Hyvää joulua kaikille karvaisille ja vähemmän karvaisille lukijoille! En itse kerinnyt joulukuvia ottamaan, mutta Cecilin hoitopaikasta Riitalta tuli superkiva joulukuva minkä tähän törkeästi varastan. Kuvassa komeilee Cecil, Fiilis ja Nanni! Koirapojat William ja Sagur sekä kissaukko Spidi on kanssa hengessä mukana toivotuksissa!

Jos sinä et jäis
En minäkään täällä olla vois eikä ikäväni tänne jäis
Tähtenä lentäisin kauas ja hiljaa hiipuisin pois
Tyydyn vastaukseen
Joku keksi rakkauden

Ja sinä toit minulle sen

__________________________________________

ARVONTA vielä käynnissä!

Cecil on nyt pari päivää ollut Riitalla hoidossa kun sillä on juoksut ja William sekosi niistä aika pahasti. Harmittaa kyllä niin vietävästi että likka pihtas niitä noin kauan :/ Mösil ei ole nyt kotona viettämässä joulua.
Mössö oli Riitan kanssa Mustissa ja Mirrissä. Oli kuulemma hyvin väsynyt sen jälkeen!


Poikien kanssa ollaan vaan lenkkeilty paljon! Unohdin jo miten rentouttavaa on taluttaa vain kahta koiraa... :D Erinomaisena uutisena on, että voitin töissä yhden kilpailun niin tuli sitten hankittua uusi objektiivi! Saan siis piiiiiiitkästä aikaa moneen kuukauteen otettua kuvia (olin myynyt kitin jo viime vuonna pois ja 70-200mm kesällä). En ole vielä kertaakaan päässyt kokeilemaan tuota uutta putkeloa, mutta viimeistään ensi viikolla. Saa tännekin vähän muita kuin puhelinkuvia.

HUIHAI hyvät lukijat! Lupailin tuossa jokunen aika sitten että sitten kun 200 lukijaa napsahtaa niin tulis arvontaakin kehiin! Ja miettikää tätäkin blogia olen pitänyt jo viisi vuotta. Jossain vaiheessa pitää saada jotain nostalgiapostaustakin aikaiseksi sillä on sattunut aivan käsittämätön määrä kaikenlaista näiden vuosien aikana.



Näyttelyhihnan on ystävällisesti tehnyt Tmi Salmiakkitassu. Se on kauniin kuparinen hihna, missä on lämminsävyisiä helmiä taaten sen, että käy koiralle kuin koiralle!

Ohjeet

... Ovat yksinkertaiset. Ilmoita monella arvalla olet mukana ja ilmoita tietekin sähköpostiosoitteesi mistä sinut saa sitten kiinni mikäli arpaonni suosii!

1. arpaa varten
- Sinun täytyy olla blogin rekisteröitynyt lukija eli kerro millä nimellä luet blogia.

2. arpaa varten
- Sinun täytyy keksiä 2 kysymystä tulevaa kysymyspostausta varten. Se voi liittyä mihin tahansa kunhan on asiallinen eikä liity liian filosofisiin asioihin ;)

3. arpaa varten
- Sinun täytyy keksiä jokin postausehdotus. Se voi liittyä esimerkiksi johonkin asia-aiheeseen, kuvahaasteeseen, mitä ikinä!

ARVONTA PÄÄTTYY 23.12.2014 klo 23.59 JA VOITTAJA ILMOITETAAN VIIMEISTÄÄN 26.12.2014!

Startattiin tokat kakkoskisat HSKH:lla tällä kertaa! Tuomarina oli Arto Laitinen.

Jännitys taas kangisti ohjaajan. Onneksi oli Riitta mukana joka osasi kertoa että mistä onneton suoritus johtui. Olin ihan jähmeä ja otin koiraa haltuun ihan joka esteellä tarpeettomasi, mikä sai Cecilin epävarmaksi ja hidastamaan reilusti. Cecilillä mm. sekosi askeleet ja levähti päin rengasta, mikä onneksi oli helposti hajoava, eli mitään ikävämpää ei sattunut! Olin myös niin jännittynyt, että sorruin yliohjaamiseen. Pelkäsin niin paljon että Cecil vetää väärään putken päähän, joten otin sitä tavattomasti hanskaa ja lähetin niin sivusta, että Mössö heitti putken takaakiertona.... :D

Kävelin kuitenkin kentältä ulos kun puomin kontakti hypättiin törkeästi yli. Hinkattiin sitä kahdesti ja sitten ulos. HYL siis tuloksena ja äärimmäisen pettynyt olo omaan suoritukseen. Ja tarkoitan puhtaasti itseäni, en koiraa. En voi ymmärtää miksi pitää saada jostain noin pienestä asiasta kuin agilitykisoista karmea paskahalvaus ja olla jäykkänä kuin rautakanki :D Mielikuvaharjoittelut on tehty, rentoutuminen tehty, tultu tarpeeksi ajoissa, radan olisin osannut vaikka unissani, ei ollut kamalan sokkeloinen. Lähinnä vaan oli pirunmoinen kiire jokapaikkaan ja putket hollilla.

Toka startti tuntui reilusti paremmalta. Mua vaan ahdisti niin toivottomasti ohjauskuviot, mutta yritin vain pitää mielessä sen että Cecil kääntyy kyllä hyvin eikä katsastele muita esteitä, joten en edes alkuun tehnyt mitään vastakäännöstä tai valssia mikä olisi eliminoinut esteen 4. Sai myös pitää vähän tempoa yllä! Itse luulin että rata oli 0 siihen viimeiselle putkelle asti. Kerkesin paniikissa (kuvittelemani nolla niin lähellä) niin säätää jotain jolloin Mösil käännähti putken edessä ympäri. Itse olin katsonut vierestä että olisi ottanut kontaktit puomilla, mutta tuomari antoi molemmista vitoset ja alasmenokontaktin ottamattomuus näkyy myös videolla. Oon liikaa kunnostanut A:ta että puomi nyt hajoaa käsiin.
Mutta! Kepit toimivat hyvin molemmilla radoilla! Ja tajusin antaa törkeästi tilaa omatoimiseen hakemiseen!

Lapussa lukee 5 ja K eli 10, mutta videolla tuomari nostaa kätensä 3 kertaa, joten en sitten tiedä onko tulos wanha kunnon 10 vai 15.

Videota tokalta radalta. Ekan radan video alkoi keskeltä ja loppui lyhyeen joten sitä muutaman sekunnin pätkää on turha julkaista. Kyllä ainakin hyvä mieli jäi tokalta radalta.

Eipä muutaku kontaktit kuntoon, pää yhtä kylmäksi kuin sää ja sit uus yritys! Mössö oli kyllä hurjan pätevä liitoeläin!

Kipastiin starttaamassa MAXI II luokka ensimmäistä kertaa Ojangossa BAT:in kisoissa viime sunnuntaina. Jännitys oli aivan hirveä! Katsoi täristen ratoja mitkä tuomari Vesa Sivonen oli kehitellyt. Ei sinällään ohjauksellisesti haastavia, mutta kovia ansoja!

A agilityrata.

Näytti melkein tuolta. Putkien väärät päät olivat kovasti tyrkyllä eikä radalta tullut yhtään puhdasta suoritusta.

En oikein tiedä mikä niihin keppeihin on yhtäkkiä tullut. Siitä asti kun opetin kepit alusta takaperinketjuttamalla niissä ei ole ongelmaa ollut. Nyt Cecil veti tokaan väliin eli siitä vitonen. Olisi pitänyt rauhoittaa hypyn jälkeen (ottaa kunnoll haltuun) kun nyt se hyppäs pitkälle ja se olikin melkein sitten siinä. Cecilillä oli iiihan liikaa virtaa, joten mun piti ihan kunnolla saada koira rauhoittumaan ennen kuin pystyin lähettämään uudelleen kepeille. Ja yksi rimakin putosi eli siitä toinen vitonen. Koiralla oli hyvä draivi ja Cecil oli hyvin kuulolla, mutta itse olin aivan jähmeänä.
Tolkuttomasti hävittiin aikaa kun koira pyöri edessäni vähän väliä ympäri kun ohjaukseni olivat mitä sattuu. Tuloksena 10 ja aika -3,41m/s. Aika paljon siinä kerkes aikaa menemään kun pyöriskeltiin ympyrää :---D

B agilityrata olikin teknisesti paljon vaikeampi. Neljännen esteen jälkeen poistuin radalta. Tilanteena oli taas siis kepit ja niiden toimimattomuus. Kepit olivaat 90 asteen kulmassa 3. estettä eli putkea nähden. Jouduin siis tasapainoilemaan kahden asian kanssa

... Menenkö näyttämmään kädellä oikeaa väliä eli vedänkö koiran läpi

... Vai annanko koiralle reilusti tilaa ja annan sen itse hakea

Olen aikaisemmin puuttunut keppeihin ja siitä on sanottu että se häiritsee ja sotkee koiraa. Eli pitäisi antaa tilaa jotta koira saa sen oman rytmin siihen. Mutta toisaalta jos en näytä sitä sille väliä niin hakeeko se sitten väärään väliin? Jälkimmäinen oli se mitä sitten tapahtui. Koitin itsepintaisesti muutamaan otteeseen lähettää koiraa kepeille, joka kerta sisään tokasta välistä. Olin jo niin hämmentyneen ahdistuneen sekaisin. Että kun kepit saatiin vihdoin suoritettua niin sipsutin pois. Tuloksena siis hyl.

Hyvä maku jäi kuitenkin ekalta radalta vaikka sähläsinkin ihan kunnolla! Eihän tää jännitys mene ohi kuin kisaamalla :D pakko päästä sellaiseen zen-mielentilaan. Nyt on katottu kisa tän kuun loppuun!

Jenna Caloanderin koulutus 17.11

Käytiin Cecilin kanssa Nauravan koiran hallilla Riihimäellä aivan supermahtavan Caloanderin opeissa! Cecil sai lempinimen hullu-collie ja likan kääntymiskykyä kehuttiin hurjasti! Samaten draivia ja halua tehdä. Treeniaikaa oli n. 20min ja siinä kerittiin tutustua mm. japanilaiseen, kokeilemaan piiiiiitkästä aikaa twistiä, ja treenaamaan kunnolla sylkkäriä.

4 ja 5 väliin mun aluksi piti vaan tehdä puolivalssi tai vastaavaa, mutta Jennakin totesi että etenkin isolla koiralla hankalampi toteuttaa. Treenattiinkin sitten minulle täysin vierasta liikettä eli japanilaista. Japanilaisessa koiran linjaa huijataan. Kuten videoltakin näkyy että mulla oli aika pahoja ajoitus- ja juoksulinjaongelmia :D Hyvähän siitä tosin lopulta tuli!

Kympin jälkeen ajateltiin aluksi persjättöä, mutta sitä kokeiltuamme Caloander totesi että menee niin tiukille ja koira hyppää jaloille että keksitään ehdottomasti jotain muuta.

11 taas kokeiltiin hyyvin monia asioita joiden termeistä en kyllä ole kovin selvillä. Monet eivät niistä toimineet kun jään liian eteen jolloin pusken koiraa väkisinkin seuraavan hypyn väärälle puolelle.

Välistävetoja vähän muistuteltiin kun ei meinannut millään luonnistua. Kun saan rytmitettyä ne askeleet oikein niin sitten ei ole ongelmaa :D

Loppuaika treenailtiin sylkkäriä. Cecil on kuitenkin hyvin kääntyvä joten sitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Likka oli muutenkin jo aika väsynyt, joten oli oikein mahtavaa että päästiin treenaamaan lyhyttä pätkää missä lähinnä on pointtina käyttää kroppaa. Sen jälkeen tehtiinkin tuplasylkkäri ja lopetettiin esteelle 18!

Ohjeeksi saatiin nostaa hiljalleen rimaa sylkkäriin. Eiköhän näitä moovsseja uskalla jossain vaiheessa käyttääkin kunhan tulee vähän enemmän selkärangasta.

... Sanottiin viisaasti Chic Choixin blogissa. Osuu ja uppoaa ainakin yhteen collieen paremmin kuin hyvin.

Syy pitkään päivitystaukoon on se, että tilanne on tämä kiitoksia Williamin

Ei sillä, kyllähän tuo on vielä melkein siedettävä, mutta nyt se vuotaa pinkkiä ja violettia, eli näkyvissä on enää 1/3 näytöstä.

Sagur täytti 10v 25.10! Herra on toki aina ollut täysi kymppi, mutta nyt on sitä ikänsäkin puolesta. Eipä ikä tuossa koirassa oikein näy. Se juoksee, temmeltää ja painii samalla tavalla kuin aina ennenkin. Toki Sakke on hieman painunut kasaan ja kuono on levinnyt. Jäbä näyttää välillä vähän siltä että sitä olis pistelty ampiaiskeolla turpaan.

Hengailin koirien kanssa Riitalla vähän reilu kuukauden. William piti päänsä kasassa kaikesta huolimatta, Sagur oppi nukkumaan epämukavasti nojatuolissa ja Cecil kävi töissä Mustissa ja Mirrissä missä se sai paljon rapsutuksia ja herkkuja! Ilme kyllä kertookin, että tais olla aika mukavaa :D

"Äiti kato mää meen töihin!!!! T. Mösöl

Treenaaminen on jäänyt varsin marginaalisen vähäiseksi. On hyvä lukea tuota aikaisempaa postausta, missä on hurjasti intoa ja varmuutta. Mehut on vaan menneet aivan kokonaan asumisjärjestelyihin ja töihin, ettei edes takapihatokoa ole jaksettu ottaa. Pääasia kuitenkin on, että koirat ovat päässeet nauttimaan päivittäin lähes 10km lenkeistä.

Agilityä ollaan tehty sentään edes aavistuksen verran. Päästin hollantilaisen tuomarin Ton van der Laarin koulutukseen. Tehtiin kolmenlaisia pieniä rataharjoituksia, missä keskityttiin hyvin paljon kahdella kädellä ohjaamiseen ja käännöksiin.

Huomasin että ohjaaminen oli ehkä vähän sekavaa ja epävarmaa. Olin kyllä erittäin tyytyväinen Cecilin A:han ja käännökset olivat useassa kohdassa huimasti paremmat, kun niihin nyt on oppinut kiinnittämään hurjasti enemmän huomiota.

Ensimmäistä pätkää treenattiin iäisyys siitä syystä, että Cecil hyppäsi putken jälkeisen hypyn aina keskeltä, eikä läheltä siivekettä. Yritin kaikintavoin niin suullisesti kuin kropallisestikin saada laskeutumispaikka toiseksi, mutten hanskannut sitä. Loppuakohti kyllä parani! van der Laar kysyi yhdessä vaiheessa että lähteekö Cecil hänen mukansa :D Vastaus oli "I think she will" eli aikalailla ehdoton ehkä. Ja kyllähän se menikin!

Kisakiikarit on laitettu päähän. Mennään vähän makustelemaan 16.11. Jännitys on taas aivan huipussaan kun kakkosluokka on taas niin uusi eikä sitä ole sinänsä tullut seurattua. Suurin osa kisaduuneista olen tehnyt ratahenkilönä joko 1. ta 3. luokille. En sinänsä oikein tiedä mitä kakkosluokasta pitäisi odottaa, mikä jännittää entisestään! Jossain välissä pitäs päästä kenraalitreenit tekemään ennen h-hetkeä.

Viime päivityksestä on melkein kuukausi aikaa. Ei olla hirveästi mitään keritty tekemään. Ollaan keskitytty todella paljon vaihteeksi tokoon kun mulla oli ajatuksena saada Mössölle oikeus voittaja-luokkaan tän vuoden puolella, eli pitäs pikkasen tsempata. Koiralle on tullut reilusti enemmän varmuutta ja nopeutta kaikkiin muihin liikkeisiin paitsi siihen isoon juttuun eli paikkikseen.

Ei se ole edes malttamisesta kyse, vaan siitä että koira tuntee olonsa epämukavaksi. Sillä meni aikaa että se hyväksyi sen että niinkin tuttu koira kuin Riitan Fiilis, mikä oli yhdessä vaiheessa myös käytännössä samaa laumaa, makasi vieressä mutta auta armias kun Cecilin toiselle puolelle lisättiin Nanni. Heti alkoi vilkuilu, heti koira alkoi levottomaksi. Treenattiin niin kauan että koira lopulta pysyi vähän vähemmän aikaa ja lopulta se 2min. Ei sitä enää Nannikaan häiritse, mutta kokeessa sillä ei tule olemaan tuttuja koiria rinnalla. Eli pitäisi vaan taikoa jostain tuntemattomia tai tuttuja koiria paikkikseen. En enää mene kokeeseen edes sillä ajatuksella, että koira pysyy vaikka rinnalta nousisi toinen. Nyt treenaan sillä mentaliteetillä, että koira pysyy vaikka juna räjähtäisi vieressä.

Agilityä ollaan treenattu ehkä vähän vähemmän, mutta sitäkin laadukkaammin! Oltiin elokuun lopulla Saija Mustosen koulutuksessa. Saatiin jälleen paljon hyviä neuvoja tulevaisuuteen! Keskityttiin taas hyvin paljon linjoihin ja tietyllä tavalla niiden tiukkuuteen jos niin voi sanoa. Eli ei päästetä mitään levähtämään, koiran kääntyvyydestä tehdään mahdollisimman vaivatonta ja nopeaa, mikä edellyttää taas sitä että ohjaaja tekee just eikä melkein :D Opin myös saamaan hieman enemmän sujuvuutta yhteen liikkeeseen, minkä nimeä en kuollaksenikaan muista. Se oli jo ihan lottovoitto, sillä aikaisemmin kroppa on huutanut "ei" joka kerta kun yritin taipua siihen.

Käytiin piiiiiiitkästä aikaa Oreniuksella tossa maanantaina. Kävin tuuraamassa jatkokurssipaikkaa, missä tehtiin lyhyempää radan pätkää. Piristyksekseni Orenius muisti meidät, mikä helpottaa huomattavasti mun ohjailua ja sitä kautta koiran, kun kouluttaja jo tietää tavallaan valmiiksi ne mahdolliset ongelmat, ohjaustavan ja yleisen mentaliteetin. Toki meininki on vähän erilaista kuin 4kk sitten, mutta ihan samoista asioista sai edelleen huomauttaa :D Eli siitä juoksemisesta, ehtimisestä, kerkeämisestä.

Ongelmana oli yksinkertaisesti toinen persjättö mikä aiheutui monen ongelman summasta. 1. ongelma oli se, että mä lähdin pakkovalssista liian myöhää liikkeelle. 2. ongelma oli se, että mun linja olis alunperinkin kannattanut olla kohti niitä siivekkeitä, sen sijaan että lähden juoksemaan putken myötäisesti. 3. ongelma oli se, että vaihdoin kättä joka kerta liian myöhää, tai en ottanut koiraa toisessa persjätössä tarpeeksi haltuun.

Pätkät on kronologisesti, eli ihan vika yritys on viimesenä. On se edelleen tavattoman epäsulava, mutta huomattavasti parempi kuin se mistä lähdettiin!

Keskiviikkona oli seuran treenit. Suurimpana ongelmakohtana oli se, etten muistanut rataa. Siinä tehtiin niin monta kertaa välistävetoja molemmilta puolilta ja sitten jotain siltä väliltä, että sekosin missä vaiheessa tuli mikäkin osuus. Kokeiltiin hirveästi erilaisia vaihtoehtoja joka kohtaan, mm. alkuun muistaakseni neljää erilaista, jotta päästäis semmoseen lopputulokseen mikä olis meille sit se nopein ratkasu.

Kepeillä oli ihan ihmeellistä sählinkiä :D Cecil-ressu liukastui, menetti rytmin ja stiplasi. Melkein heti perään sillä osuu naama yhteen keppiin, mistä syystä sillä pysähtyi kepit kokonaan pieneksi hetkeksi/hidastui. Siitä tosin pystyi huoletta jatkamaan eteenpäin, kun ei koirakaan vilkaissut muualle kuin eteen.

Pitäis kattella jos pääsis Mösilön kanssa kisoihin loppukuusta tai jos sais vielä irtotunteja Oreniukselle, niin olis vähän useammin ohjattua treeniä. Mulle ei edelleenkään hahmotu omat linjat yhtään ja se kyllä kostautuu joka käänteessä :D Opettelemallahan sitä tosin oppii.

ARVONTA on luvassa heti kun 200 lukijaa täyttyy TAI viimeistään joulukuussa kun blogi täyttää 5v!

Mun ei alunperin edes pitänyt mennä koko karkeloihin, sillä tiellä oli työt ja tuhat muutakin estettä. Elsi pyysi multa Ceciliä JH-koiraksi, joten nyt oli aivan pakko pakko PAKKO päästä sitä sitten katsomaan :D

FCI-säännöillä mentiin, eli ei ollut nuorempia tai vanhempia jaoteltu. Junior handlereita oli aivan mieletön määrä, joten ne oli porrasteltu ja jaoteltu ryhmiin. Elsi pääsi treenailemaan hyvissä ajoin Cecilin kanssa. Etsittiin sopiva juoksurytmi ja katsottiin miten koira toimii. Cecilin saa nojaamaan enemmän eteenpäin sillä, että pitelee namia hieman kauempana naamasta ja antaa koiran kurottautua namia kohti. Muuta siinä ei oikein ollut. Elsi harjoitteli Cecilin raajojen siirtämistä mikäli se ei itse siirrä niitä oikein jnejne. Parivaljakko näytti yhdessä oikein hyvältä!

Cecil oli varsin onnellinen saamastaan huomiosta ja hyppikin pusujen toivossa Elsiä vasten. Elsi raukka ei päässyt mitenkään koiran korvapesua pakoon, sillä Cecil oli kahdella jalalla handlerinsa pituinen :---D Onneksi Elsiä ei haitannut, vaan suorastaan innostutti koiraa enemmän. Tästähän likka innostui, sillä yleensä korvapesujen vuoksi kaikki kiljuvat ja parkuvat.
Ja kyllähän sen sivusta huomasi, että parivaljakko piti toisistaan. Yhteistyö oli saumatonta ja iloisen näköistä!

Tänään sitten kisasin Mösilö the Cecilin kanssa jatkoon pääsemättä, mutta olin itse suoritukseen aivan älyttömän tyytyväinen!

Mösilö the Cecil on sitä mieltä että "Mmmmm nameja".

Matkaan ei tarttunut mitään tavaraa tai muutakaan sälää. Ilmeisesti siellä oli paljon messutarjouksia, muttei löydetty niitä kyllä pahemmin. Riitta sitten treenasi Cecilillä ja Fiiliksellä parikilpailua huvikseen, vaikkei niitä koskaan saa mihinkään ilmoitettua, kun ovat eri rotuisia ja samaa sukupuolta :D Hyvin se kuitenkin meni ja kyllähän se aikaa tappo, kun piti tunti saada johonkin hävitettyä. Nimittäin pitihän sitä jäädä ryhmät ja BIS-katsomaan!
Nyt on sitten tietenkin aivan sairaaloinen kehäkuume päällä, joten oon jo katsonut loppuvuodeksi muutaman näyttelyn, missä vois noita poikia pyörittää.

Kipastiin tänään 2x agirata ja 1x hyppyrata JAU:n kisoissa, missä tuomarina oli Reetta Mäkelä. Cecilin ilmoitin aika extemporella viime vklänä juuri ennen ilmon loppumista ja ilmeisesti kannatti! Eihän me tässä ihan hetkeen olla mitään treenattu, mutta luotto koiran osaamiseen oli kova! Ratapiirrokset tulevat ehkä joskus ja video kaikista radoista löytyy postauksen lopusta järjestyksellä D, F, E!

MAXI I D-rata oli ensimmäinen ratamme. Se oli aika semmoinen perus ykkösten rata! Mä olin aivan auttamattoman myöhässä esteellä viisi, mistä syystä toi valssi myöhästyi kuin VR konsanaan ja Cecil kaarsi aivan tarpeettoman pitkän lenkin. Tohonhan olisi voinut tehdä tuhat muuta - paljon fiksumpaa - ratkaisua, mutta noh! Halusin vaihtaa puolta ja mun piti päästä pois koiran tieltä, niin en oikein muutakaan vaihtoehtoa tohon keksinyt. Meidän keinuun olin aivan mielettömän tyytyväinen! Se oli nopea ja puhdas! Ei tullut rumaa lentokeinua eikä se koira raapiutunut sitä ylös tai alas! Hieno Mösilö!
Loppusuora ei mitenkään tyylipuhdas ollut, sillä vauhtiahan ei ollut paljon nimeksikään :----D Treenattiinhan me loppusuoria vähän tossa jokin aika sitten, ettei se enää niin pahasti vilkuile taakse, mutta eipä sillä kyllä mitään erityistä raivoa ole tuonne eteen. Loppusuoria siis pitää alkaa treenaamaan ihan kunnon intohimolla, niin ei hävitä ajalla niin paljoa tulevaisuudessa, kun se ei tällä hetkellä mene raivolla päähän.

Tuloksena MAXI I D-radalta 4. sija LUVA -11,72sek ja etenemä 4,14m/s! Ihanneaikaa en muista, mutta saattoi olla jotain 43s tai vastaavaa. Eli vielä yksi LUVA jää uupumaan luokkanoususta!

MAXI I E-rata oli meidän nopein rata ikinä! Varmaan siis yks nopeimmista radoista koskaan, sillä meidän ratasuoritus kesti n. 7 sekuntia!

Ensinäkin olin aivan sekaisin. Olin kuulevinani pillin vihellyksen, mutta tosiasiassa Mäkelä puhalsi pilliin about siinä kohdassa kun olin antanut koiralle jo lähtöluvan ja se oli hyppäämässä 1. estettä. Noh, kolmas este oli puomi ja Cecil loikkasi aivan siis käsittämättömästä syystä puomin alastulo-lankun puolesta välistä alas (ei siis kontaktipinta ollut lähelläkään) ja oli ampaisemassa putkeen.

Joku juuri tuli videolla eteen eli loikkaa ei videolla nähdä, mutta siis ei sillä ollut aikomustakaan edes pohtia niitä kontakteja, vaikka käskin sitä ottamaan ne. Otin sitten puomin uudelleen. Pointtina oli kyllä ottaa se samasta suunnasta kuin radalla oli tarkoituskin, mutta Mössö tiesi tehneensä typerästi ja kipitti sitten puomin ylös "väärästä" suunnasta. Periaatteessahan se oli mulle ihan sama, kunhan se nyt ottaa sen kontaktin ja niinhän se ottikin. Toki se jäi vinoon 2o2o kun jäi mua katsomaan, mutta eipä siinä! Kuuluttajatkin totesivat että "ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä" ja sehän pitää paikkaansa.

Tuloksena MAXI I E-radalta HYL.


MAXI I F-rata oli hypäri! Sitä oli hieman muutettu minien ja medien jäljiltä, sillä tietyt lähetykset putkeen ovat isolle koiralle todella epäreiluja.

Loppusuoralla oli alunperin pussi, mutta siinä kai oli jonkinlaista häikkää ja siksi se vaihdettiin suoraan putkeen. Olin aivan kauhuissani, sillä vaikka Cecil tekee pussin hienosti, on se silti hieman hidastava ja siksi mä kerkeän pinkomaan :D No nyt se on putkesta hyppy, siitä suoraan putkeen, siitä pituudelle ja vika hyppy. Kirosin aivan mielettömästi, et miten tässä näin pääsi käymään. Kuten edellä todettu, niin loppusuorat eivät ole meidän bravuureja.

Suunnitelma siis uusiksi ja se oli pitkälti semmoinen, että "katso että koira ottaa ekan hypyn U-putken jälkeen ja sitten juokse niin maan perkeleesti".

En uskaltanut neljännelle esteelle tehdä mitään vastakäännöstä tai muutakaan. Mua pelotti että sekoon jotenkin, joten päätin vaan yrittää kääntää tiukasti, antaa koiralle paljon tilaa hakea kepit itse ja mennä sitten tukemaan rinnalle. Muurin jälkeisen putken jälkeen mulla aivot löi ihan selkeästikin tyhjää, enkä edes tiedä miksi! Videollakin näkyykin, miten jähmetyin hetkeksi putken ja hypyn väliin :D Sitten vaan äkkiä persjättö ennen putkea, jotta Cecil ei vahingossakaan mene väärään päähän.

Loppusuora meni juuri suunnitelmien mukaisesti. Katsoin vähän että se ei tule hypystä ohi ja sitten vaan juoksin. Kuuluttajilta tuli piristävästi kommenttia että "sitten rohkeaa ohjaamista loppuun saakka". Eipä oikein muuta voi, kun taidottomat treenaa :D

Tuloksena MAXI I F-radalta 3. sija LUVA

SERT

-11,74sek ja etenemä oli 4,66m/s! Ihanneaika oli 39 sekuntia.



Tuomariltakin tuli kehuja, että oli aika makea pöllie ja Mösilö sai vielä vähän rapsutuksiakin Mäkelältä. Eipä yhtään hassummin menneet nämäkään kisat! Viidellä startilla kakkosiin! Nyt sitten pitäis alkaa treenaamaan ihan kunnolla loppusuoria, tiukempia käännöksiä, erilaisia keppikulmia ja vaikka mitä muuta! Katsoo millon uskaltaa kakkosiin sitten ilmoittaa :)

Iso kiitos Riitalle videoiden ottamisesta ja ratakuvien ottajalle Anja Ahoselle myös suurkiitos!

ACP-katselmus eli vähintään 25% Corydon collieiden katselmus järjestettiin tänä vuonna ihanasti vähän lähempänä! ACP-klubi on siis lyhyesti sanottuna Corydon-kennelin sukuisten koirien kerho. Katselmus järjestetään kerran kahdessa tai kolmessa vuodessa, joten se kerää yleensä sankoin joukoin ihmisiä. Tämä oli ensimmäinen kertani ACP-katselmuksessa, sillä ne on järjestetty liian kaukana silloin autottomalle ja alaikäiselle ihmiselle (viimeksi eli 2011 järjestettiin Kuopiossa). Lauantaina oli urokset ja nyt sunnuntaina sitten nartut. Koiria yhteensä oli 81 ilmoitettu, mutten narttujen lukumäärää tiedä.

Tuomarina oli Miranda Blake eli Corydon-kennelin pitäjä Iso-Britanniasta

William sekä Sagur ovat melkein 100% Corydon-sukua. Sagurin isä on jo heti Corydon-kennelnimeä kantava koira ja emän puolelta tulee neljännessä polvessa. Williamin isä on Sagur joten isän isä on jo suora Corydon ja emän puolelta ensimmäinen tulee jälleen neljännessä polvessa.
Corydon koirat ovat siis niitä koiria, joista periaatteessa suurin osa kaikista Euroopan collieista ovat lähtöisin. Corydon koirat ovat erittäin tunnettuja maailmalla ja kasvattajat arvostettuja.

Jännä puoli tässä on se, että jopa minun puoliksi sileäkarvainen collie Cecil on 25% Corydon kun tarpeeksi pitkälle sukuja laskettiin. Nahkojen puolelta niitä ei luonnollisesti tule, mutta pehkopuolelta jo aika pian. 4. polvessa tulee sama ensimmäinen Corydon, joka on sama kuin Sagurin isä. Tämä nyt johtuu siitä, koska Sagurin sisko on Cecilin isän emä.

Mulla oli rahallisesti niin tiukkaa silloin kun ilmoittautuminen alkoi ja päättyi, joten en pystynyt ilmoittamaan koiriani mukaan. Mutta koska Cecil on sijoitus, niin sijoittaja ilmoitti Cecilin ikäluokkaan (2v-4v) ja lisäkilpailuun paras häntä ja liike.

Paras häntä ja liike kilpailussa Cecilhän on erittäin lupaava. Sillä on todella nahkamaiset liikkeet, eli draivia löytyy enemmän kuin peruspehkolta ja häntäkään sillä ei nouse selkälinjan yläpuolelle. Meidät kuitenkin käteltiin jo heti alkumetreillä ulos, sillä häntä on liian lyhyt.
Olin aivan puulla päähän lyöty, sillä Cecilillähän on ihan tajuton rokkipiiska toi häntä :D Mun oli ihan pakko itsekin kokeilla ja joo piruvie. Cecilin häntäluu on juuri ja juuri kintereelle. Tämä on siis toivottua, mutta sen mielellään pitäisi olla pidempi. Ilmeisesti noi häntäkarvat sitten hämää hirveesti. Noh eipä siinä!

Ikäluokassa 2v-4v oli 10 koiraa ilmoitettuna. Viisi valitaan jatkoon ja ne pääsevät automaattisesti kaikki paras narttu -kehään. Cecil ei tähän joukkoon kuulunut. Cecil sai kuitenkin ihan huippuarvostelun:

Very elegant tricolour bitch. Correct coat type. Excellent black colour. Her head is balanced, but needs to be more refined. Her eyes are too light in colour and her ears are too light. She could do a little more front angulation and a little less weight. Moves very nicely.

Korvathan ovat periaatteessa pystyt tai ainakin melkein. Pehmeät päät sillä kyllä on korvissa, mutta eivät taitu mitenkään fiksusti. Olin yllättynyt että turkista tuli pelkkiä kehuja! Oli kyllä hyvin paikkansapitävä arvostelu ja Miranda katsoi koiran hyvin tarkkaan läpi painellen, silmäillen ja painellen vielä vähän lisää.
Tuo "voisi pudottaa hieman painoa" oli melkoinen yllätys. Kovasti se sitä paineli ja pitkään mietti. Mutta kun itsekin kokeilin niin tottahan se on. Ilmeisesti tämä viikko äidilläni on aiheuttanut Cecilin läskistymisen, kun äiti heittää koko ajan nameja ja tähteitä koko kolmikolle heti kun silmä välttää. Lenkkien pituus on myös lyhentynyt näiden kuumien päivien takia, kun ei millään pysty olemaan tuolla helteessä, kun mittarit paukkuu 34 astetta. Onneksi ensi viikolla pitäisi välillä olla vähän viileämpää, niin pudotetaan sitten noi pienet ylimääräiset lihat luiden ympäriltä ennen kisoja!

Kipastiin viime viikolla Purinalla MAXI kisaavien möllirata. Tuomarina ja radan suunnittelijana Ville Liukka. Palkintona oli Ville Liukan koulutus, joten se houkutteli paikalle paljon ihmisiä!

MAXI supermöllien piti alkaa 20.00, mutta paikalle saavuttuamme Maijan kanssa huomasimme, että vasta MINI kisaavia palkittiin. Omaa vuoroamme saimme odotellakin sitten reilusti pidemmän tovin.

c. Ville Liukka
Rata oli hieman vaikea. Etenkin keinu - keppi asetelma minua huolestutti, sillä ei pahemmin olla treenattu ohjauksia keinulta eikä otettu kisatilanteessa keppejä "väärältä" puolelta.

1. startti alkoi joskus 23.30 ja se oli aluksi hyvän tuntuinen. Maijakin totesi, että se meidän meininki näytti aluksi tosi varmalta ja semmoselta että "nyt hei tehään tää", mutta jostain ihmeen syystä aloin epäröimään - sähläsin käsillä jotain ja koira tuli välistä pois. Otettiin kepit uudelleen ja ne menivät sitten hyvällä vauhdilla ja puhtaasti.

En tiedä mistä se johtui etten oikein ohjannut loppurataa. Mulla ei oikein pyörinyt päässä mikään ja koiralla oli aivan törkeästi virtaa. En suoristanut ennen puomia ja Cecil osui siihen jotenkin huonosti, mistä syystä se sitten "menetti otteensa" puomilla eli puomin ylöstulovaiheessa siltä lipesi jalka hyvin ruman näköisesti ja meinasi pudota alas. Juuri ja juuri Cecil sai tasapainonsa takaisin ja pääsi puomille.
Lipeäminen näytti kuitenkin sen verta pahalta, että en jatkanut rataa, vaan lähdimme radalta pois eli tuloksena hyl. Katsoin heti koiran polvet ja liikutin koiraa. Mikään ei näyttänyt olevan koiralla onneksi vialla.

2. startti alkoi joskus 00.10 :D Olin aivan tavattoman väsynyt, mutta lähdin todella hyvillä fiiliksillä. Silleen että nyt en hermoile keppejä tai muutakaan ja oon hereillä ja ohjaan. Ihan helppoa!

No mä onnistuin heilauttamaan kättä kun heilauttelin hyttysiä pois, niin Cecil otti tämän lähtölupana ja tuli. Käännyin ympäri niin koira oli jo 1-2 välissä. En tiedä mikä ihme mulle tuli kun jatkoin rataa. Tiesin kyllä sen, ettei Cecil koskaan varasta lähdöissä, mutta olisi mun silti pitänyt palauttaa se koira paikoilleen. Olihan siellä joo pimeää ettei koirakaan varmaan kunnolla nähnyt. Mutta silti!

Keinu meni paremmin, mutta kepit stiplasivat rajusti. Lähetin koiran varmaan 6 kertaa kepeille (eli tuloksena hyl), mutta se jäi vaan haukkumaan ja pyörimään siihen eteen. Koitin saada koiraa käteen, mutta se jäi vaan haukkumaan. Virtaa oli aivan liikaa ja mulla tahtoa suorittaa liian vähän. Meni väärästä välistä, mutta jatkoi hirveällä vauhdilla keppejä eteenpäin mun kutsuista huolimatta. Rauhoitin koiran keskittymään ja jatkoimme rataa. Tässä vaiheessa mulle iski aivan mieletön epävarmuus ja harmitus, kun me ollaan nyt niin paljon treenattu keppejä ja ne menee treeneissä hyvin. Vaikeatkin keppikulmat.

Kuten arvata saattaa niin loppurata ei ollut ollenkaan kivan näköistä. Koko loppurata meni niin sohien, koska en vaan päässyt siinä tilanteessa yli siitä harmituksesta. Lisää pettymyksiä tuotti se, että Cecil kielsi puomin. Kaipa se sen verran oli kerännyt sitten painetta keppien lukuisista uusimista ja säikähtänyt sen verran sitä liukastumista mikä tapahtui ekalla startilla. Otettiin puomi sitten uusiksi eikä siinä mitään. Siinä väsymyksen kourissa mulle alkoi jo olemaan ihan samaa. Loppurata nyt meni hyvin, kun siinä ei mitään kummosta ollut.

Lopputuloksena kyllä itsetutkiskelun paikka. Maijakin totesi, ettei voi edes vitsillä sanoa, että "kyllä se treeneissä osaa" sillä se on ihan erilainen tilanne. Kaipa jotenkin liian naiivina tuudittauduin siihen ajatukseen, että kaikki kisatilanteet menevät yhtä hyvin kuin aikaisemmatkin möllit tai viime kisat.

Mun pitäisi ehdottomasti itse muistaa aina vaikka miten harmittais ja väsyttäis, et kilpaileminen on ihmistä varten - koiralle riittää kiva touhuilu yhdessä.

Koiralla nyt onneksi oli kivaa ja radan jälkeen kävin sen kanssa muutamat kepit tekemässä. Mössö sai superpalkkaa jokaisen jälkeen ja sit lähdettiin Maijan kanssa jäähdyttelemään koiria.


Oon majaillut äidin luona nyt viikon, joten päätin mennä treenaamaan 19.7 koko porukalla. Riitta tuli mukavasti mukaan ja kuvasi koko homman. Otin kolmikon kanssa tokoa ja ihan aavistuksen verran aksaa.

Jotain tommosta valmista radanpätkää kierreltiin. Cecilin kepit olivat tosi makeet ja hienosti teki vaikka varmasti jo väsytti sillä toistoja tuli paljon. Puomia varmistelin ihan kybällä ja teinkin sitten sitä, että siellä oli targetti tai vaihtoehtoisesti menin sitä paijaamaan. Lopussa sitten kun otti reippaasti, niin vapautin nopeasti ja heitin eteenpäin. Oikein onnistuneet treenit mielestäni! Vauhti oli tosi jeessiä.
Cecilin toko oli hyvin pienimuotoista. Mulla nyt pointtina oli saada sitä intoa takaisin, koska se on ollut niin masentavan näkönen elukka tokon parissa. Nythän se painais eteenpäin tuhatta ja sataa. Parasta on, että häntäkin heiluu korkealla! Ei oikeasti voisi lämmittää enempää sydäntä. Toi edistäminen on toki ongelma, et siihen pitää jossain välis keksiä jotain.

Williamin toko ja agi oli kyllä eeppistä. En muista milloin viimeksi olisin sen kanssa edes agia ottanut :D Toko sujui ihan jees! William kesti keskittyä tosi hyvin, vaikka välillä haahuili. Sit vähän imutin nappuloilla sitä. Jääviä harjoiteltiin ja muisti todella hienosti! Seuraamisen heitin aikalailla tahallani läskiksi, koska pääasia on että Wiltsulla on superhauskaa.
Agi oli aika söpöä! William oli aivan kikseissä! Se yritti epätoivoisesti etsiä U-putkesta sisääntuloa vaikken sitä mitenkään ohjannut mihinkään, vaan laskin rimoja alemmaksi. Kyllä se hyvin muisti putket ja veteli niitä ihan vinksin vonksin vailla huolia.

Joku ehkä vaikeempi juttu oli se focus eteenpäin. Pentuna ja nuorena ton kanssa tein paljon erilaisia pyörityksiä, niin eihän se katso eteensä yhtään. Pitäiskin sit jatkossa kun käydään treenaamassa niin ottaa ehdottomasti ihan jokaiseen välikköön etäpalkka.

Sagurin toko ja agi oli tyypilliseen tapaan pienimuotoista. Lähinnä pyysin ihan muutamia käännöksiä ja lyhyitä seuraamispätkiä ja sit taas leikittiin viis minsaa. Jäävät tehtiin jälleen hienosti ja jotain häärättiin. Agi taas koostu siitä, että rimat oli tietenkin pois ja että Sagur pääsi juoksemaan mutkaputkesta kahden siivekkeen läpi. Ei jäbä olis voinut olla onnellisempi!

Kuten olette toivoneet niin Sagurin ja Williamin puuhailuista on nyt hieman videota. Ikävä kyllä mulla ei ole mitään piuhaa mukana täällä äidillä, niin en voi siirtää koneelle, mutta niitä on vuorossa varmasti lähiaikoina.

Muistakaa laitella lisää toivepostauksia!

Agility. Tuo laji mitä olen harrastanut hieman yli vuoden, mutta mihin olen hurahtanut aivan täysillä lyhyessä ajassa. Agility on ainoa laji, jossa minulla on ihan realistisesti korkeat tavoitteet. Agility on Se oikea laji minulle tällä hetkellä.

Agility on minusta yksinkertaisesti vain hauskaa. Olen aina rakastanut juoksemista ja vauhtia. Harrastin 8 vuoden ajan jalkapalloa, joten spurttaaminen, rytmin vaihtelut ja juokseminen määränpään vuoksi vaan saa mut innostumaan paljon. Jalkapallossa määränpäänä oli juosta pallolle, agilityssä maaliin.

Miten aloitin?

Aloitin agilityn periaatteessa Sagurilla, mutta sitä ei voi agilityksi edes kutsua. Kävimme jonkun alkeiskurssin kenneljunioreilla, missä opettelimme esteitä ja joitain pätkiä. Kävinpä myös nolaamassa itseni agilitymölleissä Hau Openissa. Agility silloin tuntui ihan kivalta. Samalla tavalla kivalta kuin rally-toko, toko ja haku. Semmosta "oi kun kivaa harrastaa koiran kanssa, jonain päivänä kisoihin".

Nyt näette jotain aivan kamalaa. Tätä ei siis voi agilityksi kutsua ja tämä on niiiiin noloa, että hädintuskin kestän itsekään katsoa tätä.

Jeps. Sellaista meidän meininki oli 3v sitten. Estevälit, ohjaus ja liikkuminen 10- vai mitä sanotte ;).

Mutta koska olin kuitenkin järkevä ihminen jopa 3v sitten ja tajusin sen, että Sagur on alottaessaan oikeasti 7v, joten eihän nyt herranjumala sen ikäisen koiran kanssa enää mitään agilityä aloitella. Aksa siis jäi tommoiseksi humpuukilajiksi meille. En halunnut rasittaa Saguria, sillä tiesin että kisavalmiiksi saamiseen menee oma aikansa (plus herranjumala kattokaa tota mun ohjausta, ton korjaamiseen menee vähintääkin puoli iäisyyttä), joten siirtyminen edes MAXI-rimoihin oli turhaa.

Sagurista aksa oli kyllä kivaa ja siksi satunnaisesti kävinkin Ojangossa treenaamassa. Vielä viime kesänä otin Sagurin mukaan, kun käytiin Maijan ja Oonan kanssa kentillä. Sagur loikki innoissaan 3 esteen sarjaa 15cm rimoilla ja putkirallasi. Tulen hyvin todennäköisesti viemään Sagurin joskus johonkin putkirallikisaan, mikäli se pysyy yhtä terveenä, pirtsakkana ja vetreänä niin kuin tähän asti.

Mukaan astui William, joka oli niin pirtsakka ja nopea tapaus, että herättelin haaveita agilitystä. Yritin hakea kursseille lukuisia kertoja, mutta ei vaan päästy. Pk-seudulla on niin paljon hakijoita. Onneksi on koirapiirit! Kävin useiden edistyneempien kavereiden kanssa treenaamassa. Eipä nyt mitään täydellisen tähtitieteellistä mietitty tai kiinnitetty niinkään ohjaukseen.

Tässä video tasan 2v takaa. Edelleen melkoista huitomista, mun ääni on ihan kummallinen ja äänenkäyttö tarpeetonta. En edes tiedä miksi en ohjannut koiraa putkeen tuossa lopussa. Noh.

Harjoiteltiin paljon irtoamista ja tuollaista jotain. En oikein muista mihin kaikkiin keskityttiin. Wiltsu oli kyllä innokas ja yllättävän nopea (collieksi), mutta ikävä kyllä Wiltsun kypsyessä miehen ikään ne intiaanit karkasivat kasinolta ja jouduimme laittamaan kaikki harrastukset jäihin. Williamin sielunelämästä olen blogissa aina välillä sivunnutki. En halunnut rasittaa koiraa henkisesti, sillä ne vaikuttivat psykosomaattisesti hyvin nopeasti. Siirryimmekin Wiltsun kanssa vain takapihatokoon, mikä oli pojasta hurjan hauskaa.
Willamin mielenterveys on kuitenkin parantunut ajan kanssa ja sen päästessä talon ainoaksi koiraksi. Voi hyvinkin olla, että mikäli Williamin pää vain kestää, niin palaamme agilitykentille sen kanssa syksyllä.

No, sitten minulle tuli Cecil. Ihastus lajiin oli noussut Williamin kanssa treenaamisen myötä, jolloin aloitin agilityvideoiden Youtube-kyttäyksen. Muistin miten 2v sitten surkuttelin sitä, että miten kaikki ovat noin hyviä ja me tulemme aina olemaan huonompia ja voivoivoi. Lopulta muutin filosofiaani niin, että se mitä muut tekee on hienoa ja jonain päivänä joku ajattelee samalla tavalla meistä.

Cecilin kanssa ei tehty kummoista pohjustusta agilityyn sen ollessa nuori. William tutustui agikenttiin hyvinkin nuorena (ilman rimoja, eli siivekkeiden läpi menemistä, irtoamista, siivekkeiden kiertämistä ja putkia). Cecil pääsi kentälle ensimmäistä ollessaan muistaakseni 6kk vanha. Harjoiteltiin ihan vain putkea, suoraa putkea. Ja siihen se jäi.

HUOM: Äänet tulevat todella kovalla eli volaa alas (mun oma kitinä + Williamin haukunta kameran vieressä)

Seuraavan kerran treenasimme Cecilin kanssa 2013 kesällä, eli vuosi sitten. Päästiin jollain ihmeen ilveellä HSKH:n alkeisryhmään, missä aloitettiin todella pienillä askeleilla ja lopulta 2013 syksyllä tehtiin jo pieniä ratatreenejä. Mitä enemmän pääsin tekemään aksaa, sitä enemmän pidin siitä.

Tajusin myös, että minulla on ihan realistisesti ajateltuna potenttiaalinen agilitykoira, jonka kanssa agilityn voi ottaa ihan oikeaksi harrastukseksi rinnalle, eikä touhuamiseksi. Olen vahvasti sitä mieltä, että lähestulkoon joka sessen saa ykkösluokasta läpi, mutta jatko onkin toinen. Cecilin kanssa tajusin sen, että tulemme pääsemään ykkösluokkaa pidemmälle hyvinkin todennäköisesti.

Minua puraisi agilitykärpänen ihan kunnolla. Nautin siitä kuin näin miten koira nauttii. Koira oli myös kuvattu terveeksi, joten kykenin ihan hyvillä mielin treenaamaan. Ja kun kesällä ostin auton täytettyäni 18 vuotta, pääsin treenaamaankin silloin kuin huvitti.
Kävimme treenaamassa yksin ja ystävien kanssa. Treenasin minua edistyneempien kanssa, joilta sain hyvin paljon neuvoja. Suurimpia neuvoja olin viime kesänä saanut Jasminelta, Maijalta, Oonalta ja Jannilta.

Imin samalla aivoihini kaiken mahdollisen tiedon tuon 2013 kesän aikana. Selvitin hyvin paljon asioita agikoiran huollosta, riskeistä, perehdyin kunnolla sääntöihin, perehdyin kisoihin, ihmisiin ymsymsym. En esim. ennen tosissani ottanut sitä, että koira pitää ihan oikeasti hieroa ja/tai käyttää esim. fyssarilla tai osteopaatilla oli sitten kuinka hyvin tahansa lämpännyt ja jäähdytellyt koiransa.

Uskaltauduin jo elokuussa 2013 ensimmäisiin mölleihin josta juttua täällä. Olin jo aivan myyty lajille ja tässä sitä ollaan.

Tossa varmaan meidän ainoa agivideo mitä on musta miellyttävä katsoa. Se on neljän kuukauden takaa.

Agilityä pehkon kanssa?

Puhun tosiaan nyt vain pitkäkarvaisesta colliesta. Sileäkarvaisia collieita näkee pari kappaletta melkein joka kisassa ja niitä heiluu hyvin usein monin kappalein SM-karkeloissakin.
Monet kisoissa kierrelleet ovat varmasti huomanneet sen, ettei pitkäkarvaisia collieita usein näy agikentillä. Tai sen päälle oikeastaan millään treenikentillä. Tai jos näkyy niin koirat ovat usein todella hitaita, pysähtelevät, jäävät haistelemaan jne. Koiraa ei vaan huvita eikä ohjaaja tiedä miten innostaa.

Agility on hauska harrastus ja olen huomannut, että yhä useampi pk collieharrastaja on kiinnostunut lajista viimeisen parin vuoden sisällä syntyneiden koirien kanssa, joten olisi odotettavissa, että tulevaisuudessa pitkiksiäkin näkyisi aksakentillä useammin!

Toivottavasti pehkoja nähdään enemmän myös tokopuolella ja pk-puolella, ennen kuin käy niin että pk-oikeudet viedään. Ongelmana on siis pitkäkarvaisilla collieilla se, että hyvin harva on kiinnostunut mistään ja jos sattuukin olemaan niin näyttelyt on Se Juttu ja muu jää touhuamiseksi. Tai vaihtoehtoisesti koiralla ei löydy mielenkiintoa tekemiseen.

Onko agility välineurheilua?

On useasti erilaisilla foorumeilla tullut esille se, että onko agility välineurheilua? Lähinnä meinaan sitä, että pystyyko agilityä harrastamaan ilman tietynlaisia tarvikkeita.

Tästä jaksetaan aina kiistellä. Mielestäni agility ei ole välineurheilua, mutta oikeista välineistä on kyllä hyötyä ja jotkut asiat nyt vaan on rahasampoja.
Kurssimaksut maksaa. Ihan siis peruskurssimaksutkin. Niitä kannattaa aina alussa maksella suhteellisen laadukkaaseen paikkaan, ettei virheitä tarvitse myöhemmin korjailla. Ilman huippukouluttajiakin pääsee pitkälle, joten siitä ei kannata kenenkään huolehtia, että on epäreilua kun muilla on varaa maksaa useita satoja ja toisilla ei.

Itse aloin säästämään rahaa ja kävin tuplasti enemmän duunissa koulun oheella, jotta pääsisin mahdollisimman hyvään oppiin. Minulla oli pahimmillaan 8.15-22.00 pituisia päiviä, kun kouluni loppui 14.30 ja työt alkoivat 14.45.
Tingin hyvin hyvin HYVIN monista asioista, kuten omasta liikkumisestani, en ostanu itselleni enää mitään ylimääräistä, en ylimääräistä ruokaa, mitään herkkuja itselleni saatika uusia vaatteita. Sain kun sainkin rahaa kasaan ja kävimmekin Oreniuksilla puolen vuoden ajan. Talvikautena ei kyllä päästy ollenkaan treenaamaan itsenäisesti, sillä minulla ei ollut varaa hankkia hallikorttia. Hurjasti opimme ja kehitys oli selvä. Huippukouluttajan opit tietenkin aina auttavat nopeammin eteenpäin, mutta eihän se välttämätöntä todellakaan ole.

Entä varusteet? Koiran huoltaminen? Itse juoksin täysirisoilla 4v vanhoilla Niken lenkkareilla ja äärimmäisen vanhoilla (ja minulle liian pienillä) juoksuhousuilla, sillä jokaisen pienenkin sentin säästin siihen, että saan Cecilin asiallisesti huollettua. Vein alkuvaiheessa Cecilin vain hierojille, mutta Oreniuksen opeissa koiran rasitus on erilaista, joten säästin rahaa mennäkseni Cecilin kanssa osteopaatille. En ole sitä mieltä, että koiran huoltamisessa kannattaa tinkiä. Asialliset hierojat ja fyssarit kannattaa kuitenkin käydä sitä mukaa mitä treenaa. Jos tuntuu ettei ole varaa, niin treenaa harvemmin ja helpommin. Intensiivinen ja rasittava treenaaminen vaatii huoltamista ja se on ihan sama hakeeko sitä koiran huoltoa hierojalta, fyssarilta vai osteopaatilta, kunhan jumit saadaan auki.
Taas jälleen raadoin enemmän töissä koulun oheella ja sain säästettyä rahaa sen verran, että sain itselleni agilitykengät. Etsin sopivia kenkiä n. 3kk ajan, sillä kliseisesti sanottuna ulkonäkö oli mulle tärkeä, mutta halusin tarpeeksi pitävän. Minulla on ongelma oikean nilkkani kanssa ja joudun teippaamaan sen "kasaan" jos kenkä on huono. Lopulta oikeat löytyivät ja noi pinkit tossut mulla onkin jalassa joka agilityvideolla jos ei ihan vanhoja oteta huomioon. Käytän kenkiä vain ja ainoastaan agilityssä. En lämppää tai jäähdyttele ne jalassa, mä putsaan niitä ja kohtelen muutenkin hyvin nätisti. Maksoin niistä pitkän pennin ja ne ovat rakkaat :D Ostin niihen kirkkaan vihreät kengännauhatkin, sillä ne vaaleanpunaiset mitkä tulivat mukana olivat aika jäätävät.

Agilityähän voi ottaa missä vaatteissa tahansa, mutta koska minulle tulee helposti hyvin kuuma, niin hankin itselleni pari urheilupaitaa ja paremmat juoksuhousut. Joiltain agilityvideoilta varmaan näkyykin, että vedän ei-lämmitetyssä hallissa t-paidalla ja shortseilla joskus talvella, samaan aikaan kun koutsilla on toppatakki päällä. Mulle vaan yksinkertaisesti tulee hyvin nopeasti kuuma.

Sitten onko koira agilityssä väline? Koiran ei kuulu ikinä missään ole väline eli ei tietenkään! Jopa silloin kun koira tekee ihan aitoa ja oikeaa duunia esim. poliisin tai tullin avuissa niin koira on silti elävä olento eikä sitä saa välineistää. Mitä olen lyhyen aikaa agilityssä ollut mukana niin hyvin hyvin hyvin harvalle koira on väline, samalla tavalla miten vaikka maila on pesäpalloilijalle. Ja tämä on erittäin hyvä juttu, että Suomessa asiat ovat näinkin hyvin.

Agilityä, kuten muutakin koiraharrastusta, pitää harrastaa vain niin kauan kun koirallakin on hauskaa. Se ei saa muuttua epäreiluksi tai pakkopullaksi koiran osalta, sillä silloin agilityn, tai oikeastaan koko koiraharrastuksen perimmäinen pointti särkyy. Agilityä ei saisi harrastaa itsekkäistä syistä, mikä varmaan joiltain monesti unohtuu.

Onko agility turvallista?

Se onkin ollut tapetilla. Olen sitä mieltä, että agility on näennäisesti turvallista, mutta kuten ikävät tapaukset (kuten junioreiden EO 2013) pistävät aina miettimään, että onko tämä oikeasti turvallista. Oma pyrkimykseni on tehdä agilitystä niin turvallista kuin ikinä mahdollista, mutta koen lajin olevan siitä huolimatti riskialttiimpi kuin esimerkiksi toko.

Agilityn, kuten monen koiraharrastuksen, huono puoli on se, että rajat päättää ihminen. Kuten on läpi historian tullut toivottavasti monille selväksi se, että ihmisten oma harkintakyky on heikko, etenkin asioissa, jotka koskevat omaa tekemistä. Koiralta puuttuu monessakin suhteessa harkintakyky, tai se on muuten vain puutteellinen. Ei voida olettaa, että koira ilmoittaa meille, että "Hei musta tuntuu että mulla on tulossa rasitusvamma ja mua sattuu, et jospa vähä pausattais". Ei, ei ja ei. Koira nauttii ja kipu siinä tilanteessa unohtuu hyvinkin nopeasti. Ihmisten tehtävänä on vahtia, huoltaa ja yrittää pysyä kartalla siinä, että mennäänkö nyt rajojen ulkopuolella ja onko tämä enää kannattavaa.

Huolehdin etenkin hyvin tarkkaan että painot ovat oikein ja treenaan itse semmoisilla rimoilla, mitkä koen mukavaksi. En koe mukavaksi hypyttää treeneissä 60cm rimoilla ollenkaan. Olemme joskus niitä treenanneet, mutta treeneissä yleensä meillä on 50cm ja jos muut haluavat niin 55cm. Agility ei ole korkeushyppyä. Totta kai tulevaisuudessa, mikäli koira pysyy terveenä ja kaikki menee "suunnitelmien mukaan" niin koiraa täytyy totuttaa loikkimaan niitä 60cm rimoja ja jopa niitä 65cm rimoja mitä kolmosluokassa näkee. Mutta sekin vaatii kovaa treenausta, hyppytekniikan reilua edistämistä ja parempaa lihaskuntoa. Siinä vaiheeessa, kun koira vetää 10cm itseään korkeampia rimoja, niin koiran täytyy olla puhtaasti huippu-urheilijan kunnossa.

Olen myös panostanut hyvin paljon hyppytekniikkaan ja liikutan koiraa paljon. Haluan että koira on timmissä kunnossa. Huolehdin lämmittelystä ja jäähdyttelystä kunnolla. Olen myös tullut hieman vainoharhaiseksi siitä miten koira liikkuu ihan perus lenkeilläkin. Vien osteopaatille, sillä monista fyssareista olen kuullut pahaa ja monet hierojat eivät saa mitään aikaiseksi. Raha on kuitenkin arvokasta, joten mielummin maksan kunnolla kunnon potin, kuin että kierisin kolmessa paikassa korjaamassa edellisen virheitä. Pyrin ennaltaehkäisemään ongelmia, ennen kuin niitä oikeasti syttyy. En odota, että koira on selkeästikin jumissa, vaan pyrin huoltamaan ennen kuin mitään solmuja on kerennyt tulemaan.

Agilityssä pelottavimpia ovat ehkä kontaktit. En edes halua tietää mitä tuntee sellainen koira, joka putoaa puomilta tai joka pahimmassa tapauksessa lentää sieltä alas niskalleen. Toinen huolestuttava asia on A, jonka loiventamista minäkin kannatan sen rasittavuuden vuoksi. Etenkin A:n jyrkkyydestä on ollut paljon keskustelua, joten minulla on suuri luotto siihen, että asiat muuttuvat. Samaten luokka pikku-maxeille tai ylipäätään korkeuksien madaltaminen olisi minun mielestäni järkevää jokaisessa luokassa. Asioita on nostettu esille nyt viimeisen vuoden aikana, joten luotto tuleviin muutoksiin on voimakas. Eihän mitään muutosta ole oletettavissa muutamiin vuosiin, mutta jo kissan pöydälle nostaminen on askel parempaan.

Koulutustyylini ja muuta

Tavoitteeni on SM-tasolle asti. Tai vielä pidemmälle, maajoukkue olisi esim. myös aika kivaisaa! SM-kisoissa näen itseni 4-5 vuoden kuluttua rämpimässä jonkun hikisen tuloksen. Siihen mielikuvaan tähtään ja pyrin!

Minulla ei mielestäni ole muodostunut vielä koulutustyyliä, joten siihen kysymykseen toiveen esittäjältä on hyvin vaikea vastata. Olen vielä niin alussa, tyhjä taulu. Kaikki tekemiseni muodostuu puhtaasti muilta matkittuihin asioihin. Mitä enemmän katson jonkun tietyn ihmisen videoita, sitä enemmän alan kokeilemaan heidän liikkeitään ja ominaispiirteitään agilityssä.
Koitan tällä tavoin löytää itselleni mukavimmat tavat tehdä asiota. Olemme Cecilin kanssa vielä niin alussa ja agility"uraa" takana päälle vuosi. En tunne koiraani agilityn saralla. En osaa kunnolla arvioida miten mikäkin ohjausvalinta vaikuttaa rataan - en tiedä mikä on juuri meille nopein, en osaa ajoittaa ohjauksia niin, etteivät kaarrokset leviä kauemmaksi. Kaikkea kovasti opetellaan ja yritetään muistaa tositilanteessa :D Nyt niihin on viimeisen muutaman kuukauden aikana alkanut kiinnittämään enemmän huomiota ja huomaan itsekin tehdessä, ettei nyt ollut kovin smoothia.

Sellaiseen pystyyn vastaamaan, että millainen olen treenaajana tai jännityksen alaisena. Käytän treenatessa melkein aina leluja. Narupallot ovat parhaimpia, koska 99% ajasta heitän palkan koiralle. Nameja käytän targeteissa, eli lähinnä puomilla ja keinulla TAI jos koiran pitää tulla tiettyyn kohtaan, muttei ohjauksesta huolimatta tule. Leluja käyttäisin viimeksi mainitussa, mutta Ceciliä ei yksinkertaisesti kiinnosta kuolleet lelut. Se vaatii visuaalisen ärsykkeen.

Kannustan kepeillä huutamalla jotain todella randomia, kuten "anna mennä Mössön-Sössö" minkä parkaisin Maijan ja Oonan huvitukseksi perjantaina treeneissä :D En kuitenkaan rytmitä puheella keppejä.
Olen käskyttäjänä hyvin kovaääninen ja etenkin jännityspyörteessä saatan kuulostaa myös todella vihaiselta, mutten oikeasti ole! Ja onneksi koirakin tietää sen :D Mulla on myös hyvin paha tapa hokea asioita, sillä en luota ohjaukseeni ja kroppaani tarpeeksi. Satunnaisesti saatan myös karjaista kannustuksia kuten "jes!" ja "nonniiih!" kesken suorituksen.

Suurin syy siihen miksi kaikissa agivideoissa on musiikki taustalla (lukuunottamatta epiksiä ja kisoja) on se, etten kestä kuunnella omaa mussutustani.

Treenaajana olen huumorintajuinen ja tykkään kokeilla aivan naurettavia asioita. Tykkään haastaa itseäni kummallisiin ohjauskuvioihin, sillä kroppani on niin jähmeä, ettei mikään tunnu kovin luonnolliselta. Pitkän treenauksen jälkeen pyöriminen sinne tänne tuntuu hyvältä ja pyörimisen jälkeen on edelleen täysin kartalla siitä, missä itse on, missä koira on ja mitä seuraavaksi pitää tehdä. Ennen kaikki vain keinui edellen, enkä tiennyt olinko nyt rintamasuunta mihin päin.
Olen kuitenkin hyvin jähmeä uusien asioiden kanssa ja toistan aluksi samat virheet tuhat kertaa. Olen pohjimmiltani aika epävarma, mutta eiköhän sitä varmuutta tule kun vaan tekee enemmän.

Agilityssä on myös meidän kohdalla kaikki virheet puhtaasti ohjaajan. Cecil ei koskaan perseile. Se ei rällää, sille ei tule mieleenkään lähteä lähdöstä, se myös hyvin HYVIN harvoin karkailee väärille esteille (pariin otteeseen pariin putkeen jatkuvasti, jolloin koiraa sai jo huomauttaa et 'hei katsotko näitä mun ohjauksia nyt yhtään?'). Lähtökohtaisesti kaikki on minun syytäni ja se auttaa eteenpäin tajuttomasti! Ei tarvitse pohtia että mitä sen koiran päässä liikkuu. Auttaa, kun katsoo mikä oli omassa liikkumisessa ja ajoituksessa vikana - syy löytyy sieltä.

Tavoitteista vielä sen verran, että minä toivon oman agilityni näyttävän jonain päivänä nopealta, täpäkältä ja urheilulliselta. Haluan oman suoritukseni näyttävän höyryveturilta. Se on se mihin tähtään. Agility voi olla tehokasta, kaunista tai varman tasaista. Parhaimmillaan kaikkea kolmea samaan aikaan. En itse ole kunnoltani tai ruumiinrakenteeltani sellainen, että kokisin agilityn missään vaiheessa näyttävän minun osaltani sulavalta tai "tanssimaiselta", mitä myös ihailen suuresti.

Mikäli jäi jotain hampaankoloon niin saa kysellä lisää!

Minulle lähetettiin viestiä maaliskuussa 2014 avautuneesta PetsGo.fistä, että josko haluaisin tutustua heidän valikoimaansa, tilata 50€ lahjakortin avulla heiltä jotain ja kirjoittaa ostokokemuksestani pienen kirjoituksen teille lukijoille.

Ostokokemukseni verkkokaupan kautta oli mukava, mutta hieman vaivalloinen joiltain osin! Välilehtiä pudotusvalikossa on kyllä paljon - ehkä jopa vähän liikaa. Jatkoa ajatellen olisi mukavampaa, että välilehtiä olisi hieman enemmän edellisten "sisällä", jolloin esimerkiksi vaikkapa hihnoja selatessaan pääsee selaamaan vain tiettyjä hihnoja. Tuotevalikoiman kasvaessa vaiva tietynlaisten hihnan etsimiseen kasvaa, kun joutuu samalla kelaamaan flexit ja näyttelytaluttimet, vaikka tarkoituksena olisi etsiä vain köysitaluttimia. Toki tässä vaiheessa tuotteita on esim. hihnoissa vain 29, joten nehän katsoo helposti läpi, mutta jäsennellympi se voisi silti olla ainakin tulevaisuudessa, mikäli valikoimaa aijotaan kasvattaa.
Muuten ulkoasu ei ulkonäöltään tai asettelultaan aiheuttanut hämminkiä. Kaikki tiedot olivat helposti käsillä ja ostosten tekeminen hyvin helppoa.

Innostuin tietenkin heti alkuun rekisteröitymään asiakkaaksi ja tilaamaan uutiskirjeen, sillä ei sitä tiedä mitä kaikkea kivaa tulevaisuus tuo tullessaan! Ensinäkin rekisteröityminen ja uutiskirjeen tilaaminen oli hyvin nopeaa ja helppoa. Ei tarvinnut edes säätää vahvistusten kanssa. Parasta kuitenkin varmasti on, ettei rekisteröityminen tai muukaan vastaava ole pakollista.

Sain itse lahjakortin verkkokauppaan, mutta silmiin pisti jo heti etusivulla pitkä litania kaikista mahdollisista pankeista ja korteista mitä PetsGo hyväksyy. Tämähän on suuri plussa, sillä mikään ei murra tavara-ahneen sydäntä pahemmin kuin ihanat tavarat mitä ei voi ostaa, sillä pankki ei kelpaa tai laskua ei hyväksytä. Juuri tämä "osta nyt - maksa myöhemmin" mentaliteetti on itselleni hyvin läheistä, joten oli hyvin positiivista nähdä tämän olevan mahdollista PetsGo:ssakin.

PetsGo tarjoaa kaikenlaisille lemmikeille ruokaa, virikkeitä ja hoitotuotteita. Suurin osa kilpailijoista keskittyy hyvin voimakkaasti koiriin ja siinä sivussa ehkä hieman kissoihinkin. PetsGo tarjoaa tasavertaisesti kissojen ja koirien lisäksi myös kaneille, jyrsijöille, matelijoille, häkkilinnuille ja akvaariokaloille tarvikkeita.
Pikaisella vilkaisulla sivut olivat näiltä osin hieman kesken, sillä akvaario-välilehden alla ei ollut yhtäkään sivua, missä olisi mitään tuotteita tarjolla. Muille edellämainituille oli sen sijaan tarjolla erilaisia tuotteita, mutta niihin en paneudu sen enempää, kun en niistä mitään ymmärrä.

Tilaukset ilmestyvät asiakastilille, mistä voi tilauksen edistymistä kytätä. Tämän mahdollisuuden saaminen edellyttää asiakkaaksi rekisteröitymistä. En osaa tästä tarkemmin sanoa, sillä valitsin vaihtoehdoksi nouto myymälästä, jolloin tavarani olivat valmiina haettavaksi jo saman vuorokauden aikana.
Tavarat oli laitettu isoon Royal Canin -kangaskassiin, missä oli lippulappuset tilauksesta ja ohjeet mahdolliseen palautukseen etc. sekä pari pientä yllätystä (2x Royal Canin näytepussia ja pieni puruluu). En tiedä onko tämä kassiin pakkaaminen käytäntönä mikäli noutaa myymälästä, vai tuleeko jatkossa kamat ihan paketissa huolimatta siitä, noutaako myymälästä vai postista.

Tilasin itselleni Trixien juoksuvyötalutinsetin sillä koiran kanssa juokseminen olisi hurjasti kivempaa, jos olisi kunnolliset vermeet siihen hommaan. Vetovaljaat löytyy, mutta joustava hihna ja juoksuvyö uupuvat. Juoksuvyösettiin kuuluu paikka juomapullolle, puhelimelle ja vaikkapa avaimille + taluttimessa on joustava osa. Eihän tolla mitään canicrossailla, mutta mulle riittää se sinne päin -meininki, sillä nyt kädet saa kokonaan vapaaksi ja ennen kaikkea vettä saa messiin!

En ole vielä settiä päässyt kokeilemaan, sillä vetovaljaat ovat kotona, mutta mitä käsin sitä kokeilin kiristää sopivaksi niin vaikuttaa todella hyvältä! Jousto-osakin kunnolla joustaa.

Tilasin myös kasan erilaisia hampaidenhoitotuotteita erilaisista puruluista hammasharjoihin ja siitä hammaspuhdistusliinoihin, mistä en koskaan ennen ollut kuullut. Sagur alkaa tosiaan olemaan sen ikäinen, että hammaskiveä kertyy todella helposti eikä korkean iän takia rauhoittaminenkaan poiston vuoksi tule enää kysymykseen. Minulle jäi juoksuvyösetin jälkeen kymppi käteen, joten sen hassasin sitten edellämainittuihin tuotteisiin! Pomputtelin namien, hampaidenhoitotuotteiden ja lelujen välillä kunnes tajusin, että nameja ja leluja meillä on enemmän kuin tarpeeksi :D Ei mulla rehellisesti ole suurta luottoa kyseisiin tuotteisiin - etenkään hammaspuhdistusliinoihin - mutta eihän sitä tiedä jos ne vaikka auttaisivatkin! Eipä niistä haittaakaan ola!

Racinel-namit ainakin maistuivat kolmikolle äärimmäisen hyvin. Sagur on todella laiska ja huono syömään mitään kauhean kovaa, sillä maku loppuu nopeasti. Nyt se vetäisi kokonaisen Racinel luun ja yhden krokotiilin. Cecilille nyt maistuu kaikki ja Williamkin ahmi melko nopeasti oman krokotiilinsa.

Minun asioidessa verkkokaupan puolella 8.7 moni toivomani tuote oli loppu. Suurimpia harmituksia olivat Hurtan viilennysloimen tiettyjen kokojen loppuminen (oli kokoja 25cm-40cm ja 70cm:stä ylöspäin) ja erilaisten "kunnon kokoisten" kuppien puuttuminen tai loppuminen. Hyvin monet olivat halkaisijaltaan 12cm, mikä taas ei ole lähellekään tarpeeks iso.

Varaston tyhjentymistä pahoiteltiin Fast 'N' Furry (Pets Go:n) Facebook-sivuilla ja lisää tavaraa on tulossa tällä viikolla tai ensi viikolla. Kannattaa pitää siis silmät auki, jos sieltä nyt löytyy jotain jännää mikä onkin päässyt loppumaan.
PetsGo:n verkkokauppa tarjoaa tämmöisissä tilanteissa mahdollisuuden lisätä jonkin tuotteen toivelistaan mahdollisen kommentin kera. Itse kokeilin onneani lisäämällä Hurtan Motivation Cooling Coatin ja kirjoittamalla kommentteihin kokotoivomukseni. Mukava lisä olisi, jos asiakas saisi vaikkapa sähköposti-ilmoituksen aina kun toivoma tuote on taas varastossa tai jos tiettyä kokoa on tullut valikoimiin.

Kaikkien kaikkiaan shoppailukokemus oli mukava ja hinnatkin ovat hyvin kilpailukykyiset. Ikävä puoli oli varaston tyhjyys ja suppea valikoima esimerkiksi koirien ulkoilutuotteissa (pannat pitkälti Jokkea ja vanhempaa Hurttaa). Sen sijaan lisäravinteita, salvoja yms. oli suhteessa paljon ja etenkin tassuvoide piristi mieltäni, sillä se tulee viimeistään talvella erittäin suureen tarpeeseen.

Lauantaina 28.6 lähdettiin Riitan töiden jälkeen kohti Tervakoskea ja Koiruuksien-kenneliä. Olin vienyt Sagurin hoitoon äidilleni, sillä yhdellä nartuista oli alkamassa juoksut.

Siellä odottivat greyhound Pipa ja sk colliet Leena, Jaana ja Meeri. Mukana mulla oli vain Cecil ja Riitalla Fiilis, joten koiralauma oli "vain" 6 koiraa. Yhden yön ajan siellä oli myös sk collie Petteri, joka oli ollut Riitalla hoidossa viikon ajan ja joka palautettiin Joannalle luonnetestipäivän yhteydessä.

Luonnetestipäivästä lisää linkin takana.

Säät eivät suosineet aluksi ollenkaan. Satoi ja ukkosti melkein joka vaiheessa, mutta uhmasimme luonnonlakeja menemällä uimaan, kun ulkona oi 13 astetta lämpöä. Cecil oli aluksi varsin innoissaan koirakavereista, mutta sitä alkoi hyvin nopeasti potuttamaan urakalla se, että annan huomiota muille koirille. Eniten pallottelin Pipaa, sillä isosilmäinen, itsepäinen ja huomionkipeä greyhound oli jo viime vuonna vienyt sydämeni.




Cecilin vaatimuksesta vesileikit jatkuivat vielä muutaman minuutin ajan videon lopettamisen jälkeen ;D

Treenailimme ja uimme sitten sateessa. Parina päivänä sade yltyi kuitenkin niin kovaksi, että jäimme sisälle katsomaan leffoja ja pallottelemaan koiria.

Cecil rakastaa tunnetusti juustonaksuja, joten keksimme juustonaksuhaasteen, missä pitää odottaa, että Cecil tarttuu syöttiin mikä roikkuu naamasta. Oli aika kuumottavan tuntuista, kun näkee miten koira on juuri iskemässä juustonaksuun kiinni :---D

Uintireissujen jälkeen koirat piti tietenkin föönata.

Leena kuulemma osaa laulaa niin se tietenkin pääsi testaukseen! Ja kyllähän se osasi vastoin kaikkia odotuksia :D Varoitus: video sisältää kauhuleffan ääniä taustalla, koiran mölinää ja hysteeristä nauramista.
Liian pieni matto terveisin Pipa. Kyllähän sitä mahtuu kun änkee tarpeeksi päättäväisesti! Vieressä nukkuu Jaana.


Leenalla olikin ihan oma peti!


Cecil oli oikein tyytyväinen järjestelyihin. Musta tuntuu, että Fiilis ei niinkään.


"Olen pieni koira vain, jos olen hievahtamatta, niin eihän ne mua tässä huomaa"





Riitta treenas aivan vähän Cecilin kanssa tokoa, jotta nähtäis miten suhtautuu toiseen ohjaajaan. Olihan se vähän hämillään, mutta paremmin jo menee! Riitta otti myös huvikseen "kehätreeniä" ja Cecil olikin oikein pätevä :D Asetteli itse itsensä ja seisoi kuin tatti.

Keskiviikkona menimme extemporesti mätsäriin Hyvinkäälle Leenan, Fiiliksen, Cecilin ja Meerin kanssa. Kehät menivät todella pahasti päällekäin melkein koko ajan, mutta onneksi käsiä riitti.
Cecil oli PUN- ihan mielettömän hyvällä esiintymisellä! Harjoittelimme edeltävänä päivänä vapaana esiintymistä ja se vaikutti todella toimivalta, kun Cecilillä on taipumuksena kurotella liikaa, jolloin kirahvi-lookki on liian lähellä todellisuutta. Tuomari kehui Ceciliä pari kehässä paljon, mutta nauhakehissä emme enää pärjänneet. Parikehässä tuomari sanoi minulle vain yhden sanan ja se oli "tyylikästä" :D vaivannäkeminen siis ilmeisesti kannatti.

Esitin veteraanien parikehässä Fiiliksen äidin Leenan. Riitta jatkoi Leenan esittämistä sitten nauhakehissä. Leena oli lopulta BIS3! Muille sileää.


Viikonloppuna meitä odottikin Agirotu 5.7 ja Karjaan näyttely + Agirodun 6.7 toinen päivä. Alla pari kuvaa vähän tunnelmista. Linkkien takaa pääsee kisapäivien postauksiin!



Ekassa taas vähän jouduttiin odottelemaan ennen B-radan alkamista. Alemmista vasemmanpuoleisin on otettu melkein välittömästi A-radan jälkeen ja oikeanpuoleinen rähjäinen selfie vauhdikkaan B-radan jälkeen!

Lisää kuvia täällä

Lähdimme sunnuntai-aamuna Riitan kanssa Karjaan näyttelyyn, missä valokuvasin kaikki nahkat. Fiilis oli ERI2 SA ja sitten matkasimmekin pariksi tunniksi takaisin Tervakoskelle ennen Agirodun seuraavaa osiota.

Oli vielä kuumempi kuin lauantaina. Tuntui ihan kuin olisi pätsissä. Harmitti niin vietävästi, kun siellä olisi ollut Hurtan viilennysloimi alennuksessa, mutta eipä mulla rahaa siihen hätään ollut. Onneksi siellä oli kaksi letkua, joten kastelin muutamaan otteeseen Cecilin vatsan ja kyljet.

Olimme Sössön kanssa ALO L radalla ja starttasimme toisina meidän joukkueesta. Tuomarina oli Kim Kurkinen, joka ilmoitti, että hylätystä tulee 25 lisäsekuntia ja vitosesta aina se 5. Joukkueviestissä starttaa siis neljä koiraa ja yhteisaika on se mikä ratkaisee.

Me saatiin Sössö kanssa 10 lisäsekuntia. Toi putkijuttu oli aivan käsittämättömän typerä moka minulta :D En ohjannut ollenkaan ja oletin, että koira menee. No ei mennyt.
Meinasin kaatua naamalleni kohdassa 0:21, mutta onneksi se ei näytä niin pahalta videolla! Sain käsillä onneksi vastaan, joten polkaisin itseni ylös.

Pyöräyttäminen oli kyllä huono idea ennen loppusuoraa. Vaikka me juuri Mustosen koulutuksessa treenattiin oikeanlaista pyöräytystä, niin tuossa ohjasin niin leveästi, että koira kaarsi kuin Silja Line konsanaan.

Toiseksi viimeisellä esteellä tuli toinen femma. Ihmisiä on videon edessä, joten ei ihan kunnollista analyysia pysty tuosta tekemään. Aluksi olin aivan hämilläni, että miksi ihmeessä se koira tulee väärältä puolelta _taas kun pienoinen déjà-vu pyöri mielessä meidän lauantain A-radan kohdalla. Joten uskoisin syynkin olevan hyvin samanlainen!
Hölmö ohjaaja oli eksynyt liian keskelle estettä ja koira valitsi sen puolen mikä siihen kohtaan tuntui paremmalta. Mitä muutakaan se olisi voinut tehdä, kun en kunnolla ota sitä haltuun kummallekaan kädelle.

Lähdimme välittömästi Cecilin vuoron jälkeen, kunhan ensin oli koiraa taas vähän suihkuteltu vesiletkulla ja jäähkä saatu tehtyä. Oli kiire takaisin pakkaamaan ja pitihän sitä kuluttaa pienoinen hetki hyvästellen hoitokoirat Leena, Jaana, Meeri ja Pipa!

Agirodussa kipastiin A- ja B-agiradoilla. A oli samalla Finnish Open SM-kisa, mistä sitten 7 parasta I-luokkalaista, 15parasta II-luokkalaista ja 25parasta III-luokkalaista pääsee epäviralliseen finaaliin. Eka rataantutustuminen alkoi 9.40 ja toisen piti 17.30, mutta olikin tunnin myöhässä.

Ekan radan tuomarina oli Sari Mikkilä. Rata oli aika suoraviivainen, eikä siinä ollut ohjauksellisesti mitään kummoista. Mä nyt tietenkin olin aivan mielettömässä paineessa - en pystynyt syömään, oksetti, tärisytti, mikään ei tuntunut hyvältä. Onneksi oli kannustusjoukot mukana ;) Yhdessä vaiheessa mä vaan valitin että miten kadun koko ilmoittautumista ja uhkasin jatkaa postimerkkien keräilyä, kun tämä koirailu on niin stressaavaa!

Kisasuunnitelman pääpointti oli vaan varmistaa aivan kaikki mahdollinen, koska se on ihan sama mikä aika sieltä tulee, kunhan sieltä tulee se haluttu tulos.

Jännittäminen onneksi loppui aika pian kun radalle päästiin :D Ei oikein ollut enää aikaa jännittää. Cecil ei kyllä ollut vauhdikkaimmillaan, vaikka musta se silti tuntui hirveän nopealta, niin videolta ei näyttänyt ainakaan alussa siltä. Varmistelin melkein jokaisen esteen huolella ja siitähän meinasikin soppa syntyä, kun mun hieno plääni keinu-muuri -välillä lakosikin käsiin.
Pelastus oli kyllä melkoinen ja voitonriemu oli vieläkin suurempi, kun sain kuin sainkin koiran yli muurista ja huudettua vielä putkeen. Edessä oli vielä kepit ja ahdistava loppusuora, joten en voinut edes huokaista helpotuksesta. Mulla oli siis pointtina siirtyä koiran oikealle puolelle, jotta mun ei tarvitsisi takaaleikata muuria. Noh, en katsonut koiraa tai tehnyt mitään kunnolla, niin koira ei tulekaan vasemmalle puolelleni. Huidoin ja kitisin paniikissa koiraa eteenpäin ja onneksi se tepsi!

c. Maija Piippo
Tuloksena A-radalta -10,18 LUVA ja sija 12. Noin kaukaa emme FAO:n päässeet, mutta eipä se haittaa ollenkaan, kun siellä oli tarjolla kolmosten rata. Ehkä ensi vuonna sitten!



Toka rata olikin aivan mieeeelettömästi hankalampi. Tuomari oli Kari Jalonen. Mulla ei ole vielä lähellekään niin kehittynyt silmä, että mä osaisin katsoa linjaukset tarkasti tai ajatella rataa tarpeeksi monipuolisesti niin koiran kuin ohjaajankin kannalta. Kaikki esteet olivat jotenkin lomittain ja esteitä oli ns. tyrkyllä eli jos ei ollut todella todella todella tarkka ohjaamisesta, niin koira oli joko vetänyt jollekin kontaktille ennen aikojaan tai kontaktin yli. Onneksi Elena auttoi miettimään erinäisiä ongelmakohtia tarkemmin, mutta enpä mä niitäkään viisauksia enää kentällä osannut soveltaa, joten rumaksihan se rata parissa kohdassa meni :D

Kuumuus ja väsymys painoi mulla ihan kunnolla. En oikein kerinnyt hahmottamaan ohjauskuvioita, kun tutustumisaika tuntui valuvan todella nopeasti hukkaan. Yritin silti parhaani ja Cecilillähän oli tokalla radalla ihan erilainen draivi :D Koko rata oli tosin ihan pelkkää toivotaan-toivotaan ja yllättävän hyvin meni siihen nähden. Mun piti varmistella tuhat kohtaa, ettei se mene ohi, mutta en mä kyllä kerinnyt sitten enää mihinkään ajoissa. Cecil ei kuitenkaan vielä ole erityisen estehakuinen, niin sitten ainoa asia mitä mä tein oli se, että juoksin aivan täydellä vauhdilla sen perässä, huusin ja huidoin.


c. Maija Piippo

Puomin ylösmeno kontaktin poisjääminen oli omaa syytäni, kun en suoristanut koiran linjaa. Sillä ei ollut mahdollisuuttakaan tulla puomille niin kuin pitäisi, vaan se sitten hyppäsi siitä sivusta messiin. Mä kans olin katsovinani, että se ottaa alasmenokontaktit, mutta eipä se näemmä ottanut. Mun olisi pitänyt katsoa tarkemmin, mutta olin niin väsynyt enkä vaan enää keskittynyt.

Sama hihhulointi jatkui loputkin radasta. Keinu oli aivan hirvittävää roskaa ja sitten tapahtui se surkujuttu, eli kepit kusivat.
Kepit olivat vinot ja ilmeisesti koiraa olisi pitänyt ensin vetää itseään päin ja sitten lähettää koira kepeille. Mä tarjosin koiralle keppejä suoraan, niin sehän ei sitten onnistunut. Se sitten vaan kusi kerta toisensa jälkeen ja lopultahan se sinne meni. Ikävä kyllä en ottanut huomioon sitä, että kepit ovat aivan reunassa ja jyrkästi vinot, niin sehän tuli vikasta välistä pois. Kuumuus veti veronsa enkä kehdannut muutenkaan vaatia koiralta noin vaikeaa, joten annoin olla. Mulla alko jalat olemaan aivan maitohapoilla ja auringonpistos alkoi tuntumaan + hyllykin oli alla niin juostiin sitten vain iloisesti loppuun.

Vikalta radalta siis HYL.

Cecil sai hurjasti kehuja ja rapsutuksia mm. Oonalta, Maijalta, Riitalta, Elenalta ja tietenkin minulta. Mössötin oli oikein pätevä ja tästä on hyvä jatkaa. Huomenna vielä joukkuerata!

Majaillaan tosiaan Riitan kanssa tovi täällä Tervakoskella, mistä lähdimmekin aamutuimaan ajamaan kohti Hämeenlinnaa. Ei kyllä matka luonnistunut ihan niin kuin piti :D Rankasti eksyttiin, mutta ajoissa silti perillä! Success.

Tuomareina olivat Lea Haanpää ja Tarja Matsuoi. Videot löytyvät postauksen lopusta! Ja toisen osan lopussa on myös Haanpään selitykset!

Cecilin siru tarkistettiin, tarkastaja oli mennyt kyykkyyn niin tottahan toki Cecil tunsi tarpeelliseksi pestä tämän naama. Alussa Haanpää otti koiran myös vastaan ja Mössö hyppäsi sitä vasten.
Haanpää vaan hoki mantrana että "Rakastan, rakastan pakastan, pakastan pakastan" mikä oli likasta ehkä ihan parasta. Samalla katsottiin pannan soveltuvuus. Panta todettiin ehkä turhan löysäksi ja otimme toisen pannan, mihin rei'ittimellä tehtiin lisää reikiä. Panta katsottiin useampaan otteeseen sopivaksi. Nyin sitä ihan tosissani, ettei Cecil varmasti saa päätään läpi.

Cecil leikki Haanpään kanssa yllättävän huonosti. Keppi oli kai liian liukas tai liian ohut, patukasta se ei oikein jaksanut innostua eikä se hanskakaan ollut niin kiva kuin olisi voinut olla. Cecil on kyllä leikkinyt toisten ihmisten kanssa, mutta eipä se samalla tavalla kuin minun. Minulle sitten tarjottiin hanska ja sain Cecilin leikkimään. Roikkui hanskassa, muttei oikein itse repinyt. Oli vähän hassu tapaus :D

Kelkka oli mielenkiintoinen! Tiedän aikaisemmista kokemuksista sen, että Cecil tukeutuu minuun valtavasti ja hakee minulta tukea. Tätä samaa on hoettu jokaisessa asiassa mitä me tehdään mm. kun käytiin lampailla. Hirveän melun kyllä Cecil sai aikaiseksi, mutta se nyt oli ihan silkkaa epävarmuutta. Cecil riuhtoi hyvin varhaisessa vaihteessa mun takana. Karmea huuto jatkui edelleen, mutta samalla riuhtominen jatkui.

Sitten kävi se, mitä ei pitänyt käydä :D Panta lähti päältä ja koirahan sinkaisi kentän toiselle puolelle. Olin itse aivan neuvoton, sillä en tiennyt saanko kutsua koiraa, en oikein tiennyt mitä mun pitäisi tehdä. Cecil juoksi Riitan luokse ja puhisi sieltä pari kertaa, mutta tuli sitten ihan itse katsomaan mistä olin aika yllättynyt, sillä kelkka oli selkeästikin hyvin inhottava Cecilin mielestä.
Sain tehtäväkseni maanitella koiraa ihan samalla tavalla kuin normaalissakin olosuhteissa, eli koira pitäisi saada kelkan lähelle. Cecil kerkesi tulemaan ennen kuin kummoista kerkesin sanomaan ja samalla kun maanittelin sitä toiselta puolelta, se oli jo lähestynyt kelkkaa itse. Cecilin onni on uteliaisuus.

Cecil lopulta työnsi päänsä kelkkamiehen "päästä" läpi ja oli ihan sujut, vaikka muistutti edelleen mäyräkoiraa, kun se niin matalana kuljeskeli sen ympärillä. Sain luvan kytkeä koiran ja siirtyä kelkan lähtöpaikkaan.
Kun kävelimme takaisin päin kävi hassu juttu. Matsuoi oli puskassa piilossa "aseineen" ja huppuineen ja heilui siellä jo ennen kuin kelkkakoe oli periaatteessa ohi. Cecil nosti siitä metelin ja Haanpää totesi että "sut on Tarja bongattu jo". Syynä ennenaikaiseen heilumiseen olivat ne lukuisat jäätävän kokoiset muurahaispesät tuomarin piilossa.

Cecil osasi odottaa täten tulevaa, hyökkäys ei tullut niin puskista kuin esim. Sagurille silloin aikoinaan. Cecil taas piti jonkinlaista meteliä, mutta jälleen kerran Mössö silkkaa epävarmuuttaan huuteli ja puhisi sieltä takaa. Matsuoi kun heitti "aseensa" alas ja laski hupun, muuttuikin uhkaavasta avoimeksi, niin Mössöhän hyppäsi sitä vasten ja oli ihan sujut. Mikä nyt ei tullut yllätyksenä, kun se on niin avoin.
Avoimuuden takia ei sille ollut mikään ongelma seurata tuomaria musta pois päin tai muutakaan. Cecil lösähti istumaan Matsuoin viereen, mistä tuli kommentti "aaiijj, äiskä on kouluttanut sua ihan selkeästi" :D

Pressu ja tynnyri olivat muuttuneet tässä vuosien varrella. Minun piti siis seurata merkattua aluetta ja kääntyä heti ympäri kun pressu heilahtaa. Pressua ei nykästy niin rajusti eikä niin korkealle kuin aikaisemmin, mikä sinällään on ehkä ihan hyvä, sillä lukuisia koiria on pistänyt ahdistamaan se ehkä tarpeettoman paljon.

Cecil selkeästikin oli jo aika paineissa, mutta käsitteli sen ihan hyvin. Tynnyri ei ollut niin iso ongelma Cecilille, mutta kyllä se oli hieman epäluuloinen sitä rämisevää peltipurkkia kohtaan.

Pimeä huone oli kyllä jänskä! Se oli jokin vanha saunatila, paljon pimeämpi kuin se missä olimme aikoinaan Sagurin kanssa. Maasta löytyi pressuja ja jotain ämpäreitä ja kauhoja. Koiran piti käytännössä tehdä ] -muotoinen liike tilan sisällä. Valona oli yksi fikkari.
Kuulin askeleita, mutta ilmeisesti pressun kohdalla pysähtyi. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton ja Cecil jatkoi matkaa. Tuomarit hihittelivät ja kutsuivat Ceciliä hauskaksi, kun se niin kovasti yritti käyttää nenäänsä, mutta katsoi niin epäuskoisena että "eihän tämä nyt VOI olla oikein". Jompikumpi tuomareista sanoikin Cecilille että "oi kyllä, sinne ne kaikki muutkin ovat menneet, usko vaan itteesi". Cecil tepasteli ihan itsekseen luokseni ja olin aivan superylpeä pikkukoirasta. Sain luvan kehua koiraa heti kun se koskettaa minua.

Seinä oli se, mitä mielenkiinnolla olen odottanut. Cecil on hyvin avoin ja pirtsakka otus, mutta siitä löytyy kuitenkin se nuoren koiran epävarmuus, etenkin jos mamma ei ole pelastamassa.
Cecil teki niin kuin arvelinkin - puolustaa itseään, mutta epävarmuuttaan ja onnettomasti. Tilanne oli videolta katsottuna ja Riitan sanoin aika epämukava. Videolla ei kuulu, mutta Cecil murisi ennen puhahtelun aloittamista. Aluksi se oli ihan pelkkä "murr", siten se oli hieman kovempi MURRRR ja sitten se oli jo aika katu-uskottavan kuuloista pärinää.

Cecil näytti selkeästikin siltä, että tilanne oli epämukava. Se pyöri ja hyöri, samalla murisi ja huusi satunnaisesti. Palautteena "hän oli aika kiukkunen :--D"

Laukauksia tuli kaksi. Yksi liikkeessä ja yksi niin, että n. 15m päähän ekasta laukauksesta pysähdyttiin. Ensimmäinen laukaus ei tullut videolle. Koira ei niiannut, mutta reagoi hieman. Pysähdyksissä hieman niiasi ja liikkeellelähdössä taas säpsähti. Se taas nyt oli ihan kuormituksesta johtuvaa se viimeinen säpsähdys. Yllätyin niiaamista laukauksissa, sillä se ei ole aikaisemmin pamauksista välittänyt, mutta eipä se yrittänyt tilanteesta pois tms. niin se on pääasia.

Tulos: 140p. ++ eli laukauskokematon. Osa-alueet näkyvät täällä. Koko testi oli kyllä hyvin Cecilin näköinen! Olisin ehkä odottanut hieman enemmän puolustushalua, mutta se minulla oli perusolettamuksenakin, että se huutelee ja puolustaa nimenomaan epävarmuuden pohjalta eikä aggression. Cecil ei ole arjessa epävarma tai muutenkaan uusissa tilanteissa, mutta esim. lenkeillä on tullut tilanteita, kun yllättäen keskellä pimeää mettää joku on ilmestynyt jostain, jolloin Cecil alkaa puhahtelemaan, täten osasin olettaa jonkinlaista yritystä.

Haanpää kertoi vielä oikein kattavasti perustelut Cecilin pistesaldolle, mikä näkyy myös videolla.

Tiivistettynä tuomarin suusta:
Cecil on avoin ja ihmisrakas. Hieman pehmeä, eli muistaa paremmin eikä tarvitse "koivuhalkoa käyttää" että menee perille, muttei ole liian pehmeä. Eniten lämmitti mieltä se kommentti, että meillä on Mösilin kanssa selkeästikin hyvä suhde ja osaan viedä koiraa. Erittäin vilkas, väistöliikkeet ovat liioiteltuja eikä se palaudu "tosta noin vaan". Häiritsevän vilkas Cecil ei tuomarinkaan mielestä ollut. Cecil oli hieman rauhaton, mutta ei hermostunut. Taistelutahto oli ihan ok, etenkin collieksi erittäin hyvä. Puolustushalu semmoista, että takaa sieltä huuteli eikä luontaisesti tunne puolustustahtoa kuin pienen edestä. Terävyydessä sama juttu, eli "pikkuisen muristiin, pikkuisen sanottiin hauhau" Cecil koittaa olla aktiivinen ja koittaa tehdä asioita, mutta aggressiivisuus puuttuu. Se on osittain siksi, että Cecil on niin avoin. Toimintakyky saattaa kehittyä itseluottamuksen ja elämänkokemusten mukaan paremmaksi, toistaiseksi kohtuullinen eli ihan jees.

Koska edellinen ulkoasumme oli vähän synkkä etenkin näin kesää ajatellen + hieman epäkäytännöllinen, niin tässä hieman pirtsakampi tapaus! Suurkiitos Aino Vakkilaiselle, joka piirsi meille tuon logon :)

Nimikin vaihtui ainakin hetkellisesti jos ei pysyvästi. "Sagur ja Cecil" kun oli ehkä 'hieman' liian tylsä, enkä voi palata siihen Kolmeen muuttujankaan, kun kolmas käy satunnaisesti nykyisin vain hoidossa.

Päätin laittaa pienimuotoista ideariihiä pystyyn tulevista postauksista, joten heitelkää toivepostauksia!

Onko jotain mitä olet aina halunnut kysyä tai saada tarkennusta? Nyt on tosiaan siihen mahdollisuus! Tämä poikkeaa aikaisemmista vastauspostauksista niin, että tällä kertaa kirjoitan ihan koko postauksen ehdotuksen tai kysymyksen ympärille, enkä vastaa mekaanisesti moneen kymmeniin kysymyksiin. Myös videopostauksia esimerkiksi "my day" -tyyliin tai kuten aikaisemmin toivotun tavarapostauksen tyyliin on mahdollinen :)

Jo tulleita toivepostauksia tai yleisiä asiapostauksia ovat mm.
SEY:N positiivilista
MOT: Ihmisen vaarallisin ystävä
Tavarapostaus (videoiden)
Pinat + siirtoprosessi

Tiivistelmä häppeningeistä!


Keskiviikkona tehtiin ohjatuissa MINI SM-joukkuerata.

Muuri tuotti ongelmia, sillä koiran linjaa piti hieman pyöristää, sillä muuten muurin palikat putoaa. Kakkoselle harjoiteltiin pitkästä aikaa pakkovalssia, mutta linjan pyöristäminen ei silloin oikein luonnistu. Jäinkin sitten ykkösen ja kakkosen väliin.

Jätettiin kepit väliin, sillä niitä pystyy hyvin treenaamaan radan ulkopuolisena. Treenirengas on HI-HA:ssa todella basic, eli rengas on ketjuilla kiinni raameissa. Cecil teki ekalla oikein, mutta olin myöhässä. Sitten se äkkäsi tulla välistä ja sen se kerkesi kerran tekemään. Jäin sitten vahtaamaan renkaan viereen että menee oikean kohteen välistä, jonka jälkeen tulikin mieletön kiire seiskalle päällejuoksuun.

Loppurata olikin aika simppeli, jos 14-16 ei lasketa mukaan. Okseri on vähän ikävä, etenkin kun sen jälkeen pitäis tiukka käännös saada aikaiseksi. Cecil ei pudottanut rimoja! Olin aika varma että okserissa joku heilahtaa, kun käännytään viidelletoista, mut ei! Osasin ajoittaa valssin ajoissa ja merkkasin 16 joten iloisesti se menikin! Turhankin usein mulle käy niin, että valssaan myöhässä ja siitä tulee niin epätoivoisen laaja siitä kaarroksesta.


Torstaina mentiin treenaamaan Claudian kanssa tokoa Helsinkiin. Olen tosiaan etsimässä Cecilille tokoon toista ohjaajaa. Cecil kaipailis semmoista ihan tosissaan iloista ja osaavaa handleria. Me ei oikein Cecilin kanssa tokoon sovita, kun ollaan molemmat epävarmoja :D

Treenaamattomuus näkyi Cecilissä. Se oli myös hieman ihmeissään siitä, että kuka tämä kummallinen täti on ja mitä se musta haluaa. Claudia teki enemmän tai vähemmän ALO-liikkeet, tosin reilusti helpotettuna, kun Cecil ei selkeästikään ollut ihan samalla aukeamalla. Yllättävän hyvin meni kuitenkin ensimmäiseksi kerraksi, etenkin kun ottaa huomioon, että Claudia on Sössölle vieras ihminen ja tokoa viimeksi treenattiin puol ikuisuutta sitten. Pitäis nyt itse ottaa itteeni niskasta kiinni, että saisi maahanmenot jne sellaiseksi mitä ne joskus olivat - nopeita.

Perjantaina kipaistiin Jeminan kanssa treenaamassa aksaa!

Rata oli yllättävän hankala. Aluksi sitä vähän katsoi että hohhoh eihän tässä ihmeellistä, mutta rata oli tavattoman raskas ja nopeatempoinen!

Meille suuria ongelmia tuotti 5-7. En meinannut millään keksiä mitään hyvää tapaa tehdä sitä. Paras olisi varmaan ollut heittää kutonen niin, että koira kiertää oikean siivekkeen (esteen edestä katsottuna), mutta semmoista ei osata niin oli vaan pakko kierittää koiraa :D

Ei tosiaan mitään tyylipuhtainta suoritusta ollenkaan.

Lauantaina mentiin taas Jeminan kanssa treenaamaan! Tällä kertaa ratana I-luokan hypäri!

c. Reetta Mäkelä

Tehtiin tosin ysille muutos! Vaihdettiin rengas okseriksi, sillä rengas oli toisella puolella kenttää ja painoi kuin synti + se ei ole rikkoutuva eikä kumpikaan meistä tuntenut oloonsa kauhean mukavaksi sen ajatuksen kanssa.

Rata oli aika trolli siinä määrin, että siinä sai itse juosta alituisesti ihan täysiä - ei ollut kontakteja hidastamassa ja keskeltä löytyy suora putki.
Isoimmat ongelmmat tuotti alun valssi ja putkijarru. Molemmat ongelmat liittyivät siis hyvin läheisesti suoraan putkeen :D En vaan tajunnut aluksi edes jarruttaa ja videolta näkeekin lopputuloksen: Cecil ei käänny ajoissa ja kaartaa niin kaukaa että pituuden suorittaminen on mahdotonta. Enkä millään lukuisista yrityksista huolimatta osannut ajoittaa valssia niin, että Cecilin linja putkelle oli kaikkea muuta kuin suora. Oli vähän semmoinen "toivotaan toivotaan" -tilanne.


Kuvista ja videosta kiitoksia Jeminalle!

Ensi viikonloppuna onkin luonnetesti ja samalla ollaan menossa Riitan kanssa Tervakoskelle kaitsimaan koiria. Koska Tervakoski sattui olemaan sopivan lähellä Janakkalaa ja treenit ovat mennään paljon paremmin kuin olisin osannut kuvitella, niin meidät tullaan näkemään Agirodussa molempina päivinä todennäköisesti. Olin ilmoittanut Cecilin SM Openiin ja sitten vielä ihan normistartille. Sunnuntaina ollaan ehkä jommassakummassa joukkueessa. Näillä näkymin ALO:ssa, mutta jos yöpaikka menee jo lauantaina, niin voi olla että joudutaan jättämään väliin.

Nyt on kyllä niin monta koiraa talossa ettei pysty oikein enää edes laskuissa! Jasmine tuli koirineen tänne evakkoon hetkeksi, joten menossa mukana esiintyy todennäköisesti ainakin malinuaaaaaa Xena seuraavan parin kuukauden aikana. Sen aikaa kun Capo on täällä, niin Sagur on äidilläni hoidossa, sillä pojat eivät oikeen tulleet aikaisemminkaan juttuun (silloin kun asuin Jasulla Vihdissä pari kuukautta syksyllä 2013), niin ei uskalla riskejä ottaa. Luna ja Capo ilahduttavat meidän arkea vielä pari päivää! Midna-kissakaan ei ole moksiskaan, joten toistaiseksi tämä 5 koiraa, 3 ihmistä ja 1 kissa -menetelmä on toiminut.



Xena nyt periaatteessa menee kyllä kissasta!

Nyt on valkolakki päässä ja osa elämästä jäänyt taakse. Syksyllä käyn kuitenkin vähän korottamassa muutamaa ainetta, mutta muuten sitä mennään eteenpäin!

.... Joo. Cecil on välillä tosi ällöttävä. Herttainen, mutta ällöttävä.

Agilitytreeneissä oli vieraileva koutsi Saija Mustonen. Rata oli mielettömän kiva! Sai ihan tosissaan juosta ja pyöriä sinne tänne :D

Mustonen kiinnitti hyvin paljon huomiota linjoihin ja ohjauksen puhtauteen. Hyvin saatiin niistoihin sujuvuutta ja vitosen pyörittämistä mun kohdalta nätimmäksi. Teen hirveän suureleisiä liikkeitä mun käsillä enkä pyörittäessä pysy paikoillani, vaan teen itsekin jonkinlaisen ympyrän. Nyt siirrettiin käsi alas ja tein itsekin huomattavasti tiukemman käännöksen, niin johan oli nopeampaa ja siistimmän näköistä. Saatiin törkeästi kehuja et Cecil vähän yllätti olemalla sähäkämpi kuin rotutoverinsa yleensä ja vauhtia riittää!

A:lle kokeiltiin kaikenlaista ja kelattiin sitä, että jokin kehikkotekniikka vois olla paras juoksareihin. Sitä nyt sit pitäis lähteä treenaamaan. Onneksi sitä pystyy tekemään ihan himassakin.

Tokalla kierroksella vedettiin sitten 14-->. Perjättö 15-16 väliin, sit heitto takaa ja ihan törkeellä kiireellä eteenpäin. Päällejuoksu 18 ja sen jälkeen olis pitänyt persjättää taas ja heitellä valssien ja leikkauksien kera koiraa eteenpäin kohti loppusuoraa.
Päällejuoksut eivät sentään olleen enää päälleperuutuksia, mutta eivät kyllä päällejuoksuja nähneetkään :---D Muistan etäisesti sen, että juoksin niin pirun täysiä aivan hätäseen kentän laidalta toiseen ja jotain pieniä käsiliikkeitä sain samalla tehdyksi. Eipä siinä mitään, Cecil tajus homman juonen, mutta kerkesi liian edelle. Se hyppäs jo estettä 20 kun itse olin esteen 18 ja 19 välissä.

Uusiksi ja kutakuinkin sama stoori. Kerkesin vähän pidemmälle ja Cecil otti esteen 20, mutten enää muistanut itse valssata enkä oikein taipunut enää mihinkään. Eipä tolla lopulla kuulemma ollut niin hirveää merkitystä :D Päästiin kyllä hurjan pitkälle ja Mössö jaksoi painaa vaikka ulkona oli tajuttoman hiostava ja kuuma ilma.