpötilakin otettiin ja se oli just se 38,6 vai mitäköhän. Ei sillä ollut kuin vatsa vähän kuralla. Cecil sai antibiootteja tohon vatsajuttuun.

Williamin tilanne taas oli huolesuttava. Tammikuussa William painoi 26kg, nyt se punnittiin kahdesti, sillä lukema oli niin hirvittävä ettei sitä voinut alkuun uskoa. 17kg.
Sitä voi varmaan ihmetellä, että miten ihmeessä tollasta ei ole huomannut. Mutta ihan oikeasti ei sitä huomaa, kun tuijottaa sitä koiraa kaikki päivät. Sitä jotenkin tottuu että aah se on tämmönen hoikka.

Williamille on hirveästi tässä lisätty ties kuinka pitkään annoksia, ostettu energisempää ruokaa. Annettu rasvaisempaa lihaa ja enemmän. Mutta ei, ei se ole tässä lihonut. Kyllä sen huomasi että se on laiha, mutta en olisi koskaan voinut kuvitella sitä noin alipainoiseksi. Wiltsu on niin pirun normaali ollut aina, ei sitä oikeen osaa selittää miten uskomattomalta tämä tuntuu.

Painon vuoksi mä sanoin heti, että siinä koirassa on pakko olla vikaa. Että onkohan sillä sitten imeytymisongelmia vai mitä, mutta sitä ei voida vielä selvittää, kun ensin pitää saada ripulointi ja oksentelu loppumaan. Oksennus on hyvin sitkeää ja se eilen oksenteli aivan mielettömän usein.

Wiltsulta otettiin sitten erinäisiä verikokeita ja vastaavia. Jos mitään selitystä ei löydy, William ultrataan ja röntkataan kasvaimen varalta. Kun emän puolelta niitä tapauksia löytyy reilusti.

William oli oksentanut verensekaista oksennusta ja on ollut vaisu. Uloste on ollut vesiripulia. -- Yleistutkimuksessa William oli pirteä. Suun limakalvot olivat vaaleanpunaiset ja hieman nihkeät. Ihopoimu palautui vain aavistuksen normaalia hitaammin. -- William ei aristanut vatsaontelon tunnustelua eikä havaittu epänormaaleja massoja.

Lemmikin verikokeista tutkittiin laaja verenkuva puna- ja valkosoluarvoineen.--

Arvoissa nähtiin tulehdussolujen nousu (granulosyytit) ja hieman alhainen albumiini-arvo. Muut veriarvot olivat normaalit.

Verinäytteistä lähetetään tutkittavaksi myös imeytymisarvot (haima-arvot, B12-vitamiini + golaatti) ulkopuoliseen laboratoriaan huomattavan laihtumisen vuoksi.

Semmoista siis. Albumiini oli Williamilla 23, kun sen pitäisi olla 25-44. LYM oli 8,6 kun sen kuuluisi olla 12-30. Ja sitten ne GRA(nulosyytit) oli Williamilla 13,6 kun normaalisti sen pitäisi olla 3-10. Tuo tulos viittaa lääkärin mukaan siihen, että on bakteeriperäinen tulehdus. Muut olivat normaalit.

Heitin koirat sitten himaan ja kävin hakemassa lääkkeet. Näillä eväillä toistaiseksi jatketaan.

Riitan (ja Nannin) kanssa käytiin Tuusulassa uimassa. Oltiin hetki semmoisella pienellä kuopalla, missä oli hyvin matalaa, ettei itse pystynyt uimaan, mutta koirille se riitti. Toinen uima-alue oli hyvin suuri, mutta siihen meidän nurkkaukseen tuli kaks jannua koirineen niin lähdettiin sitten siitä. Kun yksi niistä puhahteli jatkuvasti, niin päätettiin siirtyä takaisin pikkupläntille.

Otin projektiksini opettaa Wiltsun uimaan. On se joskus aikoinaan pulahdellut, mutta se on viimeiset pari vuotta tyytynyt ainoastaan kahlailuun.


Tein sitten niin, että vein Williamin veteen. Kauemmaksi kuin mitä se yleensä tykkää kahlata, mutta sai kuitenkin pitää jalat maassa. Sitten mentiin syvemmälle, missä oli pakko uida. Huomasin kuitenkin, että Williamin uintitekniikka oli aivan katastrofaalinen. Taisin Facebookissa kuvailla Wiltsun uintitekniikkaa jalattomaksi sammakoksi.

Ressukka veti perhosuintityylillä, jolloin se välillä tietenkin joutui veden alle, mikä säikäytti jänishousua vielä enemmän. Eikä auttanut vaikka miten yritin pidellä sitä tasapainoisesti pinnalla, kun ainoa keinu uida oli melkein sukellellen.
Tuin sitä niin, että se pysyy suorassa ja pinnalla. Odotin että jospa se kohta ymmärtäisi miten vedessä ollaan. William alkoi käyttäytyä kuin hukkuva, se vaan räiski vettä ympäriinsä ja oli aivan kauhuissaan. Otin sen sitten syliin ja syötin sille nameja. Sylissä on aina hyvä olla, Wiltsun mielestä maailma hymyilee taas kun pääsee äidin syliin.

Se edelleen jaloillaan jotain uimisliikkeitä yritti, mutta oli äärimmäisen tyytyväinen. Vesi oli ihan kiva, kunhan ei tarvinnut uida. Olin siinä hetken ja yritettiin uudelleen. Samalla hyssyttelin ja rauhoittelin sitä, jolloin koira hieman rauhoittui ja keskittyi tekemiseen. Kyllä se jonkun ajan kuluttua näytti melkein siltä miltä piti. Ja muutaman toiston jälkeen se pirulainen osasi jo uida niin kuin on kyseiselle lajille tyypillistä.

Enää se ei räiskinyt kuin hullu, mutta ajautui pariin otteeseen mun syliin nauttimaan näköalasta ja rapsutuksista.


Wiltsu muuten tyytyi juoksemaan Cecilin kanssa ympäri rantaa.



Cecil ei ole viime syksyn jälkeen uinut ollenkaan, vaikka useasti on aikomuksena ollut uimalassa käyminen. Cecil kyllä tiesi heti mitä vedessä pitää tehdä, mutta oli se silti vähän hassu. Yhdessä vaiheessa kun oltiin syvemmällä kuopalla se hyppäsi suoraan veteen ja lähti uimaan eteenpäin. En tiedä mikä päähänpinttymä se oli, kun jonkin ajan kuluttua tyttö tajusi että hitto vie mitä hän oikein tekee. Cecil teki hirveen tiukan uukkarin ja riensi takaisin rantaan.

Oli se vesi kuitenkin ihan kiva.



Pieni moka likalle kuitenkin sattui. Kannustin ja kehuin Ceciliä kun se urheasti ui alkujännityksen jälkeem ja erehdyin rapsuttamaan sen selkää.
Cecil on vähän hassu. Se kellahtaa melkein heti selälteen rapsutettavaksi, jos joku lässyttää sille ja rapsuttaa selkää. En mä arvannut että se meinas saman tehdä vedessäkin.
Eli kyllä, Cecil ajatteli että hän voisi kellahtaa selälteen. No se ei kyllä ihan luonnistunut niin kuin piti. Mulle tuli kauhea kiire nostaa sitä, mutta likka saikin polkaistua itsensä pintaan.


Otettiin vielä yhteiskuvia. Ihan kunnollinen värisuora, ilman mitään ylimääräistä!


Yhteiskuvien jälkeen Nanni teki jotain täysin epätyypillistä ja meni nuorten leikkiin mukaan.

On se oikeasti ihan kiltti!

Kiitoksia mahtavasta seurasta jälleen kerran ja uudelleenkin pitää ottaa! Tosin seuraavan kerran mennään jotain arkiaamuna niin ei ole niin hirvittävästi ihmisiä paikalla, niin päästään sinne isolle rantsulle, missä pystyi itsekin uimaan kunnolla.
Lisää kuvia löytyy täältä.

Joo-oh, kaikkea jännää tässä parin päivän aikana on tapahtunut. Mulla oli inssi eilen ja pääsin läpi! Tänään kävin ostamassa auton joten on menopelikin vihdoin ja viimein alla. Sellainen hassunhauskan värinen Volkswagen Golf!

Eilen oltiin treenaamassa ihan vähän vain tokoa Riitan kanssa, kun pidettiin kenraalitreenit (uudelleen... edelliset olikin ilmeisesti kenraalitreenien kenraalit) Fiiliksen SM-kisoja varten. Otettiin Cecilin kanssa ihan vähän paikkista, palkkasin harvemmin tällä kertaa. Hyvin pysyi vaikka pyöriäkin veti edestä ja koiria läheltä. Sitten otettiin luoksaria, siinä sivulletulo on jo parempi, vauhti oli myös ihan kiitettävä, kun laukalla tuli. Joskin voisi olla vielä vauhdikkaampi.


Tänään lähdettiin paimennustaipumuskokeeseen. Eli tällä kertaa ei mikään paimennuspäivä ollut kokeessa. Matka oli pitkä ja aivan järisyttävän kuuma. Perille saapuessamme asteita taisi olla se 31,5 ainakin kun auton mittarista katsottiin. Eikä oikeastaan tuullutkaan.

Cecilin olisi kuulunut odottaa keskellä aluetta ja tulla mun kutsusta, muttei se vaan ottanut kuuleviin korviinsa käskyjä "istu/odota/paikka/paikka nyt oikeesti/hei mä sanoin ISTU". Siinä se vaan kyyläs lampaita, kai se hetken malttoi ja sain sitten luvan vapauttaa koiran. Cecil lähti aluksi hyvin ja keräsi lampaat hienosti ja toi ne mulle. Sit lähdettiin liikkeelle, mut aluks mun liikkuminen oli tosi jäistä, kun lampaat puski polviin ja meinasin kaatua koko ajan. Tyttö teki kuitenkin hyvin, Cecil tietenkin löysi taas nannaa, eli lampaan pasgaa. Olin menossa luokse, niin se väisti, sillä se tiesi että tulee jätösten syömisestä rumaa sanomista. Annoin sitten olla ja käytin käskyä "jätä", mikä olikin paljon järkevämpi tuohon tilanteeseen. Se katto aina kyllä mua vähän silleen et jos mä nyt vähän silti, mut tuli sieltä kyllä ja antoi niiden papanoiden olla. Sit päästiin taas hyvin liikkeelle, Cecil kiersi lampaita hyvin ja minä sain käskyn siirtyä kauas lampaista koiran kanssa ja lähettää koira lampaille. Tein sitten niin.
Aluksi lampaat meinasivat tulla messiin, mutta kun mulla olikin koira messissä niin ei lampaat sitten liikkuneetkaan mun matkassa. Lähetin koiran lampaille ja odotin. Cecilillä oli selkeä idea siinä, se kiersi vauhdikkaasti lampaat ja toi ne sitten mulle. Se on juuri se pointti, että lampaat kierretään, eikä niin että mennään lauman läpi keskeltä tai vastaavaa. Cecil ei myöskään yrittänyt hajottaa laumaa tai muutakaan, ja jos joku lammas oli jostain eksynyt, se kävi koukkaamassa sen takaisin laumaan. Yhdessä vaiheessa lampaat hajosivat pienempiin osiin, kun ilmeisesti lauman sisäinen yhteisymmärrys prakasi hetkittäi ja kolmentunut lauma riensi eri suuntiin, mutta mahtava paimentyttö haki ne samaan kasaan ja toi mulle.

Kaikesta huolimatta, kuten otsikkokin antoi ymmärtää, tulos oli hylätty. Juuri tuon takia, että silloin tehtiin upeasti duunia kun oli paljon liikettä, mutta Cecil ei itse liikuttanut tarpeeksi kovalla innolla, jos kaikki olivat pysähdyksissä. Se silloin jäi vaan lagaamaan, ellen sitten juuri lähettänyt sitä lampaille kauempaa (jolloin sekä minä seison paikoillani ja lampaat ovat laumassa kauempana paikoillaan). Se jonkinlainen oma-aloitteisuus jäi hieman uupumaan.

Saatiin kuitenkin hitosti kehuja tuomarilta ja kehoitettiin tulemaan uusintakokeeseen heinäkuussa samalla kun tuon Williamin lampaille. Ja totesin siihen, että voi olla että nyt oman auton johdosta tuon koko kolmikon. Olisi kiva nähdä miten tuo muumiokin niihin lampaisiin reagoi.

Tässä vielä tuomarin selostus ja kokonaisvaikutelma:
Kiinnostus lampaisiin 2 - Ajoittaista, kun enemmän liikettä kiinnostaa enemmän
Taipumus hallita lampaita 3 Kerää hyvin kun on kiinnostunut
Henkinen kestävyys 3 - Kestää koulutusta
Yhteistyökyky/ohjattavuus 3

"Hieno nuori koira, osaa kerätä lampaita. Kiinnostusta ja kokemusta lisää."

Keskiarvon pitäisi tosiaan olla 3 ≤. Tossahan se jäi se 2,75 eli läheltä piti. Tuossa ylempänä nyt tulikin syyt noihin, eli jos olisi kiinnostusta ollut vielä lisää (ja jaksamusta) niin olisi varmasti päässyt helposti läpi. Yhteistyökyky ja ohjattavuus oli ihme kyllä kolmonen, vaikka olin varma että tulee kakkonen, kun ei se pysynyt edes paikoillaan vaikka mä sitä edellytin siltä. Mutta juuri muu ohjaaminen ja se meidän yhteistyö nyt kuitenkin toimi ja ehkä siksi pysyi kolmosena, vaikka likka odottamisen suhteen olikin menettänyt korvansa kokonaan.

Aksat jäi tosiaan tänään välistä. Olimme puoli seitsemältä Jannilla, joka on valmistunut urheilukoirahierojaksi (piilomainontaa)!

Perusteellisen tutkimisen ja pienen haastattelun jälkeen koira laitettiin kyljelteen ja hierominen alkoi. Cecil oli vähän sitä mieltä että ihan tylsää ja yritti joko nousta tai kierähtää selälteen. Pariin otteeseen ilmeisesti hieman tuntui ikävältä lihasjumin takia, niin innokas läähätys loppui ja pieni nykiminen alkoi.

Hienosti Cecil malttoi kuitenkin loppupeleissä, vastaavaan käsittelyyn kun ei ole tottunut, niin ei mitään priimakäytöstä oikein voitu odottaakaan. Tiukkuutta löytyi lantion seuduilta sekä olkapäissä. Hieronnan jälkeen tuntui jo paremmalta. Paras noiden jumien ennaltaehkäisyssä olisi ravilenkit, mikä vahvistaa selkää. Ceciliä myös venyteltiin ja testattiin liikeradat ja ne vaikuttivat oikein hyviltä!

Löysin kivan haasteen mihin ajattelin ottaa osaa. Aiheena on siis Mitä kaikkea oppisitkaan, jos koirasi olisi opettajasi. Haaste löytyy täältä

Kerro kuvin ja tekstein mitä kaikkea sinä olet oppinut tai mitä tahtoisit oppia koirasi elämästä?


Haluaisin oppia suksimaan heinikoissa pelkäämättä ötököitä.


Haluaisin oppia malttamaan, vaikka se vaikeaa onkin.


Haluaisin oppia sanomaan ei.


Haluaisin oppia synkronoimaan paremmin.


Haluaisin oppia sosiaalisemmaksi.


Haluaisin oppia olemaan mököttämättä.


Haluaisin oppia pitämään huolta minulle tärkeistä tavaroista.


Haluaisin oppia olemaan vanhanakin virkeä!


Haluaisin oppia röyhkeämmäksi.


Haluaisin oppia olemaan kaunis.


Haluaisin oppia olla välittämättä muiden mielipiteistä.


Haluaisin oppia tuntemaan koirani yhtä hyvin kuin se tuntee minut.

USB eli Piuha rikastutti lenkkiämme eilen iltapäivällä kera omistajansa Emman. Otin junnut mukaan ja lapsoset pääsivät leikkimään nurtsikentälle, josta jatkettiin hetkeksi metsään. Mä otin vähän damagea kun olin unohtanut aikaisemman sateen ja liukastuin kallioilla. Ei siinä muuten mitään, mutta polvet ovat auki ja kamera kärsi hommassa. Ainakaan mitään hirveän kauheeta ei kameralle tapahtunut; vvs on lommoilla ja pop up on täysin paskana. Mut et vvsn kärsiminen ei oo kauheeta enkä mä sillä pop upilla hirveästi mitään olis tehnytkään. Toki jatkoa ajatellen niin ei tota romukasaa voi varmaan edes myydä eteenpäin. Paitsi ehkä jollain eurolla.






Tänään sovittiin Riitan kanssa että mennään trikkityttöjen voimin Ojankoon treenaamaan aksaa ja tokoa ennen tokon SM-kisoja. Lähdettiin oikein hyvällä mielellä, mutta jotenkin rupes päätä särkemään koko homma molemmilla.

Onnistuminen tuli tokossa! Treenattiin ihan vaan seuraamista aluksi. Kestävyyttä ollaan harjoiteltu ja hyvin se jaksaa edelleen. Nyt myös piristyksekseni kontakti pysyi juoksupätkänkin ajan! Se on aina välillä sen juostessa pudottanut, mutta nyt se pysyi.
Treenattiin myös paikkista. Kävin vähän väliä palkkaamassa ja joka palkkakerran jälkeen menin kauemmaksi. Sitten harjoiteltiin jääviäkin vaihteeksi, seisominen on edennyt paljon nopeammin kuin maahanmeno. Loppuun otinkin vielä estehyppyä, mikä on alkanut luonnistumaan jo varsin sujuvan näköiseksi. Paikkikseen vielä lisää varmuutta ja liikkeestä maahanmeno sujuvaksi ja luoksarin loppu nätimmäksi niin sitten ollaankin valmiita.

Agissa taas tuli raju epäonnistuminen. Riitta oli tuonut mukanaan ykkösluokan radan. Me tehtiin Cecilin kanssa siitä vain pätkä, vaikka periaatteessa meidän olisi pitänyt onnistua koko siinä hommassa, sillä mitään erikoisia kuvioita ei siihen sisältynyt. Aluksi meni ihan hyvin kolmen aidan sarja ja putki, mutta pituudesta Cecil kieltäytyi, sitten se kieltäytyi A:sta ja lopulta hyppäämästä ollenkaan.

= Cecil taitaa olla jumissa. Ja pahasti.

Oon yrittänyt aina parhaani mukaan huoltaa sitä, venytellä oikeaoppisesti, tehnyt kunnon lämpät (kävellään aina ennen treenejä ja treenien jälkeen se 30-40min tai hölkätään kevyesti) muttei se ilmeisesti riittänyt. Riitta vielä tutki koiraa ja totesi että tuntuu tiukalta lantion seudulla. Eli huomiset ohjatut jää välistä ja suuntaamme urheilukoirahierojalle.

Päätettiin jälleen kerran suunnata Ojankoon Maijan ja Oonan kanssa. Mukaan tuli tällä kertaa omasta laumasta trikit. Kuumahan siellä oli, mutta onneksi siellä aukealla treenialueella tuuli aluksi ainakin vähän. Viisi tuntinen treenatessa vierähtikin, ei sitä edes tajunnut miten paljon kello oli kun oli niin hauskaa! Treenien päätteeksi koirat pääs kans leikkimään. Sagurista Nauru oli yli-ihana ja niin oli Kida ja Orakin, mutta vastarakkautta Sagur ei tytöiltä saanut. Paitsi vähän Naurulta.

Maijan taiteilema rata. Tuo putki numero 17 suoritetaan ennen puomia.
Tehtiin Cecilin kanssa 1-8. Alkupätkä oli jo sellainen kauhistuttava, mutta yllättävän hyvin se meni! Maija ohjasi minua tekemään vekin aitojen 1 ja 2 välissä, jolloin siirtyminen kolmoselle oli huomattavasti helpompaa. Ei sillä että olisin siinä mitenkään onnistunut, kun olin aina armottoman myöhässä. Aikamme sitä jankattiin ja otettiin sitten vain pätkää 2-3 ja putkea 17. Oli tosi voittajafiilis kun saimme sen lopulta toimimaan.


Puomi oli taas jotenkin ihan pirun kummallinen. Ihan sama juttu kuin eilen, eli se aluksi käyttäytyi aivan kuin ei kontakteilla olisi eläissäänsä koskaan ollutkaan ja kieltäytyi menemästä. Sitten kun sen sai kerran tai kaksi vedettyä, niin sit se taas haki sinne normaalisti ja veti sen hyvällä vauhdilla. En ymmärrä tota logiikkaa, että se on aluksi aivan karmea kummitus vaikka sitä ollaan jankattu tässä nyt jo monet treenit, niin sitä täytyy aina kauhistella ja sitten ollaankin ihan kuin puomilla tai A:lla kiipeily olisi maailman normaalein ja kivoin asia.


Puomilta sitten siirryttiin tekemään 5-8, taidettiin me ehkä kerran ottaa ysi ja kymppikin. Tää pätkä olikin mulle itselleni superjännä kun oppi niin paljon uutta, vaikka kyseessä onkin vain neljän esteen suorittaminen. Taisin vahingossa tehdä yhdessä vaiheessa päällejuoksun, mutta kyllä sit lopulta saatiin se tehtyä läpi. Mulle opetettiin sitten myös pakkovalssi esteellä 9. Sitä harjoitellaankin sitten lisää seuraavissa ohjatuissa, mutta oli mahtavaa saada pohjustusta jo nyt.

Harjoiteltiin sitten vielä niitä keppejä, kujakepeillä taa taitaa nyt sitten luonnistua. Maija autto palkkauksessa. Aluksi mä meinasin että palkaksi kävis hyvin pallo, mutta likka tuntui olevan jo niin väsynyt, että paras palkka tolla hetkellä oli namit. Cecil joka kerta veti alun hyvin, mutta sitten se oikaisi jostain kohdasta ja rynnisti Maijan luokse. Muutaman toiston jälkeen se jo älysi jälleen juosta sitä suoraan. Kyllä ne tästä lähtee!



Sagurin kanssa ei kyllä mitään tähtitieteellistä tehty. Päästin sen vapaaksi ja se riensi heti putkiin ja oli ihan jeejeejee. Sitten otettiin rakennekuvaa! Sagurilla nyt ikää se 8v 7kk, turkin ajelusta on vähän yli 5kk. Hyvin tavalliselta jo näyttää, normaalisti vähän pidemmät karvat "säärissä" ja sitten vatsan alueella, mutta kyllä se muuten näyttää jo aivan itseltään. Eiköhän se syyskuussa jalostustarkkiin ole jo pehkon näköinen, paitsi että siihen mennessä mun on viimeistään trimmattava noi tassut kunnollisiksi kun nyt ne on tommoset lumikengät + korvahapsuja + kinnerkarvoja. Toistaiseksi sillä ei ole mitään väliä, niin olkoon raihnaisen näköinen.
Kätevähän tää turkki on näillä keleillä, kun ei hirveän paksu ja pitkä ole. Sagurin turkillahan on toi järjetön logiikka että suuri pehkotukka kesällä ja talvella pudotetaan kaikki.
Otettiin Saken kanssa tota 5-8 pätkää pätkissä ja sit vaan lisää putkia ja siirryttiin suoralle putkelle ja sieltä suoraan putkelle 13 yms. Sellaista ihmeellistä heilumista, ei mitään systemaattista tai suunniteltua. Jotain esteitä ja pääasia että on kivaa. Ja kyllähän sillä olikin! Pieni collievanhus ei ole aikoihin näyttänyt noin onnelliselta!



Aika onneton.



Ora, Nauru ja Cecil veteli tosiaan hullua rallia. Nopeasti se väsymys ja uupumus unohtui kun pääsi rallattelemaan kavereiden kanssa. Ora oli sitä mieltä että kaksikko oli aivan varmasti pystyttänyt jonkun salaliiton, kun Nauru ja Cecil yksissä tuumin yritti viedä Oralta sen aarrekeppiä. Halukkaat pääsivät myös pulahtamaan ojassa. Cecil ei ihme kyllä pulahtanut innokkaasti mukaan, vaikka se selkeästikin harkitsi sitä. Se kahlasi ja oli kaulaansa myöten välillä vedessä, mutta jalat se halusi pitää tukevasti maassa. Sagurille nyt ei tullut mieleenkään upottautua yhtään mihinkään. Sinällään tosin ehkä ihan hyvä, ettei Cecil pulikoinut kunnolla, muuten bussissa olisi haissut... noh... märkä koira.